Pidempään matkanneet tietänevät sen tunteen, ettet ole ihan täysin varma mitä olet tekemässä ja missä olet. Se ei ole koti-ikävää tai eksyksissä olemisen fiilistä, vaan ihan omanlaisensa tunne. Viikon jälkeen tunne hävisi. Matkalla oleminen tuntuu täysin luonnolliselta ja tiedän tasan tarkkaan mitä olen tekemässä. Uusissa paikoissa on mahdollista saavuttaa kotoisa fiilis. Kun sitten myöhemmin palaan kotiin, on siellä varmasti vastassa uusi samankaltainen tunne.

Nyt olen vanhassa ja kauniina säilyneessä kaupungissa, Toruńissa ja maa on siis Puola. Hämmentävää, että talo jossa yövyn, on rakennettu 1600-luvulla. Rappukäytävä on rakennettu puusta. Viereisellä katolla kasvaa puu.

Tänne liftaaminen Pärnusta Virosta kävi helposti. Kolmen lyhyen autokyydin jälkeen pääsin pitkästä aikaa istumaan rekan kyytiin. Rekan nuppi nimittäin, sehän on aivan mahtava paikka matkustaa.

Ilmastointi toimii, on tilaa sekä tietysti rekkakuski jolla on tarinoita kerrottavana ympäri maailman. Tämä Virolainen rekkakuski osasi Suomea, oli oppinut autolautalla duunissa. Sain kyydin 100km päähän Kaunasista. Rekoilla pääsee aina pitkälle. Myös Tallinnasta Pärnuun -kyydin kanssa juttelin Suomeksi. Virolaiset osaavat sitä usein paremmin kuin englantia. Tästä eteenpäin vain englantia ja paikallisia kieliä kiitos!

Kaunas on hämmentävän näköinen paikka. Niin suuri, mutta keskustassakin on paljon ränsistyneitä puutaloja. Vanhassa kaupungissa oli yhden huoneen baari, jossa vietettiin ilta/yö muutaman paikallisen kanssa. Sulkevat normaalisti yhdeltä, mutta baarimikko oli tuttu ja oltiin siellä kolmeen. Yöllä yhdessä kadunnurkassa lakaisi vanha mies roskia puuluudalla. Oli tehnyt samaa kellon tarkkuudella vuosia, kesät talvet.

Suuntaan seuraavaksi takaisin pohjoiseen keskelle Liettuan maaseutua, sinne liftaritapaamiseen telttailemaan. Paikka ei edes näy tiekartoissani. Viimeiset 2-5 kilometriä voivat mennä kävelyksi. Nyt aamupalaa, sitten liftaamaan.