Joki oli pieni, mutta villi. Järjestäjät kertoivat jopa 80% tyypeistä kellahtavan nurin. Nämä botskit olivat erityisesti kahden ihmisen istuttavana todella kömpelöitä ohjattavia.

Ajattelimme, että pöh moisia amatöörejä, useampaan kertaan meloneena tuskin kastutaan. Jätin tosin varmuudeksi puhelimen kotiin.

Ja hyvä niin.

Viisituntisen kelluskelun aikana paattimme oli vaarassa joutua uppeluksiin useita kertoja. Kaksi vaaratilanteista menikin sitten vähän liian pitkälle. Plomps! Ensin eteen oli kaatunut puu, jonka alittaminen ei käynytkään ihan niin näppärästi kovassa virrassa. Toisella kerralla olimme auttamassa vedenvaraan joutuneita kavereita, kun kellahdin kajakkimme päälle ja taas mentiin pulipuli. Uskomattoman vaikeaa saada sitä vesimäärää ulos sellaisesta kiposta!

Joki ei ollut syvä, joskin virtaus välillä melkoinen. Oli hieman koomista uida siellä vedessä kajakkia kääntämässä, kun sillalta turistit ottaa kuvia ja rannalta kaljotteleva nuoriso vain naureskelee. Nimenomaan koomista, ei ole noin hauskaa hetkeen taas ollut! Tai on mutta taaskin oli.

Sitten lähdin tässä eräs viikonloppu Puolaan suurensuureen Varsovaan liftaamalla, se kun on tuossa ihan nurkilla. Pääsin kyllä Varsovaan uskomattoman helposti, Liettuan toiseksi suurimmasta kaupungista Kaunasista yhdellä rekkakyydillä suoraan Varsovan kehätielle, mutta heti seuraavana aamuna lähdettiinkin ajelemaan takaisin pohjoiseen.

Rekkamatkan aikana sain nimittäin viestin viimekesäiseltä Saksalaiselta reissukaverilta, että hei lähetkös kajakilla jokea laskemaan? Pohjois-Puolaan! Jee! Ei ollutkaan ainakaan viikkoon tullut kelluttua vedessä taas.

Niin meitä siis oli yksi saksalainen, yksi Italialainen (voi mikä nössö mutta niin macho!) ja minä joka olin varautunut lähinnä Varsovan klubi-viikonloppuun. Makuupussi sentäs oli matkassa (toisin kuin Italialaisella, mutta joka sekin ihmeen kaupalla sieltä hengissä selvisi) ja telttapaikka järjestyi. Tällä kerralla kaikki jokeen kastautumiset olivat ihan vapaaehtoisia ja rauhallisluontoisia pulahduksia – koski oli todella tylsä virtauksiensa suhteen, mutta todella kaunis. Aivan liian turistinen tosin. Paljon meluavia Puolalaisseurueita.

Vietimme joella kaksi päivää ja aivan toisen päivän viimetunneilla törmäsimme erään mutkan jälkeen varsin erikoiseen kokemukseen. Hirveä lauma saksalaisia ja puolalaisia turisteja jumissa joessa kanoottiensa kanssa. Vesi oli sen verran alhaalla, että vedessä kasvava havupuulta näyttävä levä muodosti kymmenien metrien pituisen ja koko joen levyisen patjan. Siihen kun hyökkäsi kanootillansa, oli ihan jumissa kuin liftari Espanjassa. Vettäkin riitti yli pari metriä, mutta uida siinä muhjussa ei voinut. (Saksalainen kaveri kokeili! Hullu nainen!) Melkoisen työn takana oli hiljalleen nitkuttaa kajaakkia eteenpäin meloilla työntämällä, mutta kyllä se sakki siitä hiljalleen yli pääsi. Yhdessä nauraen ja monilla kielillä vitsaillen.

Kellukaa ihmiset!

No, Berliinin paarautatieasemalla (kun siella satuin olemaan) heitin randomilla lipunmyyjalle; koskas lahtis seuraava juna lahimpaan Puolalaiseen kaupunkiin? Tunnin paasta lahti ja siella sita sitten Szczecinissa oltiin illalla muutaman tunnin (ja kalliin saksalaisen junan jalkeen). Jumissa sikali ettei jarkevia yhteyksia mihinkaan suuntaan tuntunut liikkuvan, mutta se johtui vain siita ettei lipunmyyjat siella (Puolan seitsemanneksi suurin kaupunki kuitenkin hei, joku roti) puhuneet englantia ja halusivat vain paasta hipista nopeasti eroon. Seuraavanakaan ei lippua Liettuaan loytynyt, eika oikein mitaan muutakaan jarkevaa kansainvalisten tiskien myyjilta. Oijjoijoi oi! Litwa! Oli jarkevin vastaus josta jotain ymmarsin, kun tiedustelin etta miten paasisin Liettuaan.

Otin taas random-asenteen kayttoon ja katselin tovin mahdollisuuksia aikataulunaytolta. Varsovaan lahtisi kivaan aikaan joku juna. Sinne!

Olen nyt oppinut muutamia juttuja Puolan junista niissa yhteensa jotain 15 tuntia istuttuani. Ensinnakaan lammitys ei ihan aina toimi kaikissa junissa. Sitten on talvella aika kylma istua kuusi tuntia paikoillaan. Onneksi ravintolavaunusta saa halpaa kuumaa soppaa. Toisekseen ilmeisesti lahes kaikki junat pysahtyvat valtaosalla asemia, eivatka ne nyt muutenkaan kovin nopeasti eteenpain puksuta. Voin vain kuvitella miten hauskaa on istua kesalla halki Puolan kulkevassa junassa 10 tuntia ilman ilmastointia.

Sama homma oli Romaniassa viime kesana: liftaamalla paasee kolme kertaa nopeammin ja autot ovat ilmastoituja. Rahaahan siina nyt ei taas paljoakaan saasta, eika junalla liikkuminen kallista ole Puolassakaan. Saksassa sita kannattaa valtella. Niin ja Suomessa tietty.

Sitten junat ovat siita hauskaa mallia, etta ne ovat tayna koppeja, joissa on n. 8 istumapaikkaa toisiaan vastakkain. Varsinkin Varsovan asemalla on sitten aika ryysis, kun ihmiset haluavat ensimmaisena reissuporukalleen omat kopit ja muutenkin parhaille paikoille. Jos valttamatta haluat ikkunan viereen, niin ole todella valmiina ja vahan royhkeakin (niin ne on ne mammat muksujensakin kanssa). Se hyva puoli naissa koppijunissa on, etta penkit ovat tarpeeksi pitkia nukkumiseen, jos vain on tarpeeksi tyhjaa.

Varsovasta ei voine paljoa sanoa tassa. Ehka etta hauskaahan siella aina on. Rumahko jattikaupunki pilvenpiirtajineen, mutta ihmiset! Hienoja ihmisia! Time Cafe on sita paitsi ihan paras baari.

Nyt olen Liettuassa, Vilnassa hetken. Seuraavaksi liikahdan kohti Suomea, ilmeisesti nyt sitten ennen torstaita jopa.

Keskustassa uutta ja vanhaa

Palmu keskustassa? (klikkaa suuremmaksi)

Lopulta aina joku ottaa kyytiin.

Liftari on kärsivällinen. Kylä kylältä sitten etenin tähän suurimpaan; Varsovaan. Puolan tylsään jättiläiseen, joka ehkä sykkii vuorokauden ympäri pienten pilvenpiirtäjiensä ympärillä, mutten vielä ole huomannut minkäänlaista puolalaista särmää. Särmää, josta olen oppinut pitämään. Sellainen Tokion kaltainen sykekin on täällä kuitenkin aika laimeaa. Sen suhteen odotan mielenkiinnolla Berliiniä.

Viimeyön vietin Hostellissa, koska saavuin tänne niin myöhään ilman yösijaa. Ulkona satoi vettä ja jouduin kävelemään kolme kilometriä, koska en jaksanut selvittää julkisten liikennöintiä ilman nettiä. Hostellit ovat aina yhtä tylsiä. Loppuviikoksi joku paikallinen tyttö tarjosi yösijaa, kun kyselin couchsurfingista, joten nyt voinee viimein rauhassa ottaa tuntumaa kaupunkiin. Tämän päivän olen ottanut tuntumaa lähinnä mittaamalla pitkiä katuja etsien langatonta verkkoa (vaikeaa) ja syötävää (helppoa). Haltuunotto on jatkunut pari tuntia vain puiston nurtsilla maatessa. Kirsikoita, leivoksia ja banaaninektaria. Aurinkoa keholle, jottei käsivarren kontrasti pääsisi enää valtavammaksi (on jo).

Varsovalla on perjantaihin asti aikaa tehdä minnuun vaikutus. Joo, lyhyt aika näin isolle kaupungille. Tänään sitten niitä lautapelejä puolalaisten kanssa.

Samuli Putron levy soi.