Kyyti. Tauolla Riikassa.

Vilna-moottoritien alku Panevėžysissä. Aurinko nousee, usvaa pellolla.

Bussipysäkki - miljoonan tähden hotelli. Oli ihan lämmin.

Trollikassa sataa.

Minähän en ole kovin mukavuudenhaluinen, olen osoittanut itselleni kaikenlaisilla jännilla seikkailuilla. Pidän valtavasti laiskottelusta, mutta kun vaaditaan sitkeyttä, olen siinä ihan hyvä. Urheilussa en koskaan pärjännyt joukkuelajeissa tai lyhyissä spurteissa, mutta pitkään kestävissä yksinsuorituksissa olin ihan ältsin hyvä, ihan paras.

Kuinka näppärästi siirtyminen Liettuaan Vilnaan onkaan käynyt, yhtä pientä vastoinkäymistä lukuunottamatta, joka sekin oli ihan oma vika. Siitäkin koitui toisaalta vain seikkailua.

Kämpän löysin vuorokaudessa, tosi kivalta alueelta, liettualaisittainkin edullisella vuokralla, hyvän ystävän kämpästä. Tarvitsen työpöydän – kappas vain toisella kaverilla on moinen myynnissä. Tarvitsen näytön – oho kolmannella kaverilla lojuu nurkissa ylimääräinen.

Kun sitten lähdin Tampereelta liftaamaan ja pääsinkin yhdellä kyydillä Helsinkiin, ajattelin että kyllä tässä vielä ehtii johonkin matkalle jumiinkin jäädä. Lautta lähti juuri sopivasti heti kun Helsinkiin pääsin. Tallinnassa vain kävelin hyvään liftipaikkaan kuskaavan bussin pysäkille ja oho siinähän se.

Ensimmäinen kyyti viidessä minuutissa, vain 10km, mutta kuski ei sitä osannut lähtiessä ilmaista koska puhui vain turkkia. Iloinen veikko. Seuraavaksi pysähtyy rekka, jei! Jaahas, ei puhu tämäkään viroa, suomea tai englantia, mutta venäjää. Oho, kyyti Panevėžysiin Liettuaan! Käytännössä lähes koko matka Tampereelta Vilnaan siis kahdella kyydillä.

Matkalla soi venäläinen klubimusaa soittava radiokanava, joka oli vähän niinkuin Latvian tiet. Huonolaatuista ja aika vauhdikasta meininkiä. Sekä tiet että radio pitävät hereillä pitkälle yöhön ajaessa. Haaveilen seikkailuista: Virossa bussipysäkkiä koristaa graffiti “vamos a Madrid”.

Hahmottelin aikatauluja aluksi siten, että pääsisin illaksi Riikaan, josta voisin jatkaa su-aamulla Vilnaan. Kyyti oli kuitenkin menossa vain reilun 100km päähän Vilnasta, eihän tätä voi missata! Mutta oho. Kello oli yli kaksi yöllä, kun kuski jätti minut kaupungin toiselle laidalle motarinalkuun, kuten toivoinkin. Säkkipimeys. Onneksi on taskulamppu ja heijastimia rinkassa. Olisi siinä hotellikin ollut, mutta jos jatkaisin auringon noustua, ei olisi mieltä maksaa ~50 euroa muutaman tunnin unista, kun Vilnassa odottaisi oma suihku ja peti.

Pimeydessä ei voi liftata, mutta kappas tuossahan onkin bussikatos! Ei mitkään makoisimmat yöunet siinä penkillä makuupussi peittona kaikki kledjut päällä, mutta kyllä siinä ihan oikeasti lämpimän kesäyön tavallaan mielellään vietti. Vähän kuin laavussa. Niin ei täällä sillä tavalla pelota, kun sitä mietitte kuitenkin.

Heräsin aamulla auringonnousuun ja kukonlauluun. Mummo pellolla lehmää lypsi, peltiämpäriin. Vain 700km Tampereelta, Euroopan Unionissa.

Kavereiden kanssa liikkeellä ajattelen muiden sietokykyä ja mukavuutta, enkä tuollaiseen yöliftistunttiin olisi lähtenytkään. Mähän olenkin sitkeä. Eihän tossa mitään. Aamulla liftionni tosin kääntyi lähes tyhjällä motarilla ja yli kolmen tunnin aamuliftauksen jälkeen hyppäsin parintunnin välein kulkevaan paikallisbussiin (joka tuli 5min siitä kun asiaa ajattelin) ja matkasin 7km Panevėžysin keskustan linja-autoasemalle. Siellä kun kyselin aikatauluista, lähti seuraava bussi Vilnaan 10min päästä.

Nyt olen odotellut koko päivän kaupungissa rinkan kanssa, jotta saisin avaimeni ihmiseltä joka tuleekin vasta illalla kaupunkiin. Ystäväni, jolta kämpän vuokrasin, on reissussa Ukrainassa ja avain on kaverillaan.

Vähän tällaista, välillä todella näppärää ja välillä ei ihan suju kuten suunnitteli, mutta mikäs tässä!

Viimeisin sutjakka tapaus oli kun kyselin CouchSurfing -nettisivulla ihmisten mielipiteitä halvoista prepaid-kännyliittymistä. Tunnin päästä yhdeltä sitten löytyikin yksi ylimääräinen ja samantien hainkin sen itselleni. Samalla pääsin näppärästi suihkuun ja tutustumaan tulevaan asuinalueeseenkin. Itävaltalais-liettualaiselta homopariskunnalta tuli loistavia vinkkejä kaupungissa elelyyn, joista ensimmäisenä pitänee testata mm. farmers market. Näistä lisää vielä.

Jee!

Nyt sataa vettä aivan kaatamalla. Kaikki rautatieasemalla säikähti salaman paukahdusta ja nauroi sitten. Onneksi ystävällä oli sateenvarjo, sillä sade seurasi meitä trollikkaan.

Lopuksi vielä fiilistelyä Latviasta:

Tasankoja ja tienlaidan rumuutta. Suceava, Romania. 6.8.2009

Tänään otin pienen tien välttääkseni pidemmän mutkan. Huh! Rekka mateli ylämäet 20 km/h eikä se vauhti kovin hurja ollut tasangollakaan. En tiennyt, että tiessä voi olla niin paljon kuoppia. Puut kolisuttelivat rekan nuppia ja ne tienvarsikylät olivat ihan mielettömiä. Hökkeliä ja rumuutta.

Yhdessä kylässä oli auto ajanut kanan yli keskellä tietä ja muut kanat siinä nokkivat raatoa maassa. Näky yllätti puhelimeen puhuneen rekkakuskin mutkan takaa eikä väistöliike auttanut. Hurautimme suurella ajokillamme koko parven päältä.

Muutoinkin pienemmät tiet ovat täynä elukoita. Hevosia, kanoja, ankkoja, kalkkunoita, lehmiä ja lampaita. Sekä tietysti ihmisiä mitä erilaisemmilla kulkupeleillä.

Liftipaikka Budapestin lähellä. Piiitkä odotus. 2.8.2009

Päivän suunnitelma: Budapest - Nyíregyháza

Yhteistä kieltä meillä ei ole. Osaan kaksi sanaa unkaria ja mies ehkä viisi sanaa englantia. Nelkytviisminsasen paussinsa vietimme miehen äidin luona maaseutukylässä. Minulle lämmitettiin purkista kahvia mikrossa (johon laitoimma spray-kermaa) ja paistetuilla kalanpaloilla. Ah! Pienen kylän suuri nainen kanssa mustan koiransa.

Siinä me oltiin, kolme ihmistä euroopasta ja saatoimme vain hymyillä. Kun rekkamies kävi suihkussa, istuin äidin kanssa katsellen ilta-aurinkoa. Juttelimme. En tiedä mitä, mutta nämä vanhat ihmiset vain puhuvat omaa kieltään hitaasti tavuttaen. “Jos se sitten ymmärtäisi”. Opin minä sitten pari sanaa unkaria siinä tovin ihmetellessäni. Näytin valokuvia reissuiltani ja leikin koiran kanssa (se ymmärsi suomea).

Muorin hyvästeltyämme suuntasi rekka kohti kylän raittia – moikkaamaan kavereita paikalliseen baariin. Oltiinhan sitä juuri tultu Frankfurtista asti. Kukaan ei puhunut englantia, mutta aina sitä jotenkin tulee kommunikoitua. Selvitimme mitä olin tekemässä, mistä tulossa ja mihin menossa. Jah! Autostopa Finsko! Hoh!

…

Yöllä sitten löysin itseni taas määränpäästä tinkimässä hotelliyötä (50e!) puoleen hintaan (but just this time okay? okay!). En mä näin fanzyssä hotellissa olekaan ollut. Ihan keskustassa vieläpä. Oli niin väsy, hiki ja nälkä ettei tehnyt mieli kävellä yöllä kaupungin laidalle pensioon montaa kilometriä.

Huomenna Romaniaan. Tulee passillekin jotain käyttöä viimein. Jännittää vähän.

Pidempään matkanneet tietänevät sen tunteen, ettet ole ihan täysin varma mitä olet tekemässä ja missä olet. Se ei ole koti-ikävää tai eksyksissä olemisen fiilistä, vaan ihan omanlaisensa tunne. Viikon jälkeen tunne hävisi. Matkalla oleminen tuntuu täysin luonnolliselta ja tiedän tasan tarkkaan mitä olen tekemässä. Uusissa paikoissa on mahdollista saavuttaa kotoisa fiilis. Kun sitten myöhemmin palaan kotiin, on siellä varmasti vastassa uusi samankaltainen tunne.

Nyt olen vanhassa ja kauniina säilyneessä kaupungissa, Toruńissa ja maa on siis Puola. Hämmentävää, että talo jossa yövyn, on rakennettu 1600-luvulla. Rappukäytävä on rakennettu puusta. Viereisellä katolla kasvaa puu.

Tänne liftaaminen Pärnusta Virosta kävi helposti. Kolmen lyhyen autokyydin jälkeen pääsin pitkästä aikaa istumaan rekan kyytiin. Rekan nuppi nimittäin, sehän on aivan mahtava paikka matkustaa.

Ilmastointi toimii, on tilaa sekä tietysti rekkakuski jolla on tarinoita kerrottavana ympäri maailman. Tämä Virolainen rekkakuski osasi Suomea, oli oppinut autolautalla duunissa. Sain kyydin 100km päähän Kaunasista. Rekoilla pääsee aina pitkälle. Myös Tallinnasta Pärnuun -kyydin kanssa juttelin Suomeksi. Virolaiset osaavat sitä usein paremmin kuin englantia. Tästä eteenpäin vain englantia ja paikallisia kieliä kiitos!

Kaunas on hämmentävän näköinen paikka. Niin suuri, mutta keskustassakin on paljon ränsistyneitä puutaloja. Vanhassa kaupungissa oli yhden huoneen baari, jossa vietettiin ilta/yö muutaman paikallisen kanssa. Sulkevat normaalisti yhdeltä, mutta baarimikko oli tuttu ja oltiin siellä kolmeen. Yöllä yhdessä kadunnurkassa lakaisi vanha mies roskia puuluudalla. Oli tehnyt samaa kellon tarkkuudella vuosia, kesät talvet.

Suuntaan seuraavaksi takaisin pohjoiseen keskelle Liettuan maaseutua, sinne liftaritapaamiseen telttailemaan. Paikka ei edes näy tiekartoissani. Viimeiset 2-5 kilometriä voivat mennä kävelyksi. Nyt aamupalaa, sitten liftaamaan.