Ihminen.org – Mikael Korpela

Ootan vielä pari päivää ennenkuin kirjoitan, sit olis 30. päivä, eli neljä viikkoa väliä tuohon aiempaan merkintään.

Ai perkele.

Kirjoitinkin jo nyt. :-)

Vyö on painanut ihooni kauniita fraktaaleja. Pitäisi useammin pitää liian lyhyttä t-paitaa.

He ovat kaikki onnellisia. Pientä Joonasta ei aamulla väsyttänyt laisinkaan, kuten aina joskus väsyttää kun täytyisi lähteä kouluun. Tänä aamuna ei tarvinnut lähteä, sillä nyt on kesäloma. Kesäloman ensimmäinen päivä, ja tiedättekös, kesäloman ensimmäisenä päivänä heidän perheensä lähtee aina matkalle. Isä ja äiti ovat tänä kesänä päättäneet käydä Ruotsissa, se on maa meren takana ja sinne pitää mennä isolla veneellä. Joonaksen pikkusisko, Jenna, nukkuu sikeästi istuimessa punaisilla norsuilla kuvioitu tuttipullo käsivartensa alla. Jenna on vuoden vanha, eikä se ole vielä paljoa. Joonas on jo kahdeksan ja tietää, sillä koulussa on jo opeteltu numerot ja vähän laskemaankin, että yksi on vähän. Sitä ennen on vain nolla, ja se on jo tosi vähän.

Aurinko paistaa kuten aurinko nyt vain voisikin paistaa pienen lapsen ensimmäisenä kesälomapäivänä, kun autosta kuuluu radiojuontajan heleä ja naurava puhe, auton halkoessa lämmintä ja väreilevää ilmaa. Kesä on ollut poikkeuksellisen lämmin, lumet lähtivät ajoissa ja jo toukokuussa ostettiin ensimmäiset tötteröjäätelöt jäätelökioskista rannalla, joka on Joonaksen kodin lähellä Mankolassa. Tuo leveästi hymyilevä aurinkolasinen mies ratissa on Joonaksen isi, Reijo. Vaaleat olkapäille laskeutuvat kiharat omistava nainen on Joonaksen äiti, Pirjo. Vaikkei Joonas ikinä myöntäisikään kavereilleen, on äitin ja isin hymy näin aamupäivällä auringonpaisteessa maailman kaunein asia. Sitä hän ei tosin nyt mieti, sillä äiti lupasi tikkarin jos hän jaksaisi istua koko päivän itkemättä, vaikka väsyttäisikin. Äidillä on aina muutama punainen tikkukaramelli käsilaukussa, ison puhelimen ja pienen rahapussin kanssa. Niin ja purnukoiden.

Reijo, siis Joonaksen isi, laulaa radion mukana. Satumaa on Joonaksen lempikappale radiossa, sillä se on myös isin lempikappale. Joonas opetteli sen sanat isin kanssa viikko sitten, kun Kuopion mummi tuli käymään. Isi laulaa “Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa”… ja Joonaskin laulaa “missä onnen kaukorantaan laine liplattaapi”. Kohta kaikki kolme laulavat “missä kukat kauneimmat luo aina loistettaan, siellä huolet huomisen voi jäädä unholaan”… luultavasti Jennakin laulaisi, arvelee Joonas, mutta Jenna nukkuu eikä se kuitenkaan osaisi laulaa. Eihän yksivuotiaat vielä osaa. Paitsi itkeä, juoda tuttia ja nukkua.

Se saattoi johtua poikkeuksellisen kuumana paahtavasta aurinkosta, tai ehkä aamulla syödystä kahdesta murohiutalelautasellisesta, mutta Joonasta alkoi väsyttää. Väsyneenä hän alkoi ensin seurata viivoja auton vierellä, niin nopeita ettei niitä voisi edes laskea. Sitten puita, niin monia, että niiden laskemiseen kuluisi koko päivä. Pian vastaan alkoi tulla autoja, joita voi laskea. Yksi punainen, yksi sininen… toinen sininen. Yksi punainen, kaksi valkoista ja heti perään yksi rekka. Melko lähellä… se tööttää, tulee lähemmäksi… nyt se on edessä ja äiti huutaa. Miksi äiti huutaa?

Mä oon jo niinku tosi pitkään seurannu näit tämmösii blogeij, tiiätteks, semmosia päiväkirjoja johon kaikenmaailman luuserit ja yhteiskuntapellet kirjottaa vuodatuksiaan ja maailmassa näkemiään vääryyksiä. Niinku sellasia että “miks tänään ei ole mitään kunnon vaatetta päälle“, “voi ku se Bush on tyhmä ja näyttää apinalta” tai vuodatuksii kaikemaailma autonosto-ongelmist. Niin ja sit tietenski semmosii “tosi yllätyksellisiä” sunnuntailistoja tai meemeij. Mä en kirjota mistään tommosista. Mä kirjotan niinku tosi riipasevista ja oikeista asioista. Niinku siitä kun tänäänkin oli ihan sikavaikeeta nousta ylös sängystä jo kaheksaksi! Ajatelkaa nyt hei, kahdeksaks! Haloo, eihän sellasiin vuorokaudenaikoihin nouse ku Jeesus. Niin siis just semmosia aiheita, et joko kaikkien pitäis linkittää tai vaieta. Älkää sit tulko mulle vikisee kun sijotus top-listalla tippuu pari pojoo. Eihän sellaista 3-5 pojon laskua VOI kestää kenenkään hermot, se on jo bye bye sitte ja kantsii alkaa valmistautuu bloginsa kuoppaamiseen. Toi pinserin tyyppi on varmaa joku astronautti ku se kirjottaa vaa tommosista astronauttijutuista. Ja sit nää julkkisblogit… niinku daa-ah. Miks ne yrittää tulla semmosille reviireille jonne ne ei selkeestikkää kuulu. Vähä sama kun semmonen ikäloppu… sanotaan ny vaikka 30-kybänen kaljamahaukko yrittäis epätoivosesti näyttää nuorelta käyttämäl pipoo, niinku vähänkö noloo?? Sit on tää niin kutsuttu “blogistania”, tai “blogisfääri”. Vähänkö niinku tyhmiä sanoja! Pitäiskö kaikille marginaalisivustoille keksiä oma terminsä et oltais sit muka niinku yhteisöllisempiä.

Mut multa tää bloggaamine sujuu niinku ihan sileesti itestään, sillein viileesti tiiätteks. Oon aina ollu semmonen erillainen, johan sen huomas lapsena kun nyhdin joulupukilta parran ja kaikkee. Pukeudunkin sillein poikkeevasti, mulla on semmonen paitakin tiiätteks, et “pukeudun mustaan kunnes löydän jotain tummempaa”. Vähänkö niinku makee, mut ei toi oo vielä paraskaan todistus mun erillaisuudest, ei lähelläkään. Eihän tommosii oo kellään, en oo nähny kun pari kertaa irkissä. Mut Mäpäs oonki osallistunu semmosii kerhoihi, et niinku “maan ystikset”, “oikeutta eläimille”(ku ne on nii söpöij) ja sit oon viel antanu mun verta punasel ristil. Mut sinne mä en varmaa enää mee ku ei ne maksanukkaa siitä mitää. Jotain keksejä vaa mut ei ollu ees dominoja vaan jotain mariannee. Vähänkö niinku köyhää?? Mut eihän noihin kerhoihi enää nykyään kukaa osallistu, kun kaikki on vaan semmosii natsikapitalisteij, niinku kaikki nokian tyypit ja helsingis asuvat. Siks se onki nii erillaista, ja mun mielest niille hei pitäis antaa tsänssi. Et käykää ees kerran, saa sieltä joskus ilmasta kahviiki.

Mut hei ny mu tarttee lopettaa, kun ei tääl internetissä saa olla ku vähän aikaa, ellei maksa toista euroo. Ja toi internetkahvilavahti kyyllää jo ny tuolla. Se on varmaan HOMO, kun se on värjänny hiuksensakki tollei punaseks. Ihan selkeetä, klear juttu niinku. Mä varmaan tuun vielä tänne joskus, kirjottelen sitte lisää, ku mulla on niin paljo asiaa. Pysykää sillein linjoill.

Tsau!!
TV: ^^M~

Painan nenäni aivan lähelle, kuten nyt tähän Herman Hessen Arosuden sivuun 43. Pidän kovasti vanhojen kirjojen tuoksusta. Sanat jotka kirjoitettiin jotakuinkin 50 vuotta sitten, ja jotka painettiin tähän 17 vuotta sitten – tuoksuvat sadoilta sivuja selanneilta käsiltä – tuhansilta muilta niteiltä tämän kirjan vieressä kirjastossa… se jännä haju.

Ainoastaan hulluille.