Ihminen.org – Mikael Korpela

Moldovasta Odessaan liftaaminen oli varsin helppoa. Rajan yli kävelin ja siihen meni alle puoli tuntia, joskin passin leimassa on auton kuva. Mitä lie tarkoittaa.

Rajalla oli aivan hillitön määrä autoja jonossa viikonlopun vuoksi. Moldovalaiset lomailevat Odessassa. Ukrainan puolella rajaa rajavirkamies sitten taas kyseli autoista, jotta kuka veisi hipin Odessaan. Näppärää tämä! Päädyin superuuteen autoon, jonka kuski paljastui kaahariksi. Maisemat vilahtivat ohi pääosin 150km/h ja välillä 170km/h vauhdilla. Wou! Hieman jo pelotti.

Odessassa etsin vain nopeasti yösijan ja seikkailin tieni puistoon, jossa liftarimiitti järjestettiin. Tähän aamuun asti hengailua ~70 muun liftarin kanssa ympäri maailman. Oli tyyppejä Amerikasta, Kiinasta, Saksasta (erityisesti Saksasta) ja monen monista itä-Euroopan maista. Nämä tarinat! Seikkailijoita puisto täynä. En aiemmin ymmärtänytkään, miten vaikeaa liftaus USAssa on – ei ihmisten, vaan poliisin vuoksi. Lisäksi osavaltiokohtaiset lait sekoittavat pienen hipin pään. Aina tarvitsee selvittää alueen omat erikoisuutensa lakien suhteen.

USAssa liikennekameroita ei ole sekopäisten lakien vuoksi. Laki vaatii, että syytetyn täytyy voida kysyä kysymyksiä syyttäjältä rikokseen liittyen. No, mites kyselet kameralta? Joten, ei kameroita. Hölömöä.

Toisekseen käsite “yksityinen omaisuus” on erityisen painavalaatuinen USAssa. Jos osavaltio tai kaupunki omistaa maantien tai moottoritien, voi omistaja sanoa ettei tällä tiellä sitten kävellä – eli liftata. Kuitenkaan, jos liftaat tien vieressä soralla – et siis asfaltilla, ei poliisi mahda mitään. Hölömömpää.

Venäjällä liftaaminenkin on ihan oma juttunsa, etäisyyksien ja rajun talven vuoksi. Kuulin eilen Venäläiseltä liftarilta, että hän on joskus pyytänyt poliisia auttamaan liftauksessa. Poliisi siis pysäyttelee autoja ja pyytää kuskeja viemään liftarin eteenpäin. Eipä tulisi mieleenkään Suomessa.

Tänään loputkin liftareista lähtivät jatkamaan seikkailujaan. Jään Odessaan vielä päiväksi, sillä olen lähinnä vain istunut tuolla puistossa ja koko kaupunki on vielä ihan tuntematon. Nyt kun olen täällä, niin täytyyhän siitä selvää ottaa. Huomenna aamulla kohti Kiovaa, josta tiukka vasen käännös Puolaan, josta sitten ylös kohti Suomea. Luultavasti stoppaan hetkeksi Vilnaan Liettuaan.

Lauantaiyönä seisoin mustanmeren rannalla ja hengitin sitä ilmaa. Katselin kuinka kaukana horisontissa loistivat suurien laivojen valot. Seikkailevat työkseen? Sunnuntaina kuulin tarinan eräältä liftarilta, jossa hän nousi purjelaivan kyytiin Portugalista ja seilasi meren yli Panamaan 24 vuorokautta. Sellaisen täytyy olla upea kokemus. Vaikka välillä varmaan vähän tylsää. Ne pauhut ja suuret kalliot ihan jalkojeni juuressa! Lopulta kävelin yöllä pientä puistotietä monta kilometriä takaisin kaupunkiin, jossa ladat hurjastelevat yöllisillä kaduilla. Eilen näin hurjan kolarin, mutta vain autoille kävi pahasti. Puistotiellä kulkukoirat katselivat kävelyäni pimeästä metsästä, onnekseni rauhassa. “Älä ota keppiä suojaksi, saat vain kulkukoirat kimppuusi sillä tavoin. Äläkä mene metsään.“, minulle kerrottiin. Kävelin rauhassa ja ihan vain välillä pelkäsin lähinnä humalaisia.

Myös Moldova ja Romania olivat täynä kulkukoiria, mutta kunhan niiden tieltä pysyy poissa, eivät ne ole vaaraksi. Moldovassa ilmeisesti ovat systemaattisesti vähentäneet koirien määrää aiemmin, mutta Moldovialaiset eläinaktivistit ovat pysäyttäneet harvennuksen toistaiseksi. En tiedä jutun taustoja tarkemmin.

Salut!