Ihminen.org – Mikael Korpela

Mä en mene Saksaan. Mulla on ollu tämä outo fiilis nyt muutamia päiviä, että jos oon paikallaan, niin ei tunnu hyvältä. Liftaaminen, liikkeellä oleminen ja kuskien kanssa jutustelu on edelleenkin mahtavuutta. Olo tienlaidassa on ihana.

Täähän on ihan naurettavaa; tässä on Praha, yksi kauneimmista kaupungeista ehkä Pariisin jälkeen, eikä se kiinnosta mua just nyt. Toisaalta parhaillaan on pahin turismikausi enkä, olekaan missään törmännyt yhtä moneen suomalaiseen yhtä lyhyessä ajassa. Joka puolella on joku kamera ojossa kuvaamassa jotain historiallista, josta minulla ei ole mitään hajua. Haluaisin vain rauhaa, viettää iltaa paikallisten luona tai edes vaihtaa kokemuksia muiden reissaajien kanssa. Löysin jopa parhaan mahdollisen hostellin jälkimmäiseen – yksi iso (liikunta)sali jossa 70-petiä. Hostellilla on oma baari ja ilmapiiri upea. Aulassa soi vanha rokki. “Travellers Hostel”, suosittelen. Mä en nyt kuitenkaan ole sellaisissa fiiliksissä, että sellainen onnistuisi. Mitä tää on, ei tällaiseen nyt viidessä viikossa voi kyllästyäkään? Ystävä Suomessa puhui samanlaisista kokemuksista. “Sitten pitää liikkua”. Mähän voin mennä ihan mihin ikinä vain haluan. Mä en mene Saksaan tällä kertaa.

Ukrainassa, Odessan kaupungissa mustanmeren rannalla järjestetään viikon päästä liftaritapaaminen 789. Aluksi se “ei ollu mun reitillä”, mutta millä helkkarin “mun reitillä”? On se jos laitetaan olemaan. Täältä on sinne ihan helvetinmoinen matka ja siihen menee muutamia päiviä. Tarttee mitata kilometrit jossain välissä. Kartoista tutkin, että kuljen ainakin alkuun reittiä Praha – Brno (Tsekki) – Bratislava (Slovakia) – Györ – Budapest (Unkari) josta ehkä Moldovan läpi etelä-Ukrainaan vielä tuntemattomia teitä.

Tartten hyvän karttakaupan ja lisätietoa Romaniasta ja Moldovasta. Moldova on Euroopan köyhin valtio ja liftaaminen siellä on vähän erikoisempaa. Kyydit usein odottanevat maksua, mutta katsotaan nyt miten käy. Romaniassa ja Moldovassa liikkuunee käsittääkseni paljon liftareita ja se on yleistä paikallistenkin kesken. Sen pitäisi olla helppoa. Ainoa hankaloittava tekijä lienee 29.7. pidetyt presidentin vaalit. Viimeksi maassa oli väkivaltaisia levottomuuksia vaalien jälkeen. Punnitsen vielä, tarvitseeko minun kiertää Transnistriaa. Suomen suurlähetystö ei ainakaan suosittele sinne menemistä. Kiertäminen on kuitenkin vaikeaa ja alue on tosi kapea. Ehkäpä saisin rekkakyydin suoraan läpi? Luottakaa, mä tiedän – ainakin suurinpiirtein – mitä mä olen tekemässä. Olen turvassa.

Miitin jälkeen tulen Suomeen, luultavasti Ukrainan halki Puolaan Lubliniin ja siitä ylös. Vilnassa saatan pysähtyä muutamiksi päiviksi moikkaamaan tuttuja reissun alkupuolelta. Suomessa pyrin olemaan 20.-26.7.

Praha, mä tuun moikkaamaan sua joskus toiste sitten paremmalla ajalla, rauhassa. Nyt mä kuulen tien kutsun.

Oon ihan ältsin innoissani ja iloinen tästä.