Nousen aamulla, etsin ruokaa ja muuta jos tarvitsen mitään ennenkuin selviydyn kaupungista ulosvievän tien alkuun. Liftaan puolestapäivästä eteenpäin hämärän tuloon asti, jonnekkin kahdeksaan-yhdeksään (aikavyöhykekin on taas sama kuin Suomessa). Etsin halvimman mahdollisen yöpymispaikan ja syön taas pitkän päivän päätteeksi. Seuraavana päivänä sama ja Odessa lähestyy ja taakse jää satoja kilometrejä tietä, tarinoita ja näkyjä jonkalaisia en ole eläessäni nähnyt.

Matkalla imen itseeni mitä erilaisempia kokemuksia ja tarinoita maista joissa matkustan.

Eurooppatie voi näyttää tältäkin (E81). Tämähän on vieläpä ihan hyväkuntoinen. Zalău, Romania 4.8.2009

Liftikyyti Cluj-napocasta Dejiin näytti tältä. Vauhti: 50km/h. Romania 4.8.2009

Liftasin myös Nokian tehtaiden vieressä ja aiheutin täyteen hiljaiseen autoon valtavan puheryöpyn Romaniaksi ihan vain toteamalla, että tulee muutes tuo yritys sieltä mistä minäkin. “Noo Korea?!”

Kuskien kautta saan jonkinlaisen kuvan maasta ja sen ihmisten luonteesta. Kaksi ensimmäistä kyytiä olivat molemmat hammaslääkäreitä ja kolmaskin farmaseutti. Elikkä auton ikkunassa oli kaikilla punainen risti -tarra, osoittamassa jotain salamystistä Romanialaista lääkärijuttua. En tullut kysyneeksi tarkemmin.

En ole koko reissun aikana tutkaillut juurikaan säätiedotuksia. Kuulin, että viikonloppuun asti Romania on sateinen ja myrskyinen. Olen onnistunut kiertelemään ukkosmyrskyt tänään. Huomenna ylitän vuoriston. Jo nyt on kaunista. Romania on ihan hyvä maa vain ajaa läpikin. Maisemiensa vuoksi siis.

Liftipaikka Budapestin lähellä. Piiitkä odotus. 2.8.2009

Päivän suunnitelma: Budapest - Nyíregyháza

Yhteistä kieltä meillä ei ole. Osaan kaksi sanaa unkaria ja mies ehkä viisi sanaa englantia. Nelkytviisminsasen paussinsa vietimme miehen äidin luona maaseutukylässä. Minulle lämmitettiin purkista kahvia mikrossa (johon laitoimma spray-kermaa) ja paistetuilla kalanpaloilla. Ah! Pienen kylän suuri nainen kanssa mustan koiransa.

Siinä me oltiin, kolme ihmistä euroopasta ja saatoimme vain hymyillä. Kun rekkamies kävi suihkussa, istuin äidin kanssa katsellen ilta-aurinkoa. Juttelimme. En tiedä mitä, mutta nämä vanhat ihmiset vain puhuvat omaa kieltään hitaasti tavuttaen. “Jos se sitten ymmärtäisi”. Opin minä sitten pari sanaa unkaria siinä tovin ihmetellessäni. Näytin valokuvia reissuiltani ja leikin koiran kanssa (se ymmärsi suomea).

Muorin hyvästeltyämme suuntasi rekka kohti kylän raittia – moikkaamaan kavereita paikalliseen baariin. Oltiinhan sitä juuri tultu Frankfurtista asti. Kukaan ei puhunut englantia, mutta aina sitä jotenkin tulee kommunikoitua. Selvitimme mitä olin tekemässä, mistä tulossa ja mihin menossa. Jah! Autostopa Finsko! Hoh!

…

Yöllä sitten löysin itseni taas määränpäästä tinkimässä hotelliyötä (50e!) puoleen hintaan (but just this time okay? okay!). En mä näin fanzyssä hotellissa olekaan ollut. Ihan keskustassa vieläpä. Oli niin väsy, hiki ja nälkä ettei tehnyt mieli kävellä yöllä kaupungin laidalle pensioon montaa kilometriä.

Huomenna Romaniaan. Tulee passillekin jotain käyttöä viimein. Jännittää vähän.

Vilna, Liettua

Kaunasin kautta Puolaan vaiko muutamaksi päiväksi Vilnaan, pohdin. Joku siinä sitten tokaisi, ettei tuollaista pitäisi voida edes pohtia. Vilnaan siitä hus! Sitten joku muu kysyi, missä aion nukkua. Sanoin etten tiedä ja kohta päädyinkin kysyjän kotiin. Halaukset ja hyvästi kaikille. Pienen tien laidassa tanssahtelua puolisen tuntia ja seitsemännen auton kyydissä suoraan Vilnan keskustaan. Jei! Helppoa.

Ihanaa, viimein suihkuun kolmen päivän jälkeen (kylmässä purossa kylläkin tuli uitua). Ruokaa, nyrkkipyykkiä ja pohdintaa tulevasta. Ahaa! Sinäkin olet menossa Toruńiin, Puolaan! Mennään yhdessä. Maanantaina näen uuden ystävän leiriltä, tiistaina pelaan ultimatea (frisbee-peli) jonkun porukan kanssa ja keskiviikkona tai torstaina vaihdan maata.

Huomiseksi pitää löytää vielä yösija jostain, mutta tottahan toki semmoinen järjestyy. Hakuna matata, sanotaan.

Liftaaminen Liettuan maaseudulla yltää hauskimpiin liftauskokemuksiin ehdottomasti. Aloitin moottoritien laidalta Kaunasissa – kiellettyä, mutta poliisi ei välitä. Kun kyytini sitten jätti minut tienristeykseen maantiellä, josta minun tuli jatkaa kohti seuraavaa kylää, olin huuli pyöreänä. Siinä oli kapea hiekkatie, eikä autoja mennyt tiheään edes kurjakuntoisella maantiellä. Myöhemmin tie leveni ja kapeni taas, oli välillä päällystetty miten milloinkin, mutta kylät kylien jälkeen vain pienenivät. Kävelin lyhyitä matkoja ja liftasin samalla. Oli ihmisiä, joiden kanssa ei ollut mitään yhteistä kieltä. Työmiesten autoja ja yksi joka oli jostain syystä täynä kärpäsiä.

Lopulta päädyin viimeiseen kartalla näkyvään pieneen kylään ja sitten viimeisen kilometrin auton takakontissa matkaten (!) vanhalle maatilalle, jossa liftarimiitti olisi.

Pitkään täällä oli minun lisäkseni vain yksi ulkomaalainen – saksalainen mies, mutta tänään tuli yksi Kiinalainen ja pari saksalaista lisää. Kaikki eivät puhu englantia, mutta suurin osa jonkinmoista kuitenkin. Sellainen kotoisa fiilis tuli todella nopeasti. Se, kun voisi todeta, et enkö mä muka ole näitä ihmisiä aina tuntenut? Ihania persoonia. Liftarit ovat usein avarakatseisia ja sosiaalisia.

Huomenna suuntaan todennäköisesti Vilnaan, Liettuan pääkaupunkiin. En tiedä kauanko vietän siellä aikaa, mutta luultavasti ainakin pari-kolme päivää ennen Puolaan matkustamista.

Tänne liftaaminen Pärnusta Virosta kävi helposti. Kolmen lyhyen autokyydin jälkeen pääsin pitkästä aikaa istumaan rekan kyytiin. Rekan nuppi nimittäin, sehän on aivan mahtava paikka matkustaa.

Ilmastointi toimii, on tilaa sekä tietysti rekkakuski jolla on tarinoita kerrottavana ympäri maailman. Tämä Virolainen rekkakuski osasi Suomea, oli oppinut autolautalla duunissa. Sain kyydin 100km päähän Kaunasista. Rekoilla pääsee aina pitkälle. Myös Tallinnasta Pärnuun -kyydin kanssa juttelin Suomeksi. Virolaiset osaavat sitä usein paremmin kuin englantia. Tästä eteenpäin vain englantia ja paikallisia kieliä kiitos!

Kaunas on hämmentävän näköinen paikka. Niin suuri, mutta keskustassakin on paljon ränsistyneitä puutaloja. Vanhassa kaupungissa oli yhden huoneen baari, jossa vietettiin ilta/yö muutaman paikallisen kanssa. Sulkevat normaalisti yhdeltä, mutta baarimikko oli tuttu ja oltiin siellä kolmeen. Yöllä yhdessä kadunnurkassa lakaisi vanha mies roskia puuluudalla. Oli tehnyt samaa kellon tarkkuudella vuosia, kesät talvet.

Suuntaan seuraavaksi takaisin pohjoiseen keskelle Liettuan maaseutua, sinne liftaritapaamiseen telttailemaan. Paikka ei edes näy tiekartoissani. Viimeiset 2-5 kilometriä voivat mennä kävelyksi. Nyt aamupalaa, sitten liftaamaan.

Äijäilystä puheenollen. Oli aika erikoista, että Tampereen lähellä Näsijärven rannalla asuu mies, joka oli sanonut vuosia sitten naapurilleen seuraavan. “Kuule. Eihän vierailla toistemme luona? Ettei tartte miettiä, kumpi tulee seuraavaksi kylään ja mitä tuomisia.” Paitsi kerran se sitten kutsui kylään, kun täytti kuuskyt viis. Meille sen vaimo kattoi kahvit kultareunaisiin kahvikuppeihin. Niihin pieniin.

Liftikyyditsijän kyyti kuljetti mua pitkin maaseutua ja näitä pieniä teitä mitä tuolla nyt on, kun poikkeaa ysitieltä. Ysitiehän on hieno, mutta pienet hiekkatiet pellonlaidalla on aivan upeita. Liftikyydin isosetä ja sen naapuri on äijiä, jollaiseksi en koskaan tule.

Pääsiäisenä Tampereelta saatu kyyti tarjosi kyydin päätteeksi suklaapatukan – aivan kuin rupattelurikkaassa kyydissä ei olisi ollut jo tarpeeksi. “Tarvitset energiaa liftimatkalla!” mies huusi perääni kun jo hymyillen kävelin levikkeelle päin ja vilkutin.

Liftaamisen yksi parhaista puolista on nimenomaan erilaisten ihmisten tapaaminen ja tarinoiden kuuleminen. On hieno tunne kuinka avoimesti ihmiset kertovat satunnaiselle matkakumppanillekin itsestään. On toisaalta myös vapauttavaa päästä itse turisemaan kaikenlaista ihmiselle, jota ei todennäköisesti enää ikinä tapaa. Siinä muuttuu todeksi se pohtiminen, jota moni käy kahviloissa ohi käveleviä ihmisiä katsellessaan. Siinä sivussa sitten pääsee matkustamaankin ilmaiseksi ja ekologisesti.

Junassa on tylsää.

Pohdin tällä hetkellä minkälaiset kengät ottaisin mukaan kesällä. Crocksit (tai kopiot) voisivat olla normaalien hiostavampien tossujen kaveriksi mainiot. Flipflopit luultavasti hiostavat varvasvälistä, kuten FiveFingersitkin, jotka sinänsä vaikuttavat hauskoilta. Tarttenee käydä kokeilemassa erilaisia vaihtoehtoja. Normaaleja sandaalejakaan en omista, mutta ne painaisivat Crockseja enemmän.