Ihminen.org – Mikael Korpela

Ei ole parempaa paikkaa ja hetkeä kirjoittaa telttailun tunnelmasta, kuin yöllä kolmelta teltasta ukkosmyrskyn pauhaessa kovimmillaan yllämme.

Liftaaminen Liettuan maaseudulla yltää hauskimpiin liftauskokemuksiin ehdottomasti. Aloitin moottoritien laidalta Kaunasissa – kiellettyä, mutta poliisi ei välitä. Kun kyytini sitten jätti minut tienristeykseen maantiellä, josta minun tuli jatkaa kohti seuraavaa kylää, olin huuli pyöreänä. Siinä oli kapea hiekkatie, eikä autoja mennyt tiheään edes kurjakuntoisella maantiellä. Myöhemmin tie leveni ja kapeni taas, oli välillä päällystetty miten milloinkin, mutta kylät kylien jälkeen vain pienenivät. Kävelin lyhyitä matkoja ja liftasin samalla. Oli ihmisiä, joiden kanssa ei ollut mitään yhteistä kieltä. Työmiesten autoja ja yksi joka oli jostain syystä täynä kärpäsiä.

Lopulta päädyin viimeiseen kartalla näkyvään pieneen kylään ja sitten viimeisen kilometrin auton takakontissa matkaten (!) vanhalle maatilalle, jossa liftarimiitti olisi.

Pitkään täällä oli minun lisäkseni vain yksi ulkomaalainen – saksalainen mies, mutta tänään tuli yksi Kiinalainen ja pari saksalaista lisää. Kaikki eivät puhu englantia, mutta suurin osa jonkinmoista kuitenkin. Sellainen kotoisa fiilis tuli todella nopeasti. Se, kun voisi todeta, et enkö mä muka ole näitä ihmisiä aina tuntenut? Ihania persoonia. Liftarit ovat usein avarakatseisia ja sosiaalisia.

Huomenna suuntaan todennäköisesti Vilnaan, Liettuan pääkaupunkiin. En tiedä kauanko vietän siellä aikaa, mutta luultavasti ainakin pari-kolme päivää ennen Puolaan matkustamista.