Täähän on ihan naurettavaa; tässä on Praha, yksi kauneimmista kaupungeista ehkä Pariisin jälkeen, eikä se kiinnosta mua just nyt. Toisaalta parhaillaan on pahin turismikausi enkä, olekaan missään törmännyt yhtä moneen suomalaiseen yhtä lyhyessä ajassa. Joka puolella on joku kamera ojossa kuvaamassa jotain historiallista, josta minulla ei ole mitään hajua. Haluaisin vain rauhaa, viettää iltaa paikallisten luona tai edes vaihtaa kokemuksia muiden reissaajien kanssa. Löysin jopa parhaan mahdollisen hostellin jälkimmäiseen – yksi iso (liikunta)sali jossa 70-petiä. Hostellilla on oma baari ja ilmapiiri upea. Aulassa soi vanha rokki. “Travellers Hostel”, suosittelen. Mä en nyt kuitenkaan ole sellaisissa fiiliksissä, että sellainen onnistuisi. Mitä tää on, ei tällaiseen nyt viidessä viikossa voi kyllästyäkään? Ystävä Suomessa puhui samanlaisista kokemuksista. “Sitten pitää liikkua”. Mähän voin mennä ihan mihin ikinä vain haluan. Mä en mene Saksaan tällä kertaa.

Ukrainassa, Odessan kaupungissa mustanmeren rannalla järjestetään viikon päästä liftaritapaaminen 789. Aluksi se “ei ollu mun reitillä”, mutta millä helkkarin “mun reitillä”? On se jos laitetaan olemaan. Täältä on sinne ihan helvetinmoinen matka ja siihen menee muutamia päiviä. Tarttee mitata kilometrit jossain välissä. Kartoista tutkin, että kuljen ainakin alkuun reittiä Praha – Brno (Tsekki) – Bratislava (Slovakia) – Györ – Budapest (Unkari) josta ehkä Moldovan läpi etelä-Ukrainaan vielä tuntemattomia teitä.

Tartten hyvän karttakaupan ja lisätietoa Romaniasta ja Moldovasta. Moldova on Euroopan köyhin valtio ja liftaaminen siellä on vähän erikoisempaa. Kyydit usein odottanevat maksua, mutta katsotaan nyt miten käy. Romaniassa ja Moldovassa liikkuunee käsittääkseni paljon liftareita ja se on yleistä paikallistenkin kesken. Sen pitäisi olla helppoa. Ainoa hankaloittava tekijä lienee 29.7. pidetyt presidentin vaalit. Viimeksi maassa oli väkivaltaisia levottomuuksia vaalien jälkeen. Punnitsen vielä, tarvitseeko minun kiertää Transnistriaa. Suomen suurlähetystö ei ainakaan suosittele sinne menemistä. Kiertäminen on kuitenkin vaikeaa ja alue on tosi kapea. Ehkäpä saisin rekkakyydin suoraan läpi? Luottakaa, mä tiedän – ainakin suurinpiirtein – mitä mä olen tekemässä. Olen turvassa.

Miitin jälkeen tulen Suomeen, luultavasti Ukrainan halki Puolaan Lubliniin ja siitä ylös. Vilnassa saatan pysähtyä muutamiksi päiviksi moikkaamaan tuttuja reissun alkupuolelta. Suomessa pyrin olemaan 20.-26.7.

Praha, mä tuun moikkaamaan sua joskus toiste sitten paremmalla ajalla, rauhassa. Nyt mä kuulen tien kutsun.

Oon ihan ältsin innoissani ja iloinen tästä.

Liftaamassa Kraków - Oświęcim. 27.7.2009

Alueen historia on kammottava ja huomenna otankin hirmuvaltaa sarvista kiinni. Olen kuukauden ajan kuullut puolalaisilta ja muilta reissaajilta kokemuksista; “Se oli kammottava kokemus käydä siellä leireillä.” / “En halua enää koskaan takaisin sinne!” “Oi itkin vain jatkuvasti…” / “Se oli masentava päivä”. Olen menossa yksin koko päiväksi, rauhassa ja rohkeana.

Olen tässä kuukauden aikana katsellut viisiosaisen BBC:n “The Diary of Anne Frank”. Pelkkä TV-ohjelma oli jo aikast’ masentava. Pelkkä ohjelma! Osa päiväkirjan hahmoista kuoli lopulta 1945 mm. Auschwitz-Birkenaun leirillä.

Matkasin tänne Krakovasta (70km) liftaamalla pikkuteitä. Olisi siinä ollut neljäkaistainen A4:kin, mutta tylsäähän se sellainen kun koko päivä aikaa noin lyhyeen matkaan. Siispä pienille teille! Niillä saa odotella joskus tunninkin, mutta mikäs siinä kun Putro laulaa kuulokkeissa ja se tähtikin loisti siniseltä taivaalta taas polttavana.

Loppumatka vasta jänskä olikin. Kaksi luontovalokuvaajaa noukki miut kyytiin ja jätkät tiesï tosi upean maisemareitin hiekkateitä pitkin, komeiden lintuvesien lävitse. Siellä hissuksiin wolkkarilla ajellessa tuli taas mieleen; miks hitossa mä bussissa hikoilisin? Perillä nää jätkät ei tyytyneet siihen, ettei mulla ollut yösijaa vielä. Ajelua kulttuurikeskukselle, soittelua hotelleihin (taas pieni kaupunki ilman hostelleja) ja kas vain hetken päästä miut kyydittiin halvimpaan mestaan. 75 zlotyä hotellista! Hostellista saa maksaa yleensä 50-60zl ja hotellista 150-200zl. Ny on halpa.

Minulla oli se Jänskä juttu Krakovan hostellista, kuten vihjasin. Tein täällä yhden päivän töitä! Kun tultiin Jonnan kanssa Slovakiasta takaisin Krakovaan, tsekattiin netistä hostelli rautatieaseman läheltä, koskapa Jonna lähti junalla/bussilla takaisin Suomeen. Paikkaa ei meinannut löytyä, koska se oli vielä niin uusi, ettei kylttiäkään ollut kadulla. Oltiin kolmannet check-innaajat. Lopulta päädyin tekemään hostellille nettisivut, semmoiset ihan simppelit ja tosi pikaisesti. Tienestimilellä tuota ei voi ottaa, Puolan zloty on niin heikko. Idea vaan oli niin kreisi, että pakkohan minun oli. Kas tuossa: www.wtfkrakow.com/ (logo ei ole miun suunnittelema). Sain kuulla yhdeltä Australialaiselta, että minun kirjoittamat enkkutekstitkin on ihan kelpo kieltä. Lievää rohkaisua siihen suuntaan, että uskaltaisin ilmaista blogiinkin itseäni englanniksi.

Reggaeland. PÅ‚ock, 11.7.2009

Telttakylässä ihmiset saavat unta vasta neljän jälkeen, kun viimeinenkin musapaikka hiljenee. Kaupungissa ei ole hostelleja ja vain kymmenisen couchsurfing -tyyppiä, joten ensimmäiset yöt vietin hotellissa – ahh, kunnon sänky ja toimiva suihku pitkästä aikaa. Vähän kuin loma keskellä lomaa. Yö hotellissa maksaa halvimmillaan 30 euroa, mikä on paikalliseen tasoon tottuneelle kallista. Hostelliyö maksaa 10-13 euroa. Viimeinen yö teltassa, sillä sain kaikki arvokamat yhteen autoon lukkojen taakse. Telttaan ei olis uskaltanu jättää konetta yms rompetta.

Nyt vähän myöhäistä lounasta ja sitten taas lavan eteen. Tällä kertaa miulla on jopa suunnitelmia ainakin kolmeksi päiväksi! Huomenna liftataan yhden saksalaisen tytön kanssa (takaisin) Varsovaan, jossa on jo poikkeuksellisesti majapaikka valmiina. Sieltä sitten jatketaan edelleen Krakovaan seuraavana päivänä. Täältä on nelisensataa kilometriä Krakovaan – matka jonka voisi liftata yhdessä päivässä jos lähtisi aamulla. Huomenna ei kuitenkaan herätä aikaiseen, ehei.

Keskustassa uutta ja vanhaa

Palmu keskustassa? (klikkaa suuremmaksi)

Lopulta aina joku ottaa kyytiin.

Liftari on kärsivällinen. Kylä kylältä sitten etenin tähän suurimpaan; Varsovaan. Puolan tylsään jättiläiseen, joka ehkä sykkii vuorokauden ympäri pienten pilvenpiirtäjiensä ympärillä, mutten vielä ole huomannut minkäänlaista puolalaista särmää. Särmää, josta olen oppinut pitämään. Sellainen Tokion kaltainen sykekin on täällä kuitenkin aika laimeaa. Sen suhteen odotan mielenkiinnolla Berliiniä.

Viimeyön vietin Hostellissa, koska saavuin tänne niin myöhään ilman yösijaa. Ulkona satoi vettä ja jouduin kävelemään kolme kilometriä, koska en jaksanut selvittää julkisten liikennöintiä ilman nettiä. Hostellit ovat aina yhtä tylsiä. Loppuviikoksi joku paikallinen tyttö tarjosi yösijaa, kun kyselin couchsurfingista, joten nyt voinee viimein rauhassa ottaa tuntumaa kaupunkiin. Tämän päivän olen ottanut tuntumaa lähinnä mittaamalla pitkiä katuja etsien langatonta verkkoa (vaikeaa) ja syötävää (helppoa). Haltuunotto on jatkunut pari tuntia vain puiston nurtsilla maatessa. Kirsikoita, leivoksia ja banaaninektaria. Aurinkoa keholle, jottei käsivarren kontrasti pääsisi enää valtavammaksi (on jo).

Varsovalla on perjantaihin asti aikaa tehdä minnuun vaikutus. Joo, lyhyt aika näin isolle kaupungille. Tänään sitten niitä lautapelejä puolalaisten kanssa.

Samuli Putron levy soi.

Tallinna muuttuu todella nopeasti. Vanhaa ränsistynyttä puretaan pois ja uutta kiiltävää rakennetaan tilalle. Ns. “kehitys” kulkee kulkuaan ja on vienyt mm. sympaattiset (ja ekologisetkin) trollikat pois katukuvasta, jos vertaan vuoteen 2007, jolloin kävin Tallinnassa ensimmäisen kerran. Tästä ei ole kauaakaan kun viimeksi täällä pyörin. Siispä ohitan Viron aika nopsaan ja siirryn etelämmäksi kohti Puolaa. Perjantaiksi suuntaan Liettuaan telttailemaan ja moikkaamaan muita liftareita; “hitchhikers gathering in Lithuania“.

Nyt nautin vielä vähän Pärnun ihanan pehmeästä hiekasta ja tunnelmasta, moro!