Minulla on melkoisen kirjava ystäväpiiri; tunnen vakaumuksellisia uskovaisia – yleensä kristittyjä, takahuone HC-insinöörinörttejä, oikeistolaisia, vasemmistolaisia sekä tietysti hippejä ja kaikkea siltä väliltä. Varmaan itsekin olen aika hippi. Kaikilla on omat uskomuksensa ja kullekkin ryhmälle tyypilliset maailmankuvansa. Sukkuloin ääripäiden välillä melko sujuvasti ja omaan melkoisesti tolearanssia erilaisuudelle.
Kuvaaja nkzs, sxc.hu.
Länsimaalaisen luontosuhteen vinksahtaneisuuteen on helppoa yhtyä – kyllä, 60-luvun jälkeen tietämys luonnon antimista ja niiden hyödyntäminen onkin kokenut hurjaa takapakkia. Einesmössöt ovat suositumpia kuin koskaan. Ihmiset ovat pääosin sitä mieltä, että on terve ja hyvä juttu käydä pomimassa marjoja ja sieniä omaan käyttöön. Harva näin kuitenkaan tekee ja kun ihminen poimii nokkosta syötäväksi tai etsii yrttejä kurkkukipuun, pidetäänkin sitä yhtäkkiä huuhaana. Ääripäiden näkeminen on helppoa ja jostain syystä ihmiset kovin herkästi hylkäävät ajatuksen, jossa ns. “länsimainen lääketiede” ja perinteinen luonnon raaka-aineiden hyödyntäminen nähdään toisensa pois sulkevina erillisinä maailmoina. Näin ajattelevat voisivat perehtyä vaikkapa Asetyylisalisyylihapon – paremmin tunnettu nimellä “aspiriini” – historiaan.
Homeopatian yhdistäminen ja rinnastaminen vuosisatoja vanhaan tietämykseen luonnon antimista on minusta loukkaavaa ja vain edistää aiemmin kuvattua huuhaa-ajattelua. Uskomushoitojen kannattajat, erityisesti homeopaatikot, ovat viimeaikoina lähteneet Suomessa esittelemään uskomuksiaan arkitietona oleet huomattavan äänekkäitä tieteen vastustajia. Tai eipä niistä oikein ota selvää kun välillä vastustetaan kaikkea tiedettä ja välillä väitetään omien uskomusten nimenomaan olevan tiedettä.
Kaikki se väittely kulminoituu ihan samanlaiseen argumentointiin, kuin uskovaisten kanssa väittely; tietäminen olisi ihan yhtälailla “uskomista” kuin mikä tahansa uskontokin, kukaan ei siis oikeasti voi “tietää” ja totuus on täysin subjektiivista. Lause joka on täysin höpölöpöä, mutta johon monilla tuntuu olevan vaikeuksia vastata yhtään mitään, koska se on kuitenkin osatotuus. Tosiasiat kun voivat olla riippumattomia erehtyväisestä ihmismielestä ja asioiden kokeminen on aina henkilökohtaista, mikä välillä voi teettää vähän ongelmia ja totuusfilosofisia kysymyksiä.
“Tieteeseen ei pidä luottaa täysin ja tiede on erehtyväistä!” kuuluu argumentti. Niinpä, tieto tai totuus voi olla väärässä, tiede voi erehtyä, kyllä. Tiedon luonteeseen nimenomaan kuuluukin että sen voi todistaa vääräksi. Tai oikeaksi. Uskomukselle en voi tehdä kumpaakaan. Uskomus voi toki olla oikeassa – mutta samalla tavalla se voi olla väärässäkin. Kuten yleensä on asian laita, jos on kumma tarve uskomusta tieteenä esittää. Samat ihmiset vaativat jopa samassa lauseessa “sokeasta uskosta tieteeseen” luopumista ja sokeaa uskomista uskomushoitihin.
Useimmat uskovaiset ja uskonnot ymmärtävät tämän ja pääosin hyväksyvät tieteen tieteenä ja uskonnot – no, moraalisena satuiluna johon sitten vain päättävät fiilispohjalta uskoa. Homeopatia iloisesti sekoittaa henkimaailman tieteeseen.
On vaikeaa sanoa, syyllistyykö äiti pahoinpitelyyn jos jättää lapsensa angiinan ilman toimivaa hoitoa, jos äiti aidosti uskoo homeopatian nimenomaan hoitavan. Sama äiti voi kuitenkin pitää esim. jehovien uskonnollista, henkistä väkivaltaa tuomittavana.
Onneksi kaikki eivät ota maailmaa turhan vakavasti.
