Liettuassa sama arpa ei näin suomalaisittain maksakaan enää paljonkaan, jolloin minunlainenkin uhkapelinyhverö voi ostaa pienen palan jänskätystä! Vaikka monta arpaa kerralla! Iih!

Näin taas huijaantuu seikkailijaparka käyttämään enemmän rahaa kuluttamalla enemmän, kuin muuten tekisi.

Minulle aina välilla naureskellaan kun vertailen jossain Ukrainassa hintoja keskenään (se on maa jossa tupakka-aski maksaa jotain päälle 0,30€). Juu, ei muutamalla hrivnalla suurta käytännön merkitystä olekaan. Se ikävä rikkaanaolemisen tunne ja sen epäreiluus vain hälvenee mielestä edes hetkeksi, kun käyttäytyy maassa maan tavalla.

No, Berliinin paarautatieasemalla (kun siella satuin olemaan) heitin randomilla lipunmyyjalle; koskas lahtis seuraava juna lahimpaan Puolalaiseen kaupunkiin? Tunnin paasta lahti ja siella sita sitten Szczecinissa oltiin illalla muutaman tunnin (ja kalliin saksalaisen junan jalkeen). Jumissa sikali ettei jarkevia yhteyksia mihinkaan suuntaan tuntunut liikkuvan, mutta se johtui vain siita ettei lipunmyyjat siella (Puolan seitsemanneksi suurin kaupunki kuitenkin hei, joku roti) puhuneet englantia ja halusivat vain paasta hipista nopeasti eroon. Seuraavanakaan ei lippua Liettuaan loytynyt, eika oikein mitaan muutakaan jarkevaa kansainvalisten tiskien myyjilta. Oijjoijoi oi! Litwa! Oli jarkevin vastaus josta jotain ymmarsin, kun tiedustelin etta miten paasisin Liettuaan.

Otin taas random-asenteen kayttoon ja katselin tovin mahdollisuuksia aikataulunaytolta. Varsovaan lahtisi kivaan aikaan joku juna. Sinne!

Olen nyt oppinut muutamia juttuja Puolan junista niissa yhteensa jotain 15 tuntia istuttuani. Ensinnakaan lammitys ei ihan aina toimi kaikissa junissa. Sitten on talvella aika kylma istua kuusi tuntia paikoillaan. Onneksi ravintolavaunusta saa halpaa kuumaa soppaa. Toisekseen ilmeisesti lahes kaikki junat pysahtyvat valtaosalla asemia, eivatka ne nyt muutenkaan kovin nopeasti eteenpain puksuta. Voin vain kuvitella miten hauskaa on istua kesalla halki Puolan kulkevassa junassa 10 tuntia ilman ilmastointia.

Sama homma oli Romaniassa viime kesana: liftaamalla paasee kolme kertaa nopeammin ja autot ovat ilmastoituja. Rahaahan siina nyt ei taas paljoakaan saasta, eika junalla liikkuminen kallista ole Puolassakaan. Saksassa sita kannattaa valtella. Niin ja Suomessa tietty.

Sitten junat ovat siita hauskaa mallia, etta ne ovat tayna koppeja, joissa on n. 8 istumapaikkaa toisiaan vastakkain. Varsinkin Varsovan asemalla on sitten aika ryysis, kun ihmiset haluavat ensimmaisena reissuporukalleen omat kopit ja muutenkin parhaille paikoille. Jos valttamatta haluat ikkunan viereen, niin ole todella valmiina ja vahan royhkeakin (niin ne on ne mammat muksujensakin kanssa). Se hyva puoli naissa koppijunissa on, etta penkit ovat tarpeeksi pitkia nukkumiseen, jos vain on tarpeeksi tyhjaa.

Varsovasta ei voine paljoa sanoa tassa. Ehka etta hauskaahan siella aina on. Rumahko jattikaupunki pilvenpiirtajineen, mutta ihmiset! Hienoja ihmisia! Time Cafe on sita paitsi ihan paras baari.

Nyt olen Liettuassa, Vilnassa hetken. Seuraavaksi liikahdan kohti Suomea, ilmeisesti nyt sitten ennen torstaita jopa.

Schützt unsere Umwelt! (säästä ympäristöä) -kassi

Olen jotenkin taas muistanut henkilökohtaisen matkustamisen tyylini. Ei tarkkoja suunnitelmia eikä suinpäin nähtävyyksien perässä juoksemista. Kas tuolla on pala muuria ja tulla tuo tikku ja se pallo siinä. Ihan kiva siis nähdä nuo ohimennen, mutta ei itseistarkoitus. Vaan it’s all ’bout people. CouchSurfingin käyttäminen auttaa toki paljon. Toisaalta saksalainen kulttuuri ei koskaan ole ollut minulle mikään mysteeri, verrattaen vaikkapa ukrainalaiseen tai japanilaiseen mielenlaatuun tutustumiseen. Siihen pääsee siis helposti sisään, joskaan kaikki ei ole aivan niin ihmeellistä kuin itselleen vieraammissa ympyröissä.

Shoppaillut olen jotenkin ylipaljon. Uusia kenkiä ostaessa (edelliset levahtaa kohta kadulle) ostoskeskuksessa soi Madonnan Material girl. Yeeaah. Toisaalta kirpputorien koluaminen on aivan upea elämys verrattuna Tampereen tunkkaisiin ja ylihintaisiin loukkoihin, joissa pöydät pursuavat vain kulahtanutta H&M:ää.

Mauerpark kirppis, Berlin

Kannattaa suunnata vaikkapa Mauerparkiin (wall park), joskin kesäaikaan kokemus on varmasti kiireettömämpi. Nyt oli päästävä äkkiä heti pois varpaiden jäädyttyä. Myyjiäkin on varmaan pakkasilla vähemmän. Sama koskee turkkilaisten pyörittämää myyntikojualuetta eteläisessä Kreuzbergissä.

Kahviloista huipuin on ollut Cafe Morgenrot, jonka vegaanibrunssi maistui vasemmistolaiselta ja punkilta. Käykää niin näette mitä tarkoitan.

Spree park, hylätty huvipuisto

Tämä on niitä kaupunkeja, joihin ei viikkokaan riitä. Kannattaakin siis keskittyä pienempiin alueisiin, kuin että ottaisi koko kaupunkia haltuun. Pääsääntöisesti lienee selvää, ettei länteen kannata suunnata, vaan koluta ensin näitä itäisempiä kortteleita. Toki, jos lasisten talojen arkitehtuuri kiinnostaa niin siitä vain! Mitään jännää sieltä ei kuitenkaan löytyne.

Huomenna menen johonkin. En tiedä vielä tarkoittaako se Puolaa, Tanskaa vai mitä. Ehkä Rostockista lautalla Suomeen? Huomenna sen näkee!

Linja-autossa on tunnelmaa, Pärnu-Tallinna

Pärnusta sain sitten yhden hienoimmista liftikyydeistäni ikinä. Kohdalleni kurvasi paikallisliikennebussi. Mitäs hittoa? Kyydissä istui kuskina Gdanskissa Puolassa nykyään asuva ruotsalainen nainen. Bussi oli uusi ja matkalla tehtaalta Tallinnaan paikallisliikenteen ajokiksi. Penkit olivat vielä muoveissa.

Yhteistä kieltä oli vähän vaikeaa löytää oman heikon ruotsini vuoksi, mutta hienosti sitä sitten mentiin kolmea kieltä puhuen. “Tack so mycket, it was dobra travel, dziekuje! Do widzenia! Heijdo!”

Sitten jäin taas jumiin, mutta nyt vain Tallinnaan. Seuraava laiva, jossa on tilaa, lähtee vasta yhdeksältä. No Tallinna on mukava sateellakin! Tere!

Jumissa jossain Latviassa. Sataa räntää.

Näytän edelleenkin vähän roistolta, oli sumuista ja lumista. Sitten lopulta kävi juuri niinkuin arvelin päivän alussa käyvänkin: jäin jumiin rajalle. Ulkona sataa vettä kaatamalla, mutta onneksi löysin Salacgrīvasta hotellin, joka tosin oli hinnoiltaan ihan liian kallis. Toiseksi onneksi onnistuin tinkimään hinnan alle puoleen lopullisesta, vaikka tiskin toisella puolella osattiin vain latviaa, venäjää ja saksaa. Onnistuisikohan Suomessa?

Joskus näin. Lähdin ajoissa juuri tämän vuoksi, nyt on vielä huominen aikaa päätyä Tallinnaan ja Helsinkiin. Tampereelle voi kruisailla vaikka junalla. Väsynyt hippi on nyt ihan tyytyväinen hotellilukaaliin.

ManGo heittää keikkaa Riikassa, Latviassa

Eilisestä tuli pomppimispäivä. Alkuillasta kävin moikkaamssa Puolassa tapaamaani Latvialaista jonkinlaisella lukiotason taidekoululla. Siellä oli skidien disko menossa ja kaverin bändi soitti akustisilla (vahvistettua tosin) skata. Pompiti pompiti teinien kanssa siellä. Myöhemmin yöllä parin rauhallisemman baarin jälkeen space dogissa soitettiin ehkä huonointa kasarimusaa ikänä, mutta meno oli hyvä. Seuran latvialaiset tosin oli jääneet matkasta edellisen baarin jälkeen, joten loppuilta meni taas lähinnä australialaisten kanssa.

Riika on täynä australialaisia ja suomalaisia.

Stockan hullut päivät Riikassa

Näiden lisäksi eilinen päivä meni pitkälti suomea kuunnelessa. Hostellilla tuntuisi olevan paljon suomalaisia. Eikä minulla mitään erityistä tarvetta ole suomalaisille täällä jutella. Sitä varten voin pysyä Suomessakin. Lounaspaikalla ja sen jälkeisessä kahvilassa molemmissa vieressä istui suomalainen seurue. Myöhemmin kadulla on muutamaankin otteeseen mennyt suomea puhuvia ohitse. Halvat lennot Riikaan…

Varsinaisten latvialaisten kyytiinkään en ole vielä kertaakaan liftannut! Eilen illalla sentäs tapasin useita latvialaisia baarissa, jossa pyörähdin. Seurueemme oli varsin monikansallinen: USAlaisia, australialaisia, meksikolainen ja taisi siellä pari brittiäkin pyörähtää.

Tampereella hyppäsin lopulta junaan. Tunnin viinikan kaoottisessa risteyksessä räntäsateessa ja kylmässä tuulessa liftattuani kyllästyin siihen touhuun ja kiireeseen. Halusin yöksi Tallinnaan ja minulla oli viimeinen laiva napattavana.

Aamupäivällä liftipaikalle etsiytyminen bussilla sujui jo ihan rutiinilla. Osaan pikkuhiljaa liikkua Tallinnassa ilman karttaa.

Näytän varmaan liian korstolta liftaamiseen mustan talvitakin ja muutenkin tumman vaatetuksen vuoksi. Se symppis punateepaitainen ja kesäinen heppu vetoaa varmasti ihan eri tavalla, kuin tällainen syysmörkö pimeydessä. Kyydit antoivat usein odotututtaa itseään. Eteenpäin kuitenkin pääsin ja aina kuskit puhuivat Suomea. Kaikki ovat olleet Suomessa töissä joskus.

Latvian rajan tuntumassa matkani jumahti täysin. Kahden tunnin hyisen liftaamisen jälkeen laskeutui pimeä. Liftasin huoltoaseman (24h) ja hotellin mainoskyltin vierellä katulamppujen valossa, joten aivan huono asetelma ei ollut. Telttaahan minulla ei ole, eikä näin kylmän kelin makuupussiakaan. Ajattelin jo painella hotellille, kun tapasinkin kolme virolaista roadtrippaajaa matkalla Amsterdamiin. Lopulta pääsin Riikaan tässä rattoisassa seurassa. Tuut meidän mukaan Hollantiin! Viikon päästä takasi Ruotsin kautta! Ei huono idis!

Vaan ei, halusin nyt Riikaan. Pojat oli matkalla juomaan, polttamaan ja etsimään naisia. Kaksi uljaasta roadtrip-kolmikosta alkoivat olla jo Riikan kohdalla niin tuiterissa viskistä, etteivät oikein osanneet navigoida oikeaan suuntaan. Yritin kovasti ohjeistaa suuntaa Liettuaan ja Puolaan, mutta lopulta tästä huolimatta kun tiemme erkanivat, lähtivät jätkät Jurmalaan ja kohti Venäjää. Nägemist vaa!

Kun hyppäsin roadtrippaajien autosta ulos, olin 20km päässä keskustasta Riikan ohitustiellä. Pimeässä, kylmässä ja kello oli yli yhdeksän.

Menin juttelemaan autoaan korjaavalle venäläiselle mieskolmikolle (yli puolet riikalaisista ja 27% maan kansalaisista on venäläisiä). Työnsimme yhdessä auton liikkeelle ja sain kyydin keskustaan. Vanhassa kaupungissa painelin suoraan ensimmäiseen näkemääni hostelliin (vain 6 euroa yö!). Nyt vain hetki, niin väsynyt ja ruokittu matkaaja uinahtaa.

Hostellin rappukäytävässä kuuluu suomalaisen naisseurueen puhetta…

Puolassa minut noukki illalla kyytiinsä nuori ikkunankorjaajamiekkonen. “Missäs nukut muutes?” – “No onhan mulla toi teltta tossa…” – “Eikun! Tulet minun luokse, äippämuori tekee mainiota ruokaa!”

Itä-Euroopan maiden väliset eroavaisuudet pomppivat silmille nyt, kun olen kulkenut pohjoisesta etelään, lännestä itään ja takaisin pohjoiseen. Toisin kuin reissun alkupuolella, näyttäytyivät itä-Puolan tiet nyt varsin mainioina.

Myös ihmisten mentaliteetissa on eroja, tietysti; sodat ja Venäjän teot. Puola käytännössä murskaantui sodissa Venäjän ja Saksan välille ja Puolalaiset taistelivat vastaan. Monet muut maat antautuivat ja yhä ihmisten puheista huomaa, kuinka ylpeitä Puolalaiset ovat maastaan. Tahtotila teiden ja talouden rakentamiseksi on juuri nyt valtava. Jos jostakin, niin teillä mitataan Puolalaisen rekkamiehen ylpeys. Yleisin puheenaihe rekkamiesten kanssa Puolassa; millaiset tiet ovat Suomessa ja eri paikoissa itä-Euroopassa. Päivittelyä pohjois- ja itä-Puolan teistä ja minä kehun niitä ja vertaan pohjoiseen Romaniaan.

Ihmiset täällä eivät liiku kovin paljoa maiden välillä, joten kuvitelmat naapurimaan hurjuudesta, vaarallisuudesta ja köyhyydestä ovat yleensä liioiteltuja. Kaikilla meillä on omat mielikuvamme Venäjästä – monet puhuvat – mutta kuka siellä on oikeasti käynyt? Pietaria pidemmällä? Edes Moskovassa? Millaisia ihmiset ovat Kazastanin rajaseuduilla?

Olen nyt Vilnassa, Liettuassa kaksi päivää. Pidän tästä kaupungista kovasti ja tutustun jatkuvasti uusiin, mainioihin ihmisiin.

Mua jännittää tulla takaisin Suomeen.

Enää 500km Tallinnaan ja sieltä kaksi tuntia lautalla Helsinkiin. Liikun väliä Helsinki-Tampere-Jyväskylä edestakaisin ensi viikon keskiviikkoon asti, mutten vielä tiedä aikatauluja. Kyllä mä kaikkia kuitenkin tuun moikkaamaan. Sen jälkeen täytyy totutella fiilikseen, ettei ole aikaa olla liikkeellä ja vaipua ajatuksiin maaseutua katsellen, kun rekka etenee eikä ole yhteistä kieltä. Hyvä kun kiittää osaa.

Ukraina, Romania ja monet valtiot täällä päin ovat läpensä korruptoituneita. Kaikki, joilla on valtaa tehdä mitään, käyttävät valtaansa väärin. Jos omistat vaikkapa kaupan, maksat poliisille, palokunnalle ja muille tarkastajille lahjuksia. Muutoin aivan takuulla löytyisi jotain huomautettavaa. Ukraina on sen kaltainen maa, että kaikki on hieman rempsallaan, kaikesta voisi huomauttaa. (Varsinkin poliisin huonokuntoisista ladoista.)

Veronkierto on yleistä. Autoon sinulla tuskin olisi koskaan varaa, jos maksaisit rehdisti kaikki verosi kunnolla valtiolle. Miksi maksaisitkaan? Valtio ei anna mitään takaisin. Täällä koulutus ja terveydenhuolto maksaa.

Ollaksesi politiikassa mukana, sinun täytyy olla todella häijy heppu. Poliisi voi olla hieman korruptoitunut, mutta poliitikkojen lahjonta tarvitsisi jonkin ihan oman, häijymän sanansa.

Sellainen maailma.

Lopulta tapasin tien varrella Nazarin, ukrainalaisen liftarimiekkosen, joka oli suuntaamassa länsi-Ukrainaan satoja kilometrejä samaan suuntaan kuin minäkin. Kuitenkin kävi niin, että pääsimme vain muutamia kymmeniä kilometrejä Odessasta Kiovan suuntaan. Yöllinen tähtitaivas, teltta ja pussimuonaa kaasukeittimellä. Liftaustarinoita! Paljon!

Seuraavana päivänä liftaus onnistui hieman paremmin; yli 900 kilometriä yhden päivän aikana ja perille päästiin yhdeltä yöllä. Majoituttiin Nazarin vanhempien luokse ja ah, Ukrainalaista perinneruokaa, grillailua ja rentoilua! Jäin tänne päiväksi pyykkäämään, siistimään kamoja ja ihan vain keräämään voimia loppumatkalle. Nazarin kanssa viihtyisi pidempäänkin, mutta alkaa tulla kiire Suomeen.

Rajalla oli aivan hillitön määrä autoja jonossa viikonlopun vuoksi. Moldovalaiset lomailevat Odessassa. Ukrainan puolella rajaa rajavirkamies sitten taas kyseli autoista, jotta kuka veisi hipin Odessaan. Näppärää tämä! Päädyin superuuteen autoon, jonka kuski paljastui kaahariksi. Maisemat vilahtivat ohi pääosin 150km/h ja välillä 170km/h vauhdilla. Wou! Hieman jo pelotti.

The 789 -gathering - paikan pohdintaa seuraavaksi vuodeksi.

USAssa liikennekameroita ei ole sekopäisten lakien vuoksi. Laki vaatii, että syytetyn täytyy voida kysyä kysymyksiä syyttäjältä rikokseen liittyen. No, mites kyselet kameralta? Joten, ei kameroita. Hölömöä.

Toisekseen käsite “yksityinen omaisuus” on erityisen painavalaatuinen USAssa. Jos osavaltio tai kaupunki omistaa maantien tai moottoritien, voi omistaja sanoa ettei tällä tiellä sitten kävellä – eli liftata. Kuitenkaan, jos liftaat tien vieressä soralla – et siis asfaltilla, ei poliisi mahda mitään. Hölömömpää.

Venäjällä liftaaminenkin on ihan oma juttunsa, etäisyyksien ja rajun talven vuoksi. Kuulin eilen Venäläiseltä liftarilta, että hän on joskus pyytänyt poliisia auttamaan liftauksessa. Poliisi siis pysäyttelee autoja ja pyytää kuskeja viemään liftarin eteenpäin. Eipä tulisi mieleenkään Suomessa.

Tänään loputkin liftareista lähtivät jatkamaan seikkailujaan. Jään Odessaan vielä päiväksi, sillä olen lähinnä vain istunut tuolla puistossa ja koko kaupunki on vielä ihan tuntematon. Nyt kun olen täällä, niin täytyyhän siitä selvää ottaa. Huomenna aamulla kohti Kiovaa, josta tiukka vasen käännös Puolaan, josta sitten ylös kohti Suomea. Luultavasti stoppaan hetkeksi Vilnaan Liettuaan.

Lauantaiyönä seisoin mustanmeren rannalla ja hengitin sitä ilmaa. Katselin kuinka kaukana horisontissa loistivat suurien laivojen valot. Seikkailevat työkseen? Sunnuntaina kuulin tarinan eräältä liftarilta, jossa hän nousi purjelaivan kyytiin Portugalista ja seilasi meren yli Panamaan 24 vuorokautta. Sellaisen täytyy olla upea kokemus. Vaikka välillä varmaan vähän tylsää. Ne pauhut ja suuret kalliot ihan jalkojeni juuressa! Lopulta kävelin yöllä pientä puistotietä monta kilometriä takaisin kaupunkiin, jossa ladat hurjastelevat yöllisillä kaduilla. Eilen näin hurjan kolarin, mutta vain autoille kävi pahasti. Puistotiellä kulkukoirat katselivat kävelyäni pimeästä metsästä, onnekseni rauhassa. “Älä ota keppiä suojaksi, saat vain kulkukoirat kimppuusi sillä tavoin. Äläkä mene metsään.“, minulle kerrottiin. Kävelin rauhassa ja ihan vain välillä pelkäsin lähinnä humalaisia.

Myös Moldova ja Romania olivat täynä kulkukoiria, mutta kunhan niiden tieltä pysyy poissa, eivät ne ole vaaraksi. Moldovassa ilmeisesti ovat systemaattisesti vähentäneet koirien määrää aiemmin, mutta Moldovialaiset eläinaktivistit ovat pysäyttäneet harvennuksen toistaiseksi. En tiedä jutun taustoja tarkemmin.

Salut!

Romania-Moldova raja 7.8.2009

Näin Romanialaiset Moldovaan matkustamistani kommentoivat. Lisäksi olin lukenut netistä etukäteen hurjia juttuja korruptoituneesta poliisista, rajavartiolaitoksesta ja ryöstelyistä. Kaikenkaikkiaan olin antanut itselleni syöttää huonon kuvan tästä mainiosta maasta.

Sitten, mitä täällä onkaan vastassa? Chişinău -pääkaupunki – tuntuu ihan Liettuan Vilnalta. Toki, kyllä se sellainen neuvostomeininki täällä näkyy. Kaikkialla on likaista ja ränsistynyttä, mutta Romanian pikkukaupunkien jälkeen tämä tuntuu varsin edistykselliseltä paikalta. On ostoskeskusta ja merkkiliikkeitä. Tiet ovat olleet varsin hyväkuntoisia ja ihmiset todella, todella ystävällisiä ja auttavaisia. Hämmentävän moni nuorista puhuu englantia. Tästä kaupungista minä pidän! Niin paljon, että jäin tänne yöksi.

Rajamuodollisuudet Romaniasta Moldovaan ottivat yli kaksi tuntia. Moldova-Ukraina raja on kuulemma erityisen tukossa perjantaisin. Toisekseen en halunnut jäädä mihinkään keskelle eteläisen Moldovan maaseutua pimeään jumiin telttailemaan, joten teen huomenna varmanpäälle pituisen matkan Odessaan. Se ottanee 4-5 tuntia, joten ehdin vielä näkemään liftareitakin 789:ssä pari päivää.

Opin taas jotain; älä anna muiden liikaa uskotella itsellesi, kuinka kamala jokin paikka on olevinaan. Tarinat ovat aina vanhentuneita ja itä-Eurooppa kehittyy hurjaa vauhtia. Jos haluaa nähdä monista maista nämä hurjat tiet ja köyhän maaseudun, kannattaa tulla nyt. Romanian ja Moldovan välit ovat vähän huonot, joka vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin.

Ennenkaikkea: tuntematonta on helppo pelätä. Mene, näe ja koe – muodosta ihan ikioma mielipide.

Kuulin tänään, että Moldovassa on maailman suurin viinivarasto. Autolla ajettavia käytäviä ja muuta hilpeää.

Tasankoja ja tienlaidan rumuutta. Suceava, Romania. 6.8.2009

Tänään otin pienen tien välttääkseni pidemmän mutkan. Huh! Rekka mateli ylämäet 20 km/h eikä se vauhti kovin hurja ollut tasangollakaan. En tiennyt, että tiessä voi olla niin paljon kuoppia. Puut kolisuttelivat rekan nuppia ja ne tienvarsikylät olivat ihan mielettömiä. Hökkeliä ja rumuutta.

Yhdessä kylässä oli auto ajanut kanan yli keskellä tietä ja muut kanat siinä nokkivat raatoa maassa. Näky yllätti puhelimeen puhuneen rekkakuskin mutkan takaa eikä väistöliike auttanut. Hurautimme suurella ajokillamme koko parven päältä.

Muutoinkin pienemmät tiet ovat täynä elukoita. Hevosia, kanoja, ankkoja, kalkkunoita, lehmiä ja lampaita. Sekä tietysti ihmisiä mitä erilaisemmilla kulkupeleillä.

Budapest, Unkari 2.8.2009

Tähän asti olen ylittänyt 9 maan rajat: Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Slovakia, Tsekki, Unkari ja Romania. Edessä vielä ainakin Ukraina ja ehkä Moldova. Rajanylitystyyli on vaihdellut: rekkaa, pikkuautoa, lauttaa, kävellen… Toisinaan raja on joessa, toisinaan vuoristossa, mutta yleensä keskellä metsää jossain pikkukylässä.

Yhteensä olen matkustanut nyt ~5011 km, ehdottomasti suurimmaksi osaksi liftaamalla. Bussissahan siis olen istunut vain Slovakiassa. Tästä Odessaan on siis vielä 500-650km riippuen reitistä. Odessasta kotiin Puolan ja Baltian kautta Jyväskylään: 2500 km.

Kunhan pääsen kotiin, on liftauskilometrejä takana siis yli 8000 km. Se on jotakuinkin sama, kuin istuisi viikon autossa putkeen yöt ja päivät.

Ei ole sattunut internettejä eteen aiemmin, joten blogi päivittyy tänään päivien viiveellä.

Tämänpäiväisessä majapaikassa Suceavassa olisi sauna, mutta jää väliin: kallista lystiä – 50 leuta eli 10 euroa. Eikä mulla oikeasti saunomista sillein ikävä ole, kuten montaa muutakaan “suomalaista asiaa”. Ihmisiä toki.

Tiet huononevat entisestään, etelämmästä pitäisi löytyä jotain moottoritien tapaistakin. Saas nähdä. Olen huonojen teiden ja vuoristojen vuoksi taittanut matkaa hitaasti – Prahasta 1400 kilometriä liftaamista ja peräti kuusi päivää kulunut. Tulee kiire Odessaan perjantaiksi. Moldovan läpi matkaa olisi 500km ja etelästä Moldovan kiertämällä vain noin 150km enemmän, mutta tiet olisivat paljon parempia. Hmm.

Alan kallistua kiertämisen kannalle – Moldova hidastaisi niin paljon. Ehkäpä löydän jonkun kivan hippikaverin Odessasta ja palaan Suomeen Moldovan kautta? Oi Moldova! Kyllä mä vielä tulen!

Nousen aamulla, etsin ruokaa ja muuta jos tarvitsen mitään ennenkuin selviydyn kaupungista ulosvievän tien alkuun. Liftaan puolestapäivästä eteenpäin hämärän tuloon asti, jonnekkin kahdeksaan-yhdeksään (aikavyöhykekin on taas sama kuin Suomessa). Etsin halvimman mahdollisen yöpymispaikan ja syön taas pitkän päivän päätteeksi. Seuraavana päivänä sama ja Odessa lähestyy ja taakse jää satoja kilometrejä tietä, tarinoita ja näkyjä jonkalaisia en ole eläessäni nähnyt.

Matkalla imen itseeni mitä erilaisempia kokemuksia ja tarinoita maista joissa matkustan.

Eurooppatie voi näyttää tältäkin (E81). Tämähän on vieläpä ihan hyväkuntoinen. Zalău, Romania 4.8.2009

Liftikyyti Cluj-napocasta Dejiin näytti tältä. Vauhti: 50km/h. Romania 4.8.2009

Liftasin myös Nokian tehtaiden vieressä ja aiheutin täyteen hiljaiseen autoon valtavan puheryöpyn Romaniaksi ihan vain toteamalla, että tulee muutes tuo yritys sieltä mistä minäkin. “Noo Korea?!”

Kuskien kautta saan jonkinlaisen kuvan maasta ja sen ihmisten luonteesta. Kaksi ensimmäistä kyytiä olivat molemmat hammaslääkäreitä ja kolmaskin farmaseutti. Elikkä auton ikkunassa oli kaikilla punainen risti -tarra, osoittamassa jotain salamystistä Romanialaista lääkärijuttua. En tullut kysyneeksi tarkemmin.

En ole koko reissun aikana tutkaillut juurikaan säätiedotuksia. Kuulin, että viikonloppuun asti Romania on sateinen ja myrskyinen. Olen onnistunut kiertelemään ukkosmyrskyt tänään. Huomenna ylitän vuoriston. Jo nyt on kaunista. Romania on ihan hyvä maa vain ajaa läpikin. Maisemiensa vuoksi siis.

Kävelin kaduilla hämärän laskeutuessa hiljalleen. Rumaa, kurjaa, köyhää. Kaupunki on Jyväskylän kokoinen ja olen jossain sen laitamilla. Tiet ovat taas yhtä kuoppaisia, kuin pohjoisessa Puolassa.

Muutes, oli ensimmäisen kerran käyttöä passillekin! Romania siis kuuluu EU:hun, mutta schengenin sopimusta sovelletaan vain joiltakin osin. Aina passeja ei tarkisteta, mutta joskus voivat tutkia auton tarkemminkin.

Harmittaa, että ehdin matkalla Odessaan, Ukrainaan hengailemaan näissä maissa (Unkari, Romania, Moldova) vain hyvin lyhyen aikaa. Tai enemmänkin, etten ehdi hengailemaan. Kuljen läpi ja yritän siinä vauhdissa jutella paikallisten kanssa sen minkä kerkiän. Pidän aistit valppaina. Kuuntelen puhetta. Seuraan arkea.

Liftaan nyt siis joka päivä niin pitkälle kuin vain pääsen, olen yötä hostellissa/hotellissa/teltassa ja jatkan taas seuraavana aamuna. Käy työstä.

Unkari oli söpösti järjestäytynyt maa. Liikennemerkit, tiemerkinnät ja kaikki on usein hyvin yksityiskohtaista, pientä ja no sillein söpöä tiedätkö. Vähän kuin Japanissa. Sitten syrjäkujilta löytyy kuitenkin se rosoinen ja karismaattinen Itä-Eurooppa, joka on kuin vanha herra valkoisessa kauluspaidassaan, polttamassa halpaa sätkää. Tiedätkö? Budapest muistuttaa vaaleine kivirakennelmineen, kukkuloineen, pienine mukulakivineen ja mehikasvimaisine istutuksineen tienvarressa minun jotain hassua mielikuvaa merenrantakaupungista. Tunnistin siinä Liettuan Vilnan. Kaunis, muttei liian, kuten jokin Praha tai Krakova. Särmikäs. Sopivasti turisteja palloilemassa kirkkojen ympärillä ja etsimässä McDonaldsia.

Liftipaikka Budapestin lähellä. Piiitkä odotus. 2.8.2009

Päivän suunnitelma: Budapest - Nyíregyháza

Yhteistä kieltä meillä ei ole. Osaan kaksi sanaa unkaria ja mies ehkä viisi sanaa englantia. Nelkytviisminsasen paussinsa vietimme miehen äidin luona maaseutukylässä. Minulle lämmitettiin purkista kahvia mikrossa (johon laitoimma spray-kermaa) ja paistetuilla kalanpaloilla. Ah! Pienen kylän suuri nainen kanssa mustan koiransa.

Siinä me oltiin, kolme ihmistä euroopasta ja saatoimme vain hymyillä. Kun rekkamies kävi suihkussa, istuin äidin kanssa katsellen ilta-aurinkoa. Juttelimme. En tiedä mitä, mutta nämä vanhat ihmiset vain puhuvat omaa kieltään hitaasti tavuttaen. “Jos se sitten ymmärtäisi”. Opin minä sitten pari sanaa unkaria siinä tovin ihmetellessäni. Näytin valokuvia reissuiltani ja leikin koiran kanssa (se ymmärsi suomea).

Muorin hyvästeltyämme suuntasi rekka kohti kylän raittia – moikkaamaan kavereita paikalliseen baariin. Oltiinhan sitä juuri tultu Frankfurtista asti. Kukaan ei puhunut englantia, mutta aina sitä jotenkin tulee kommunikoitua. Selvitimme mitä olin tekemässä, mistä tulossa ja mihin menossa. Jah! Autostopa Finsko! Hoh!

…

Yöllä sitten löysin itseni taas määränpäästä tinkimässä hotelliyötä (50e!) puoleen hintaan (but just this time okay? okay!). En mä näin fanzyssä hotellissa olekaan ollut. Ihan keskustassa vieläpä. Oli niin väsy, hiki ja nälkä ettei tehnyt mieli kävellä yöllä kaupungin laidalle pensioon montaa kilometriä.

Huomenna Romaniaan. Tulee passillekin jotain käyttöä viimein. Jännittää vähän.