Ihminen.org – Mikael Korpela

Nyt on jännä maa. Pääsin aika lyhyen matkan vain ensimmäiseen kaupunkiin rajan takana. Älytöntä odottamista taas vain ollut. Varjossakin 30-35 astetta. Unkarissa liftaaminen ei ole helppoa.

Kävelin kaduilla hämärän laskeutuessa hiljalleen. Rumaa, kurjaa, köyhää. Kaupunki on Jyväskylän kokoinen ja olen jossain sen laitamilla. Tiet ovat taas yhtä kuoppaisia, kuin pohjoisessa Puolassa.

Muutes, oli ensimmäisen kerran käyttöä passillekin! Romania siis kuuluu EU:hun, mutta schengenin sopimusta sovelletaan vain joiltakin osin. Aina passeja ei tarkisteta, mutta joskus voivat tutkia auton tarkemminkin.

Harmittaa, että ehdin matkalla Odessaan, Ukrainaan hengailemaan näissä maissa (Unkari, Romania, Moldova) vain hyvin lyhyen aikaa. Tai enemmänkin, etten ehdi hengailemaan. Kuljen läpi ja yritän siinä vauhdissa jutella paikallisten kanssa sen minkä kerkiän. Pidän aistit valppaina. Kuuntelen puhetta. Seuraan arkea.

Liftaan nyt siis joka päivä niin pitkälle kuin vain pääsen, olen yötä hostellissa/hotellissa/teltassa ja jatkan taas seuraavana aamuna. Käy työstä.

Unkari oli söpösti järjestäytynyt maa. Liikennemerkit, tiemerkinnät ja kaikki on usein hyvin yksityiskohtaista, pientä ja no sillein söpöä tiedätkö. Vähän kuin Japanissa. Sitten syrjäkujilta löytyy kuitenkin se rosoinen ja karismaattinen Itä-Eurooppa, joka on kuin vanha herra valkoisessa kauluspaidassaan, polttamassa halpaa sätkää. Tiedätkö? Budapest muistuttaa vaaleine kivirakennelmineen, kukkuloineen, pienine mukulakivineen ja mehikasvimaisine istutuksineen tienvarressa minun jotain hassua mielikuvaa merenrantakaupungista. Tunnistin siinä Liettuan Vilnan. Kaunis, muttei liian, kuten jokin Praha tai Krakova. Särmikäs. Sopivasti turisteja palloilemassa kirkkojen ympärillä ja etsimässä McDonaldsia.