Melkoinen dilemma! Olisihan sitä nyt kaikenlaista muutakin, kuten pari korruptioepäilyä kotimaassa ja muutama vallankumous maailmalla. Kakkaliputtajaa vastaan täytyy nyt kuitenkin monen lehden voimin lähteä, sillä sehän saattaa olla laitonta moinen touhu. Edes roskaamista?

Niin mites ne kakat puistoissa?

Nykyään puistoista saa varsin kivasti koirankakkapusseja ja omistajat on hoksanneet ongelman. Vuonna 2007 kiertelimme ystävän kanssa Jyväskylässä merkkaamassa löytöjä. Tässä satoa:

Hannikaisenkatu 6

Vapaudenkatu 20

Vaasankatu 8

Seminaarinmäki

Seminaarinmäki

Seminaarinmäki

Aiheesta myös Jonnan kolumni vuodelta 2007

Sit piti nähdä kaksi brazilialaista ja yhden valkovenäläisen piti tulla kylään. Ei tullu kylään ja brazilialaiset katos johonkin yöhön. Mut istuin pubissa kivan liettualaisen kanssa aamuyöhön pohtimassa et mitäs sitä sit isona tekis.

En ottanu taksia vaan jäin yöks. Aamulla trollikassa hoksasin et mun kengät ei oo oikeasti talvikengät, koska Berliini. Villasukat kuivuu ny patterilla.

Nyt mä vaan juon kahvia ja oon iloinen kaikista kavereistani jotka ei tiedä mitä niistä tulee isona, vaikka ne olis 30. Just siks ne on ihan parhaita.

Žvėrynas, Vilnius, Lithunia

En tiedä kauanko aion Vilnassa asua. Kysyjille olen heittänyt että ehkä ainakin vuoden. Isä totesi jo puhelimessa kysyvään sävyyn “päätit sitten juurtua sinne?”.

En mä mihinkään ole päättänyt juurtua. Oikeastaan päinvastoin.

Monet haaveilevat avoimesti jossain eksoottisemmassa paikassa asumisesta, mutta harva uskaltaa paikkakuntaa edes kotimaassaan vaihtaa. Se ei pelkästään tarkoita sosiaalisen ympäristön muutosta vaan media-alalla myös ammattiin liittyvän verkoston melko massiivista uudelleenmuodostamista.

En Baltian maihin tosin ole ikinä suunnitellut muuta kuin harrasteprojekteja tekeväni. Esimerkiksi Liettuan Vihreä puolue, Euroopan liftausympyrät ja HUB Vilnius vaikuttaa tällä hetkellä varsin vinkeiltä ajanvietteiltä. Mun työt on edelleenkin Helsingissä – jossa en vielä koskaan ole asunut.

Suomen tutussa ja harmaassa aamuruuhkassa on oikeasti aika hankalaa löytää sitä sisäistä Tiibettiä. Kahvin piristämänä rännässä taivaltaminen kohti näyttöpäätteiden valaisemaa jokapäiväistä kahdeksantuntista kiirettä ei ehkä sitten kuitenkaan ole sitä väkevintä elämää, eikä se suurin seikkailu johon kaipaan. Sen seikkailun polut ja kahvilat on jossain ihan muualla.

Palat siis loksahtelevat kohdillen. Nyt on pysyvä asumus Vilnassa ja sain juuri uuden mainion työpaikankin. Teen AD:n hommia etänä Suomeen.

Tästä tulee kyl yks kauneimmista syksyistä ikinä! Paljon parhautta.

ZZRrrrrhhhhhrrrrr... (Wikipedia)

Heinäkuun alkupuolella voimaan tullut muutos pysäkkirutiineihin oli koominen. Busseihin ja trollikoihin täytyy nykyään mennä vain etuovesta ja lippu/matkakortti täytyy näyttää kuljettajalle. Vähän väliä on joku mummo jäänyt pysäkille, kun on vain kiukutellut suljetun keskioven takana bussipysäkillä. “Kyllä tästä ennen pääsi!”

Uutta rutiinia on kansalle esitelty televisiossakin:

Voi kun joskus näkisikin noin iloisesti hymyilevän bussikuskin! Liettua ei todellakaan ole mikään asiakaspalvelun ihmemaa. Videolla näkyy myös hieno punainen, mekaaninen lipunrei’itin! Sillä merkataan lippu käytetyksi; jokaisella ajokilla on oma reikäyhdistelmänsä.

Pysähdysnapit löytyvät busseista ja uusista trollikoista, mutta niillä ei tee mitään. Kaikki bussit pysähtyvät kuitenkin kaikilla pysäkeillä.

Lipuntarkastajien punaisia pakuja näkyy liikenteessä jatkuvasti ja tarkastukseen törmää todella usein. Yhden matkan lippu maksaa kioskista ostettuna vain 2 Lt (0,6 €), kuljettajalta 2,5 Lt (0,7€).

Alennuksia saa kuitenkin erilaisilla perusteilla, mm lippu puoleen hintaan jos:

Persons who have suffered from 1939-1990 occupations – political prisoners and exiles and former prisoners of ghettos, concentration camps and other types of suppression camps

Vilna on hauskasti sijoittunut; täältä pääsee nopeasti Puolaan Varsovaan, Riika on ihan tuossa nurkilla ja Liettuassakin riittää näkemistä. Valko-venäjän diktatuurinen tasavaltakin tossa.

Kerran lähdettiin fillaroimaan kämppiksen vanhempien luokse reilun 30 kilometrin päähän Vilnasta, pieneen puolankieliseen kylään. Huikea paikka! Talot harmaan haaleita ja tiet kuoppaista hiekkasavimuhjua. Peltoja ja heinäseipäitä. Lehmiä.

Perinteisen kylmän borsch-keiton jälkeen oli hyvä kopata aidanviereltä pienet, n. 1×1 metriset styroksiveneet. Sellainen tukeva laatikonpuolikas, vanhoja tehtaan pakkausmateriaaleja, tai jotain. Suunnattiin joelle ja !! kelluskelemaan! Oli jo yö ja täysin pimeää, kun innoissamme (meitä oli sellainen mukava kahdeksan tyypin porukka) laskimme puukeppien kanssa ohjaten pitkin kiemurtelevaa joenvartta.

Laulettiin lauluja, joillakin oli juomisia ja puut kurkottelivat yllä ja välillä niitä oli esteinä eteen kaatuneenakin. Sitten kierrettiin tai yritettiin kömpiä yli. Kului pitkiä toveja vain hiljaa laatikoissa maaten, yhtenä kelluvana venerykelmänä loistavaa tähtitaivasta katsellen.

Kun aamuyöllä tallustimme valtatietä pitkin väsyneinä, mutta hilpeyttä tihkuen takaisin kylään nukkumaan, ajattelin, että hitto kaikkeen kreisiin joutuukin kun tutustuu ihan parhaisiin tyyppeihin. Arvatkaapa mitä tehtiin taas seuraavana päivänä uusiksi!

Meidät sitten jo tosin yllätti ukkosmyrsky ja kökötimme pienissä paateissa kelluen kaatosateessa varmaankin aika säälittävän näköisinä hyvän tovin, kunnes lopulta päädyimme rantautumaan jollekin pellonlaidalle. Joukko kyläläisiä vietti kyläjuhlaa sadetta ison katoksen alla pitäen. Oli varmaan aika näky kun kömmittiin sieltä joentörmältä paatteinemme lämmittelemään.

Kuvaaja nkzs, sxc.hu.

Länsimaalaisen luontosuhteen vinksahtaneisuuteen on helppoa yhtyä – kyllä, 60-luvun jälkeen tietämys luonnon antimista ja niiden hyödyntäminen onkin kokenut hurjaa takapakkia. Einesmössöt ovat suositumpia kuin koskaan. Ihmiset ovat pääosin sitä mieltä, että on terve ja hyvä juttu käydä pomimassa marjoja ja sieniä omaan käyttöön. Harva näin kuitenkaan tekee ja kun ihminen poimii nokkosta syötäväksi tai etsii yrttejä kurkkukipuun, pidetäänkin sitä yhtäkkiä huuhaana. Ääripäiden näkeminen on helppoa ja jostain syystä ihmiset kovin herkästi hylkäävät ajatuksen, jossa ns. “länsimainen lääketiede” ja perinteinen luonnon raaka-aineiden hyödyntäminen nähdään toisensa pois sulkevina erillisinä maailmoina. Näin ajattelevat voisivat perehtyä vaikkapa Asetyylisalisyylihapon – paremmin tunnettu nimellä “aspiriini” – historiaan.

Homeopatian yhdistäminen ja rinnastaminen vuosisatoja vanhaan tietämykseen luonnon antimista on minusta loukkaavaa ja vain edistää aiemmin kuvattua huuhaa-ajattelua. Uskomushoitojen kannattajat, erityisesti homeopaatikot, ovat viimeaikoina lähteneet Suomessa esittelemään uskomuksiaan arkitietona oleet huomattavan äänekkäitä tieteen vastustajia. Tai eipä niistä oikein ota selvää kun välillä vastustetaan kaikkea tiedettä ja välillä väitetään omien uskomusten nimenomaan olevan tiedettä.

Kaikki se väittely kulminoituu ihan samanlaiseen argumentointiin, kuin uskovaisten kanssa väittely; tietäminen olisi ihan yhtälailla “uskomista” kuin mikä tahansa uskontokin, kukaan ei siis oikeasti voi “tietää” ja totuus on täysin subjektiivista. Lause joka on täysin höpölöpöä, mutta johon monilla tuntuu olevan vaikeuksia vastata yhtään mitään, koska se on kuitenkin osatotuus. Tosiasiat kun voivat olla riippumattomia erehtyväisestä ihmismielestä ja asioiden kokeminen on aina henkilökohtaista, mikä välillä voi teettää vähän ongelmia ja totuusfilosofisia kysymyksiä.

“Tieteeseen ei pidä luottaa täysin ja tiede on erehtyväistä!” kuuluu argumentti. Niinpä, tieto tai totuus voi olla väärässä, tiede voi erehtyä, kyllä. Tiedon luonteeseen nimenomaan kuuluukin että sen voi todistaa vääräksi. Tai oikeaksi. Uskomukselle en voi tehdä kumpaakaan. Uskomus voi toki olla oikeassa – mutta samalla tavalla se voi olla väärässäkin. Kuten yleensä on asian laita, jos on kumma tarve uskomusta tieteenä esittää. Samat ihmiset vaativat jopa samassa lauseessa “sokeasta uskosta tieteeseen” luopumista ja sokeaa uskomista uskomushoitihin.

Useimmat uskovaiset ja uskonnot ymmärtävät tämän ja pääosin hyväksyvät tieteen tieteenä ja uskonnot – no, moraalisena satuiluna johon sitten vain päättävät fiilispohjalta uskoa. Homeopatia iloisesti sekoittaa henkimaailman tieteeseen.

On vaikeaa sanoa, syyllistyykö äiti pahoinpitelyyn jos jättää lapsensa angiinan ilman toimivaa hoitoa, jos äiti aidosti uskoo homeopatian nimenomaan hoitavan. Sama äiti voi kuitenkin pitää esim. jehovien uskonnollista, henkistä väkivaltaa tuomittavana.

Onneksi kaikki eivät ota maailmaa turhan vakavasti.

Palataas tähän aiemman artikkelin seksuaalivähemmistöasiaan sittenkin vielä. Olen pitkään ollut erityisen kiinnostunut ihmisoikeustilanteen seuraamisesta maailmalla ja toisaalta meillä Suomessa.

Suomalaisten uusnatsien uusin tempaus ja aiempi kaasuisku Helsinki Prideen on herättänyt poliitikot kommentoimaan asiaa. Olen todella iloinen, että Suomessa oikeiston näkyvä edustaja ottaa selkeästi kantaa seksuaalivähemmistöjen puolesta. Stubb myös toimi Helsinki Priden suojelijana ja piti mm. avajaispuheen. Myös Helsingin pormestari oli näkyvästi tapahtumassa mukana ja kaupungintalon saloissa liuhuivat sateenkaariliput. 70-luvulta alkaen Suomessa on otettu valtava askel lähes keskiaikaisesta ilmapiiristä. Todella jees! Ei tapahdu ihan joka kolkassa maailmaa.

En ole varma onko tämä uusi taktiikka vai ei, mutta muutamat poliitikot ovat antaneet ymmärtää hyväksyvänsä ko. vähemmistöt sinänsä, mutta toivovansa etteivät he pitäisi meteliä oikeuksistaan. Homo siis saa olla, kunhan siitä vaikenee ja pysyy piilossa.

Räsänen (KD) ilmaisee olevansa huolissaan nykyisestä, sallivampaan suuntaan kulkevasta kehityksestä:

Voiko Pride-kulkuetta vastaan tehdyn typerän hyökkäyksen tulkita myös vastareaktioksi poliittisen eliitin voimakkaalle arvoliberalistiselle kehitykselle?

Todellinen, Kristillisdemokraattinen rimanalitus sattui kuitenkin Jyväskyläläiseltä Asmo Maanselältä (KD) tänään Keskisuomalaisessa. Pride-paraati on myös provokaatio:

Jos vähemmistö sopeutuu, niin tällöin valtaväestön edustajan ei tarvitse hyväksyä vieraan uskonnon tai oudon seksuaalisen elämäntavan arvoja, mutta ei niitä silloin tarvitse vihamielisesti vastustaakaan. Ne eivät silloin uhkaa ketään.

Maanselkä siis hyväksyy uusnatsien tekemät iskut – on ihan ok vastustaa vähemmistöä vihamielisesti?

Haluaisinkin kuulla mitä mieltä Maanselkä olisi kristinuskoa rajoittavista laeista maissa, joissa kristinusko on “vähemmistön outo ja vieras elämäntapa”. Haloo: jos vähemmistö sopeutuu, tarkoittaa se ko. arvojen häviämistä ja oikeuksien menetystä. Nämä vähemmistöt pitävät meteliä oikeuksistaan, joita heille ei Suomessa ole suotu – toisin kuin monissa muissa EU-valtioissa. Sitä kutsutaan yleensä ihmisoikeuksien puolustamiseksi, ei väkivaltaan provosoinniksi.

Maanselkä on kovin, kovin peloissaan:

Marginaali ei saa tuhota perinteistä suomalaista avioliittoa, uskonnonopetusta, suvivirttä, joululauluja vaan meillä on tehtävänä säilyttää uskonnollisperusteinen perinne sekä instituutiot elinvoimaisena tuleville sukupolville.

Millä tavoin vaikkapa homoavioliitto “tuhoaa” perinteisen avioliiton? Eivät seksuaalivähemmistöt mitään homovaltakuntaa ole perustamassa. Maanselkä saisi edelleenkin pysyä uskossaan ja naimisissa vaimonsa kanssa joululauluja laulellen.

Portti Ukrainaan -blogissa Arawn käy mielipidekirjoituksen läpi hieman perusteellisemmin, mm.:

Avuksi tosiaan olisi, jos vähemmistö kunnioittaisi enemmistön arvoja – mutta toisaalta se ei voi tarkoittaa sitä, etteikö vähemmistö saisi tavoitella tasa-arvoista asemaa enemmistön jäsenten kanssa. Erivapaudet ja -oikeudet ovat sitten asia aivan erikseen ja useimmitenhan maahanmuuttajien vaatimukset koskevat sellaisia asioita eivätkä sitä, että he saisivat toteuttaa itseään tasa-arvoisesti enemmistön edustajien kanssa. Omaa uimahallivuoroa ei oikein voi verrata avioliittoon, sillä jälkimmäisessä seksuaalivähemmistö vain hakee samaa oikeutta, joka enemmistöllä jo on, kun taas uimahallivuoron kohdalla muslimit hakevat itselleen etua enemmistöön nähden eli jotain sellaista, mitä enemmistölläkään ei ole.

Aiemmin linkkaamassani Sofi Oksasen kolumnissa Oksanen viittaa Liettuassa noin vuosi sitten voimaantulleeseen lakiin, joka käytännössä kieltää homouden esittämisen ja siitä kertomisen mediassa. Laissa on kyse tismalleen samoista peloista, jotka tällä hetkellä ohjaavat Kristillisdemokraatteja. En ihmettelisi, vaikka sieltäkin löytyisi kannatusta “perinteisiä perhearvoja” “suojeleville” laeille.

Oksasen kolumnin ainoa vika minusta on, että se vähättelee Suomen iskuja sillä perusteella, että jossain asiat ovat huomattavasti huonommin. Kyllä, perspektiivi on hyvä säilyttää, mutta Suomen erityisen salliva ilmapiiri tekee iskuista sitäkin vakavempia. Suomenkaltaisissa maissa väkivaltaiset iskut Pride-kulkueita kohtaan ovat harvinaisia.

Nettikeskusteluissa nyt näkee vaikka mitä. “Homofobia on biologista”-tyylisiä kommentteja on kuitenkin hälyttävän paljon. Ei ole, se tulee kasvatuksesta ja kulttuurista. Ei ihminen mikään erityinen poikkeama luonnosta ole, jossa muillakin nisäkkäillä esiintyy homoutta ja seksiä muussa kuin lisääntymismielessä.

Samaan aikaan Islannissa muutes mentiin naimisiin; Islannin pääministeri naimisiin ensimmäisten homoparien joukossa.

Kuva Helsinki Pride 2010 pressikuva

Sofi Oksanen kuitenkin summaa kolumnissaan kaiken niin hyvin yhteen, ettei minun tarvitse kuin linkittää.

Zamora sin Castilla (Zamora ilman Castillaa)

Matkasin Madridista yli kolme tuntia bussilla Zamoraan luoteis-Espanjaan. Pysähdyttiin pienessä Tordesillas nimisessä paikassa tauolla. Bussiaseman seinässä lukee iso musta spreijaus “Castilla libre” ja “Castilla no España SCR”.

Ilmeisesti maassa on lakeja ja byrokratiaa, joka vaikeuttavat alueelta toiselle muuttamista – eikä sillä ettäkö ihmiset niin paljoa edes haluaisivat liikkuakaan. Yksityiskohtia en tunne.

Liftaaminen Espanjassa on muutes ihan ok. Ainakin lyhyen (Salamanca-Ávila) kokeilun perusteella. Kylttiä kannattaa käyttää, kuten kaikissa maissa joissa liftaaminen on hieman hankalampaa. Usein Portugalissa ja Espanjassa liftaamista parjataan mahdottomaksi. Odotan mielenkiinnolla tarinoita elokuun Euroopan liftarimiitistä Portugalissa! Paikaksi on valikoitunut Sines.

Espanjassa nauroivat kun kerroin, että Suomessa yökerhot sulkevat neljään mennessä.

Tässä lähellä on iso ostoskeskus (Panorama, 9 SaltoniÅ¡kių gatvÄ—) ja se on sinänsä aika tylsä, mutta siellä on yksi kiva paikka. Nimittäin automaatti, josta saa kahdella litalla (~50 senttiä) litran maitoa “suoraan tuottajilta” ja tuoreena.

Maitokone

Maitopullo

Tuosta vasemmasta laatikosta ensin tyhjä pullo koneeseen putken alle, kolikko sisään ja lorilori.

Aika jees homma!

Kyyti. Tauolla Riikassa.

Vilna-moottoritien alku Panevėžysissä. Aurinko nousee, usvaa pellolla.

Bussipysäkki - miljoonan tähden hotelli. Oli ihan lämmin.

Trollikassa sataa.

Minähän en ole kovin mukavuudenhaluinen, olen osoittanut itselleni kaikenlaisilla jännilla seikkailuilla. Pidän valtavasti laiskottelusta, mutta kun vaaditaan sitkeyttä, olen siinä ihan hyvä. Urheilussa en koskaan pärjännyt joukkuelajeissa tai lyhyissä spurteissa, mutta pitkään kestävissä yksinsuorituksissa olin ihan ältsin hyvä, ihan paras.

Kuinka näppärästi siirtyminen Liettuaan Vilnaan onkaan käynyt, yhtä pientä vastoinkäymistä lukuunottamatta, joka sekin oli ihan oma vika. Siitäkin koitui toisaalta vain seikkailua.

Kämpän löysin vuorokaudessa, tosi kivalta alueelta, liettualaisittainkin edullisella vuokralla, hyvän ystävän kämpästä. Tarvitsen työpöydän – kappas vain toisella kaverilla on moinen myynnissä. Tarvitsen näytön – oho kolmannella kaverilla lojuu nurkissa ylimääräinen.

Kun sitten lähdin Tampereelta liftaamaan ja pääsinkin yhdellä kyydillä Helsinkiin, ajattelin että kyllä tässä vielä ehtii johonkin matkalle jumiinkin jäädä. Lautta lähti juuri sopivasti heti kun Helsinkiin pääsin. Tallinnassa vain kävelin hyvään liftipaikkaan kuskaavan bussin pysäkille ja oho siinähän se.

Ensimmäinen kyyti viidessä minuutissa, vain 10km, mutta kuski ei sitä osannut lähtiessä ilmaista koska puhui vain turkkia. Iloinen veikko. Seuraavaksi pysähtyy rekka, jei! Jaahas, ei puhu tämäkään viroa, suomea tai englantia, mutta venäjää. Oho, kyyti Panevėžysiin Liettuaan! Käytännössä lähes koko matka Tampereelta Vilnaan siis kahdella kyydillä.

Matkalla soi venäläinen klubimusaa soittava radiokanava, joka oli vähän niinkuin Latvian tiet. Huonolaatuista ja aika vauhdikasta meininkiä. Sekä tiet että radio pitävät hereillä pitkälle yöhön ajaessa. Haaveilen seikkailuista: Virossa bussipysäkkiä koristaa graffiti “vamos a Madrid”.

Hahmottelin aikatauluja aluksi siten, että pääsisin illaksi Riikaan, josta voisin jatkaa su-aamulla Vilnaan. Kyyti oli kuitenkin menossa vain reilun 100km päähän Vilnasta, eihän tätä voi missata! Mutta oho. Kello oli yli kaksi yöllä, kun kuski jätti minut kaupungin toiselle laidalle motarinalkuun, kuten toivoinkin. Säkkipimeys. Onneksi on taskulamppu ja heijastimia rinkassa. Olisi siinä hotellikin ollut, mutta jos jatkaisin auringon noustua, ei olisi mieltä maksaa ~50 euroa muutaman tunnin unista, kun Vilnassa odottaisi oma suihku ja peti.

Pimeydessä ei voi liftata, mutta kappas tuossahan onkin bussikatos! Ei mitkään makoisimmat yöunet siinä penkillä makuupussi peittona kaikki kledjut päällä, mutta kyllä siinä ihan oikeasti lämpimän kesäyön tavallaan mielellään vietti. Vähän kuin laavussa. Niin ei täällä sillä tavalla pelota, kun sitä mietitte kuitenkin.

Heräsin aamulla auringonnousuun ja kukonlauluun. Mummo pellolla lehmää lypsi, peltiämpäriin. Vain 700km Tampereelta, Euroopan Unionissa.

Kavereiden kanssa liikkeellä ajattelen muiden sietokykyä ja mukavuutta, enkä tuollaiseen yöliftistunttiin olisi lähtenytkään. Mähän olenkin sitkeä. Eihän tossa mitään. Aamulla liftionni tosin kääntyi lähes tyhjällä motarilla ja yli kolmen tunnin aamuliftauksen jälkeen hyppäsin parintunnin välein kulkevaan paikallisbussiin (joka tuli 5min siitä kun asiaa ajattelin) ja matkasin 7km Panevėžysin keskustan linja-autoasemalle. Siellä kun kyselin aikatauluista, lähti seuraava bussi Vilnaan 10min päästä.

Nyt olen odotellut koko päivän kaupungissa rinkan kanssa, jotta saisin avaimeni ihmiseltä joka tuleekin vasta illalla kaupunkiin. Ystäväni, jolta kämpän vuokrasin, on reissussa Ukrainassa ja avain on kaverillaan.

Vähän tällaista, välillä todella näppärää ja välillä ei ihan suju kuten suunnitteli, mutta mikäs tässä!

Viimeisin sutjakka tapaus oli kun kyselin CouchSurfing -nettisivulla ihmisten mielipiteitä halvoista prepaid-kännyliittymistä. Tunnin päästä yhdeltä sitten löytyikin yksi ylimääräinen ja samantien hainkin sen itselleni. Samalla pääsin näppärästi suihkuun ja tutustumaan tulevaan asuinalueeseenkin. Itävaltalais-liettualaiselta homopariskunnalta tuli loistavia vinkkejä kaupungissa elelyyn, joista ensimmäisenä pitänee testata mm. farmers market. Näistä lisää vielä.

Jee!

Nyt sataa vettä aivan kaatamalla. Kaikki rautatieasemalla säikähti salaman paukahdusta ja nauroi sitten. Onneksi ystävällä oli sateenvarjo, sillä sade seurasi meitä trollikkaan.

Lopuksi vielä fiilistelyä Latviasta:

Kaunasiin, Liettuan toiseksi suurimpaan kaupunkiin lentää tunnissa Tampereelta. Kaunasista liettuaan bussi tai juna maksaa muutaman euron. Bussi, lautta ja juna -kombolla Vilnasta Tampereelle pääsee 20 tunnissa, mutta se maksaa hieman lentämistä enemmän. Baltiassa liftaaminen on äärimmäisen helppoa.

Vilnan vanha keskusta on hieman kiillotettu turisteille, mutta ei kuitenkaan ole mikään Praha-tyylinen rahankeruu-turistikrääsä-paratiisi, vaan keskustan arki ja normaali elämä ovat selkeästi nähtävissä. Nuhjuisuus on siedettävää ja oikeastaan ihan mukavaakin. Ai tuossa on vähän katukivetys rikki – no se unohtuu nopeasti kun tapaa ne lutuiset marjoja kadulla myyvät mummelit.

Itä-Eurooppalaisessa kulttuurissa perheet, sukulaiset ja ystävät ovat aivan eri tavalla läheisiä kuin pohjoismaalaisessa. Lievä melankolisuus, joka suomessa usein koetaan menneen ns. överiksi, kuuluu myös Liettualaiseen mielenlaatuun. Asenteet ovat kuitenkin, kuten kaikkialla, kovenemaan päin. Keväällä järjestetty seksuaalivähemmistöjen tukimarssi lähestulkoon kiellettiin kaupungin johdon toimesta ja maassa on säädetty kohtalaisen kovia lakeja sateenkaari-ihmisiä vastaan. Homouden tai muun erilaisuuden esittäminen mediassa kiellettiin vuosi sitten, mutta laista puhutaan paljon.

Viimeinen maalaistienpätkä ennen liftarimiittiä Liettuassa 2010.

Tapahtuma järjestettin Yurta Backbackers Hostellissa. Liettualainen reissaaja muutti maaseudulle, pisti takapihalleen pystyyn jurtta-teltan (sellainen iso mongolialainen asumus) ja ylläpitää kotonaan hostellia. Sinne on hyvä tehdä vaikkapa pyöräretki Vilnasta, matkaa on vain hieman päälle 30km.

Oi mutta innoissani olen! Keksin huisin hauskan idean kesäksi.

Olen vähän pohtinut Liettuaan kesäksi muuttamista. Kuulin että ystäväni kolmiosta olisi yksi huone vuokralla, eikä tarvittu montaa tuntia pohdintaa haluaisinko vuokrata sen. Katselin myös muita kämppiä yhden illan ennenkuin ystäväni varmisti myöhemmin, että huone vielä tosiaan on vapaana. Keskihinta Vilnan keskustasta pyöri jossain 500 litassa (144 €) ja huoneeni vuokra, 300 litaa (86 €), on liettualaisittainkin halpa. Liettuassa, kuten ilmeisesti suurimmassa osaa muutakin Eurooppaa, on lähes kaikissa vuokrakämpissä huonekalut valmiina. Vastakohtana tulee mieleen Saksa, jossa vuokralainen ottaa suurinpiirtein oman keittiönkin mukaansa!

Halvin kämppä olisi ollut keskustan ulkopuolelta 20e/kk – jaettu vessa ja puulämmitys! Idylistä…

Kesän mittaan luvassa siis Liettualaiseen kulttuuriin ja Vilnassa asumiseen syväluotaavia blogiartikkeleita. Labas!

Tyynysotaa!

Hylätty huviupuisto, Spreepark, tuolla aidan takana. Oli kylmä.

Gapminderin kaltaisen työkalujen avulla on helppoa vertailla maiden välistä työttömyyttä, keskimääräistä ansiotuloa tai elinikää. Ne ovatkin hyviä mittareita maiden turvallisuuden kannalta, mutta toisaalta siihen vaikuttavat myös luonnon voimat (tulvat, myrskyt) ja politiikka.

En viime kesänä uskaltanut matkustaa yksipuolisesti itsenäiseksi julistautuneeseen Transnistriaan ja jo Moldovassa liftaaminen tuntui jännittävältä. Jälkeenpäin olen ajatellut pelon olleen turha, sillä liftasinhan mm. Romaniassa ja Ukrainassa aivan tyytyväisenä ja turvallisesti. Ukraina on monilla mittareilla paljon “vaarallisempi” maa kuin Transnistria tai Moldova, joka on euroopan köyhin maa. Transnistria on tosin osa Moldovaa. Erillisinä alueina tarkasteltuna Transnistrian bruttokansantuote on hieman suurempi, kuin Moldovan. Onkin epäilty, että jos jompi kumpi maista syöksyy romahtamispisteeseen, olisi se ennemmin Moldova.

Pelko juontui kaikista niistä Romanialaisten varoituksista ja muiden reissaajien kertomista hankaluuksista rajoilla. Rajamuodollisuudet toki voivat olla hyvinkin erikoisia ja jännittäviä myös Moldovassa. Romaniasta poistuttaessa poistutaan myös EU:sta. Toisaalta moni Transnistrian läpi reissannut kertoi positiivisista kokemuksistaan.

Ehkä pitäisikin vielä käydä kurkkaamassa, minkälaista elämä on Transnistriassa?

Aiheeseen liittyen, Voddler: Holidays in the Danger Zone: Places That Don’t Exist ep02 Transneistria (vaatii tunnukset Voddleriin).

Tuorein kiista sai kunnolla tulta alleen, kun iPhonea, iPod Touchia ja iPadia valmistava Apple ilmoitti ettei se aio tukea mobiililaitteissaan Adoben Flash lisäosaa. Kaikille muille (pääasiassa avoimille) mobiililaitteille edes jonkinlainen Flash tuki jo löytyy, vaikkakin toisinaan hyvin vajaavainen.

Olen itse ollut kiistan keskipisteessä olevien teknologioiden kanssa tekemisissä 90-luvun lopusta saakka. Eli siis Flashin, SMILin, SVGn, HTMLn, CSSn, JavaScriptin ja monen muun hyvin jännältä kuulostavan lyhenteen. Voin hyvin kuvailla kiistan nykytilanteen ja miten tähän päädyttiin sekä kokeneena webkehittäjänä että netin aktiivikäyttäjänä.

Tarina tuskin kiinnostaa muita kuin nörttejä, mutta selitän termejä jokatapauksessa hieman auki jotta artikkelia olisi helpompi seurata, vaikkei näistä teknologioista itse mitään ymmärtäisikään. Tämä on osa Internetin jännittävää, konepellin alaista historiaa ja vaikuttaa varmasti avointen standardien kehityskulkuun – siis asiaan joka vaikuttaa meidän kaikkien kokemukseen Internetistä.

Tarina on kuvaus siitä kuinka rahanahneus on usein ollut lähellä pilata hienon keksinnön ja kuinka oikeasti yhdessä tekemällä saataisiin uskomattoman paljon aikaan hienoja asioita. Yritysten tavat toimia (tai olla toimimatta) yhteistyössä on tuttua monelta alalta. Formaattisodat musiikki- ja videobisneksessä ovat tunnettu tarina monelle kuluttajalle. Tai kännykän laturien erilaisuus. Tai se kuinka kodinkoneiden varaosat ovat merkkikohtaisia ja kalliita.

Toisinaanhan Internet tuntuu tietyllä tapaa 10 vuotta vanhalta? Näin siksi, ettemme me kehittäjät ole oikein vieläkään kunnolla saaneet käyttöömme jo vuosia sitten kehitettyä teknologiaa, vaan meidän täytyy säilyttää tuki Internet Explorer 6 (julkaistu 2001) kaltaisille antiikkiselaimille. Siksi Internet oikeastaan kehittyy hitaasti, vaikkei aina Facebookia katsellessa siltä vaikuttaisikaan. Perussivustot ovat edelleenkin juuri sitä mitä ne ovat aina olleet – hitaita ja hieman kömpelöitä käyttää.

HTML, CSS, JavaScript

Näillä tekniikoilla Internettiä on rakennettu lähes sen alusta asti. HTML sisällön merkkaukseen tai sen “kirjoittamiseen”, CSS ulkoasun määrittelyyn ja JavaScript monimutkaisempaan toiminnallisuuteen.

Varsinkin ensimmäisten kymmenen vuoden aikana selainvalmistajien kilpailu tuotti villin joukon laajennuksia teknologioihin, joita ei oltu standardoitu ja ominaisuudet eivät olleet tuettuja jokaisessa selaimessa. Näihin aikoihin kuluttajat eivät väitelleet pelkästään siitä mikä selain on coolein käyttää, vaan myös millä selamella “netti näyttää parhaalta“.

Aika oli erityisen rasittavaa webkehittäjille ja teknologioiden standardointi eteni kiistelyn vuoksi hitaasti. Käyttäjät halusivat uusia visuaalisempia ominaisuuksia joita standardit eivät vielä sisältäneet. Selainvalmistajat kehittivät nopeasti vain omia ominaisuuksiaan jotta saisivat kilpailtua toisensa ulos markkinoilta käyttäjien suosiolla.

Syntyi vain osassa selaimia toimivia HTML-tageja kuten <blink> joka saa tekstin vilkkumaan (!?) ja linjan mukaisesti meillä on nykyäänkin aivan älytön tapa tehdä yksinkertaisia asioita monimutkaisesti. Esimerkiksi laatikon kulmien pyöristykset pitää CSS:ssä kertoa jokaiselle selaimelle erikseen:

-webkit-border-radius: 5px;
-moz-border-radius: 5px;
-khtml-border-radius: 5px;
behavior:url(IE-border-radius-script.htc)
border-radius: 5px;

…vaikka standardinmukainen merkintätapa olisi vain:

border-radius: 5px;

…toisaalta pyöristyksiä, varjoja, sumennuksia yms. ei yksinkertaisesti vain suositella käytettävän, koska ne hidastavat vanhoja selaimia ja tuki on niin satunnaista.

Nykyään HTML5 ja CSS3 yhdessä JavaScriptin kanssa antavat hienon lupauksen standardein tehdyistä animaatioista, mutta se aika antaa vielä odottaa itseään. Kun ei siis vielä 2010 oikein ole päästy kunnolla vauhtiin vanhojenkaan tekniikoiden kanssa, ymmärrätte miksi silloin 10 vuotta sitten markkinat olivat hyvinkin auki rikkaampaa sisältöä esittäville lisäosille ja yrityksille ohi hitaiden standardoijien.

SMIL ja SVG

SMIL oli, tai on edelleenkin jossain muodossa yritys vastata “multimedian tarpeeseen” Internetissä. Sitä standardoi W3C eli World Wide Web Consortium – kansainvälinen yritysten ja yhteisöjen yhteenliittymä, joka ylläpitää ja kehittää WWW:n standardeja. W3C ikäänkuin käytännössä pohtii mikä on viisainta Internettiä rakentaessa.

SMIL on XML-pohjainen kieli, jolla kuvataan erilaisia animaatioita ja siirtymiä sivujen välillä. Sen kuluttajille näkyvimpiä käyttökohteita olivat klikkailtavat Quicktime ja Real Player -multimediatiedostot, jotka olivat lähinnä DVD-valikkojen tapaisia sivuja, joista valittiin toistettavia videoita. Varsinaisessa Internetin rakentamisessa sen käyttö jäi hyvin marginaaliseksi, koska selaimet eivät tukeneet sitä. Nykyään jonkinlainen tuki jo löytyy useimmilta selaimilta, mutta hyvin vajaa.

SVG sensijaan on 10 vuodessa ottanut tuulta huomattavasti paremmin alleen. Se on SMILin tapaan XML-pohjainen kieli, jolla kuvataan vektorigrafiikkaa. Vektorigrafiikka on yksinkertaistettua piirrosgrafiikkaa joka yksinkertaisimmillaan muodostuu värialueista. Erona bittikarttagrafiikkaan SVG-tiedostot ovat todella kevyitä, mikä on tärkeää Internetissä. Grafiikka, ääni ja video ovat raskaimpia verkossa liikkuvia formaatteja. Animaatioita, laatikoiden värejä yms. kuvailevat tiedostot ovat todella kevyitä, koska ne ovat vain tekstiä. Edelleenkin SVGn tuki on liian puutteellista selaimissa, jotta sitä voisi kunnolla käyttää. Uusin Internet Explorer 9 saattaa tuoda kaivatun muutoksen tilanteeseen, mutta siihen menee vielä vuosia.

SMIL, CSS ja SVG siis olisivat yhdessä muodostaneet hyvin Flash-tyylisen kokonaisuuden – vektorigrafiikkaa ja animaatioita. JavaScript luo toiminnallisuuden ja HTML merkkaa sisällön merkityksiä mm. hakukoneille.

Flash

Sitten Macromedia julkaisi Flash -lisäosan. Flash yhdistää kaiken, mitä kehittäjät standardoituun Internettiin edelleenkin kaipaavat: vektorigrafiikkaa, bittikarttakuvia, striimaavaa videota ja ääntä, monipuoliset animaatioefektit, helposti ohjelmoitavan scriptikielen sekä rajapinnat mikrofonille ja kameralle.

Macromedia oli suuri yritys joka julkaisi erilaisia graafisen- ja verkko työskentelyn ohjelmistoja. Freehand, Dreamweaver, Flash ja Fireworks lienevät tunnetuimpia yrityksen tuotteista. Macromedian ohjelmistot olivat sen kilpailijaan Adobeen verrattuna halvempia ja niiden laatu oli aika ankeaa. Ne olivat todella epävakaita, huonosti suunniteltuja ja raskaita. Adobe ostikin itseään pienemmän Macromedian joulukuussa 2005 ja myöhemmin osa vanhan Macromedian tuotteista lopetettiin. Osa sensijaan syrjäytti Adoben omia tuotteita. Flash ja Dreamweaver ovat huomattavin edelleen elossa säilynyt osa vanhaa Macromediaa. Edelleenkin vanhat Macromedian ohjelmistot ovat epävakaimpia Adoben tuotteista.

Koska Macromedian tapa tehdä ohjelmistoja oli vain niin huono, kantaa Flash Player edelleenkin vanhaa painolastiaan olemalla suljettu, epästandardi, epävakaa ja todella raskas. Sen scriptikielen versio 2 on oikeastaan aika kankeaa verrattuna moderneihin ohjelmointikieliin. Se yrittää samalla ohjata sekä sisällön visuaalisuutta että backendin toiminnallisuuksia.

Flashista kuitenkin tuli todella suosittu teknologia tehdä bannereita, näyttää multimediaa (videot ja äänet), rakentaa nettipelejä ja joskus rakentaa jopa kokonaisia animoituja kampanjasivustoja, joilla pääosassa ei juurikaan ole sisältö vaan värit ja komeat visuaaliset näkymät.

Apple & Adobe

Tässä Apple astuu kuvioon mukaan. Yritys ei halua tukea Flashia, koska se toisaalta kilpailee sen omien tavoitteiden kanssa luoda avoimempaa Internettiä Applen omilla työkaluilla rakennettuna ja koska Flash on toisaalta vain niin mahdottoman raskasta ja akkua syövää teknologiaa mobiililaitteilla.

Apple on alusta asti ollut mukana kehittämässä SMILiä ja tuomassa sitä Quicktimen kautta suosituksi. Sittemmin Apple on rakentanut WebKit-selainmoottoria, jota monet muutkin yritykset käyttävät. WebKit tukee erittäin hyvin uusia HTML5 ja CSS3 standardeja, joilla Flashin kaltaiset toiminnot olisi verkossa parasta tehdä. Muut selainvalmistajat ovat kuitenkin jarrutelleet kehitystä niin paljon, ettei Applen unelma Internetistä ole vielä toteutunut. Toisaalta Applen loppukäyttäjälaitteet ja ohjelmistot ovat usein hyvinkin suljettuja, varsinkin mobiilialustoilla. iPhonen julkistuksen myötä Apple ei aikonut edes päästää kehittäjiä HTML:ää syvemmälle tekemään laitteelle ohjelmia, mutta pyörsi myöhemmin päätöksensä. Edelleenkään kuka tahansa ei saa julkaista laitteelle ohjelmistoja, vaan kaikki kiertää Applen kauppapaikan kautta.

Adobenkin kulttuuri on kaksijakoinen. Toisaalta yritys on myöskin ollut kehittämässä avoimia Internetin standardeja ja rakentaa työkaluja niiden parissa työskentelyyn, mutta toisaalta monilta osin Adoben tuotteissa vallitsee suljettu kulttuuri. Adobe itse pitää itseään täysin avoimena, eikä myönnä Flashin ongelmia.

Vuosia sitten, kun järkeviä standardeja ei vielä ollut, me webkehittäjät rakastuimme Flashiin. Olimme siinä vaiheessa jo “selainsotien” tiimellyksessä oppineet olemaan välittämättä standardeista, joten emme kiinnittäneet Flashin laaduttomuuteen tarpeeksi huomiota. Macromedia kehitti ohjelmiston jolla animaatiota, sisältöä ja toiminnallisuutta pystyi todella – siis todella helposti työstämään. SMILille vastaavia kehitystyökaluja ei ollut – eikä muuten ole vieläkään. Edelleenkin Adobe Flash on komein ja nopein kehitysympäristö esimerkiksi bannereiden tai nettipelien rakentamiseen. Kehittäjänä on helppoa ymmärtää Flashin suosio. Vielä nykyäänkin Internettiä täytyy rakentaa käytännössä käsipelillä kirjoittamalla. Flashissa otetaan laatikosta kiinni ja vedetään hiirellä.

Miten käy Flashin?

Ennustaminen on Internetissä ollut aina hankalaa, sillä kehitys ei läheskään aina kulje siten kuin yhteisön enemmistö toivoisi. Adobe on pyrkinyt muuttamaan Macromedian suljettuna aloittamaa työtä huomattavasti avoimempaan suuntaan, mutta ei ole kuitenkaan saanut tehtyä tarpeeksi avoimuuden eteen eikä vakuutettua webkehittäjäyhteisöä asian suhteen. Adobe ei myöskään ole ratkaissut Flashin raskaus- ja epävakausongelmia.

Flash saattaa kuolla pois. Se on vähän sääli, sillä se kehitysympäristö on oikeasti todella mainio ja Flashin uusin scriptikieli ActionScript 3.0 muistuttaa monilta osin Javaa – suosittua ja tehokasta ohjelmointikieltä. AS3 on tehokas kieli ja uusimmat versiot Flashista ovat melko nopeita. Me kehittäjät teemme kuitenkin edelleenkin Flash-tiedostoja hieman vanhentuneilla, raskailla tavoilla ja ActionScript 2:lla. Flashissa on alaspäinyhteensopivuuden vuoksi todella paljon sitä hidastavaa ja epävakaaksi tekevää koodia mukana, jotta selaimet voisivat toistaa meidän hieman vanhentuneet Flash-tiedostomme. Adoben olisi pitänyt hylätä sen ostama teknologia ja aloittaa aivan uudelta pohjalta uuden Flashin kanssa. Todella avoimesti ja kunnolla, ei vanhan Macromedian romun päälle rakentamalla.

Toisaalta Flashin ominaisuudet tulevat jatkossakin olemaan huomattavasti standardoituja menetelmiä edellä, mikä voi lisätä sen suosiota.

Apple on oikeassa. Olisi vielä todella mukavaa saada Flashtuki iPhoneen, koska emme haluaisi oikein ottaa käyttöön uusimpia HTML5 ja CSS3 teknologioitakaan. Se vaatisi hurjasti uuden opiskelua ja edelleenkin selaintuki on niin vajaata, että tarvitsemme Flashia peleille ja videoille muissa ympäristöissä. Apple kuitenkin pakottaa radikaalilla teollaan muitakin selainvalmistajia oikeaan suuntaan ja toivon että tämän välivaiheen myötä meillä on hieman nopeammin kuin osasin kuvitella, parempi Internet.

Tällä hetkellä oma linjani on opiskella vähemmän uusia asioita Flashilla ja tehdä kaikki mahdollisuuksien mukaan JavaScript/CSS/HTML -kombolla, koska uskon että tulevaisuudessa senkaltaista osaamista webkehittäjiltä nimenomaan kysytään. Suosittelen kaikille ainoastaan Flashiin keskittyineille kehittäjille samaa.

Purkautuneen tulivuoren nimi on “Eyjafjallajökull”. Vaikeaa lausua? Entäs Fjarðabyggð, Jökulhlaup, Patreksfjörður tai Þjórsá? Onneksi Puolassa ei ole tulivuoria.

Lisäksi työiloa on tuottanut Into-Digitalin Grand One 2010 paras infodesign voittotiimissä mukanaolo, casena Sun Saunan verkkosivuston uudistus, jossa toimin web-AD:na.

Myös toinen projekti, samoin Into-Digitalin duuneja, voitti MTV3:n kuukauden parhaat pikselit-maininnan. Suunnittelin Beroccan bannerien animaatiot ja duunasin ne kokoon.

Myös harrasteprojektit porskuttavat; perjantaina 28.5. järjestämme Porkkanamafia ♥ Klubi -tempauksen. Myös Porkkanamafian uudistuneet nettisivut ovat käsialaani.

Kansainvälisestä pölytyksestä huolimatta meininkiin kuuluu tietysti myös ainainen reissaaminen, mutta niistä myöhemmin lisää.

Sen sijaan jatkosodan aikaiset keskitysleirit, joihin kerättiin Itä-Karjan alueelta venäläiset, ovat jääneet liian usein mainitsematta. YLE on esittänyt muutamia dokumentteja Karjalasta ja monista suomalais-ugrilaisista kansoista venäjällä, joista lapsena vajaaksi jäänyttä oppia on voinut täydentää. Yksi on 25.4. asti katsottavissa oleva Ykkösdokumentti: Vankileirien Syväri.

Itä-Karjalan vapautus ja “Suur-Suomen” muodostaminen veivät Suomen sotavoimat jatkosodassa 1941-1944 syvälle Itä-Karjalaan Laatokan ja Äänisen rantoja myöten.

Keskitysleiri Petroskoissa 1944 (Galina Sanko)

Alueen väestö luokiteltiin kansallisiin ja epäkansallisiin. Kansallisiin kuuluivat karjalaiset, vepsäläiset, inkeriläiset, suomalaiset, virolaiset, mordvalaiset ja muut suomensukuiset. Epäkansallisia olivat venäläiset, ukrainalaiset, valkovenäläiset, puolalaiset, tataarit, lättiläiset (latvialaiset), saksalaiset ja muut. (Wikipedia)

“Epäkansalliset” kerättiin alueella sijainneesiin keskitysleireihin. Myös Neuvostoliittoa tukenet suomensukuiset tuomittiin keskitysleireille ja Itä-Karjalassa tehtiinkin valtaisa kuulustelu koko kansan läpikäymiseksi ja erottelemiseksi.

Kuolleisuus leireillä oli huikeaa: vajaasta 24 000 vangista venäläisten mukaan saattoi kuolla jopa puolet, suomalaisten mukaan noin viidennes. Molemmat joka tapauksessa suuria lukuja ja todellisuus sijoittunee johonkin siihen välille. Leirien ongelmana oli erityisesti nälkä. Kuolleisuus oli korkea jo leirien ikärakenteenkin vuoksi; suurin osa oli vanhuksia ja lapsia, jotka myös kaikki määrättiin pakkotyöhön puusavottaan. Suomalaiset sotilaat ostivat naisvangeilta seksiä maksaen leivällä.

Myöhemmin sotavankileireillä suomalaisten on tosin todettu myös ampuneen vankeja, mutta suoranaista johdon määräämää puhdistusta ei keskitysleireillä ilmeisestikään tapahtunut. Toki varmasti venäläisten mielestä puhdistukseksi voidaan laskea jo pelkkä alueen neuvostoliittolaisten kokoaminen leireille nälkää näkemään. Tosin on tutkittu suomensukuisten vankien kuolleisuuden olleen pienempää mm. suurempien ruoka-annosten vuoksi. Suomalaisten “venäläiskysymyksen lopullinen ratkaisu” oli vaihtaa vangit saksan valloittamille alueille jääneisiin suomensukuisiin ihmisiin. Olisiko näin tapahtunut, jää arvailtavaksi, koska Neuvostoliitto ehti valloittaa alueet 1944.

Miksi näitä pahoja asioita pitää kerrata läpi? Eivätkö Neuvostoliiton omat vainot ja hirmuteot olleetkin huomattavasti laajamittaisempia ja raaempia? Toki, mutta ei se ole mikään syy unohtaa omia hirmutekoja.

Se että Suomessa kuvitellaan taistellun jotenkin “puhtaasti” ja “oikea-oppisesti” on vain omiaan kasvattamaan turhaa ylemmyydentunnetta naapurikansoihin verrattuna. Euroopan historia on pelkkää sotimista ja vaikka olemmekin olleet kaukana Euroopan nurkalla poissa suurten kahakoiden keskipisteestä, olemme aivan samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin. Sodassa yhtä väkivaltaisia ja mielipuolisia.

Euroopassa on nyt rauha, joskin monet Euroopan maista ovat jatkuvasti mukana sotatoimissa kaukana omalta maaltaan.

www.amnesty.fi

Suomessa on mukavan terävähampainen ympäristönsuojeluliike, joka osaa pitää meteliä ja joka huomaa kyllä nopeasti jos jossain tapahtuu. Erityisen helppoa tämän vahtikoiran hampaisiin on joutua harhaanjohtavalla markkinoinnilla.

Tuorein energiateollisuuden sumutusyritys on Vapon 2%-kampanja, joka väittää kaikenlaista käsittämätöntä ja vieläpä kerää kansalaisadressia asiansa edistämiseksi. Kampanja on niin röyhkeä, että ihmettelen onko Vapolla jo valmiina vastaisku kampanjansa mollaamista vastustamaan odottamassa. Vai luottavatko ne vain saavansa enemmän näkyvyyttä, kuin vastakampanjointi?

Vuonna 2008 Suomi yritti EUssa muuttaa turpeen luokitusta uusiutuvaksi energialähteeksi. Yritys tarjuttiin. Vapo kuitenkin venkuloi:

Jättämällä turve pois uusiutuvien energialähteiden listalta se ikään kuin sijoitetaan uusiutumattomien energialähteiden riviin. Ja sinne se ei ehdottomasti kuulu, ei kai kenenkään mielestä.
…
Joku voisi melkein rohjeta sanomaan, että sangen uusiutuvaa energiaa.

Prof. Jyri Seppälä, Suomen ympäristökeskus tiivistää:

Turvevarantomme sisältävät kahdeksan kertaa suuremmat hiilivarannot kuin puustomme. Turve ei kuitenkaan kansainvälisesti kuulu uusiutuvien energialähteiden piirin.

Vapolla on vastassaan kansainvälinen tiedeyhteisö, EUn ympäristövaliokunta ja hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC. Suomessa erityisesti Keskusta puolue ja Kristillisdemokraatit ajavat turpeen luokituksen muuttamista edelleen ja käyttävätkin turpeesta ilmaisua “hitaasti uusiutuva biopolttoaine”. Hitaasti todellakin: turvekerros vaatii syntyäkseen jopa tuhansia vuosia. Hitaasti uusiutuvasta puhuminen on osoitus onnistuneesta teollisuuden lobbauksesta. Ihmisiän, nyky-yhteiskunnan ja energiateollisuuden kannalta turve on uusiutumatonta.

Vapo haluaisi nostaa turpeen käytössä olevien soiden hehtaarimäärän prosentista kahteen. Tuplata. Ilmastonsuojelun näkökulmasta se käy todella kalliiksi:

An Expert meeting organized by the Ramsar Convention on Wetlands and the Convention on Biological Diversity (CBD) earlier this year concluded that investments in conservation and restoration of peatlands can be up to 100 times more cost effective as other carbon sequestration measures.

Muut hiilipäästöjen vähennystoimenpiteet voivat siis olla 100 kertaa kalliimpia, kuin turvesoiden suojelu. Lisäksi suot sitovat hiiltä ja monia kasvihuonekaasuja. Soiden käyttö vapauttaa ongelmat ilmakehään. Soista ilmastoon vapautuva hiilimäärä voi olla niin massiivinen, että YKn ympäristöohjelma (UNEP) muistuttaa turpeen käytön saattavan käytännössä kumota ilmastonsuojeluun tähän asti tehdyt toimenpiteet.

Yksityisautoilun hillitseminen on hankalaa. Soiden suojelu helppoa: ne voi pääasiassa vain jättää rauhaan.

Vapo:

Suomessa on suojeltuja soita 15 kertaa enemmän kuin turvetuotannon piirissä olevia soita. Mutta kasvatetaan suojeltujen soiden (12 %) määrä silti vaikka tuplaksi.

Ylevien sanakäänteiden vastustamiseen on kertynyt joukkoa mm. Facebookissa. Mikäs koira tässä Vapon ihanuudessa on haudattuna?

Turpeentuotantoon sopivatkin vain paksuturpeisimmat ja laajimmat avosoiden alueet. Nämä ovat usein Etelä-Suomen viimeisiä laajoja luonnontilaisia suomuodostumia.

Vapon tavoittelema 200 000 ha turpeentuotantoon on melkein sama lukema kuin turpeentuotantoon soveltuvat tunnetut alat. Käytännössä Vapo pyrkii saamaan kaikki turpeentuotantoon soveltuvat ja tunnetut suot käyttöönsä.

Ilmastonmuutoksessa Vapo on niin heikoilla, ettei kampanjasivu juurikaan aiheesta argumentoi.

Normaaliin “other”-kohdan tarjoamaan koodiin:

1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11

<script type="text/javascript"
 src="http://static.ak.connect.facebook.com/connect.php/fi_FI">
</script>
<script type="text/javascript">FB.init("_id_");</script>
<fb:fan profile_id="_id_" stream="0"
 connections="10" logobar="1" width="300"></fb:fan>

…voit lisätä parametrin “css”: <fb:fan css=”http://www.url.tld/own_style.css?1″… ja lopputulos voisi olla vaikkapa tämänlainen (oikealla ilman tyylejä):

Koska Faceobook tallentaa CSS:n välimuistiinsa, kannattaa käyttää tiedostonimen perässä kysymysmerkin jälkeistä numeroa muuttamassa tiedostonimeä. Siihen voi laittaa vaikkapa versionumeron tai päivämäärän. Uusi merkkijono pakottaa Facebookin käyttämään uudempaa versiota.

Badgen omaa html:ää (ja css:ää) pääsee tutkimaan klikkaamalla siitä selaimessa hiiren oikealla napilla ja valitsemalla “näytä lähdekoodi” tms. – selaimesta riippuen.

Esimerkissä käyttämäni CSS-tiedosto.