Viikko on taas vierahtanyt ja tytoilla on jalleen riittanyt toimintaa. Viikonloppu venahti pitkaksi, kun yllattaen koululta ilmoitettiin mid-term breikista. Harjoittlutunteja saatiin kuitenkin kerattya parilla tutustumisreissulla.
Perjantaina suuntasimme Kenyatta National Hospitaliin fysioterapiaosastoon tutustumaan. Loysimme sairaalasta kuitenkin myos toimintaterapiaosaston, joten vierailimme myos siella. Toiminta oli parempaa mita odotettiin ja jokseenkin samankaltaista kuin Suomessa, joskin valineet olivat hiukkasen vanhempia.
Viikonloppuna juhlittiin keskikesaa parinakin iltana, vaikkakaan se ei ole taalla ollenkaan sama asia. Perjantai-iltana suunnattiin paikalliseen yokerhoon vasyttamaan sita kuuluisaa tanssilantiota ja lauantaina kuokittiin norjalaisen YK-tyontekijan tupareissa. Aletaan pikkuhiljaa ymmartaa miksi lansimaalaiset pysyttelevat taalla omissa piireissaan, kysykaa Suomessa lisaa. Sunnuntaina vietettiin tapettiin vasymysta elokuvissa, se on taalla todella halpaa huvia!
Maanantaina vierailtiin YK:n maailmassa. Paastiin kuin ihmeen kaupalla sisaan ilman henkilopapereita (valkoinen naama ja kaunis hymy toimii aina). Paiva oli mielenkiintoinen ja antoisa.YK:n compoudi on taalla todellakin oma maailmansa verovapaine kauppoineen ja kuntosaleineen.
Viimeista viikkoa Nairobissa ja harjoittelussa vedetaan hitaasti mutta varmasti kohti loppua. Tanaan muutettiin pois asunnosta hotelliin pariksi yoksi ja lauantaina on suuntana Masai Mara ja sen jalkeen rannikko. Tuntuu hyvalta muutokselta kun Nairobi viilenee seka saalta etta tunnelmalta. Paivitetaan blogia rannikolta ehka vahan harvemmin. Aurinkoa sinnekin!

Heippa tytöt!
Juttujanne on tosi kiva lukea. Se pullatempaus oli hyvä. Pulla on kyllä ehdottomasti paras “naisellinen ase”;)
Mulla on lomat ohi ja pakerran töissä, mutta ei se mitään: täällä on sateista, tietysti, on nimittäin Sata-Häme Soi viikko!
Pitäkäähän Suomen lippu korkella ja toistanne huolta! Hyvää lomaa!
moi. Olen mielenkiinnolla lukenut näitä teidän sivuja koko ajan. Kiitos niistä. Hyvää ja turvallista lomaa sekä myös sitten kotimatkaa.