Matharen slummissa tilanne nayttaa nyt rauhoittuneen. Melkein 40 ihmista menetti henkensa, lahinna poliisin toimesta. Nyt on kuulemma enaa pelko jaljella. Harjoittelua voidaan siis jatkaa, ainakin toistaiseksi. Tana aamuna lahempana keskustaa rajahti pommi, yksi kuoli ja useita loukkaantui. Taman taustalla oli ilmeisesti “vain” terroristit. Onneksi ei oltu vaarassa paikassa vaaraan aikaan.
Lauantaina tehtiin hieman toisenlainen tutustumisretki Nairobi hospitaliin kuin alunperin oli tarkoitus. Lahdettiin nayttamaan Riinaa tohtorille kun kuume ei laskenut. Antibiootit ja muut laakkeet mukana lahdettiin kotiin. Kotona Riinalle kuitenkin tuli huono olo lieveilmioineen ja taksi kiiti uudelleen sairaalaan heikkohappinen potilas mukanaan. Tunnin tiputuksen ja torkkumisen jalkeen paastiin taas takaisin kotiin, talla kertaa pysyvasti. Maan sairaalakulttuuri poikkesi aika tavalla totutusta. Kaikki toimenpiteet ja laakkeet (jopa tippapussi) piti maksaa etukateen, maan tavan mukaan eri luukuilla asioiden. Jos ei ole rahaa, ei saa myoskaan hoitoa. Hygienian ja hoidon taso oli kuitenkin hyvaa ja neulojen steriilius tarkastettiin Minnan ja Saran toimesta tehokkaasti, ehka jopa sairaalahenkilokuntaa hieman arsyttaen ;)
Riinan keratessa voimia neljan seinan sisassa (miten niin tylsaa?), “himoshoppaajat” Sara ja Minna ovat kiertaneet lahiseudun lansimaiset ostoskeskukset. Kahden paivan saldo: tacot (ja melkein ostettu paita). Go girls!
Paranemaan pain siis :)
Riina, Sara ja Minna

Voi vitsit!! En ymmärtänytkään että olit niin sairas Riina kulta! Parane nyt pian ja lepäile kunnolla.. Hienoa Sara ja Minna että ootte ollut Riinan kans sairaalassa tukena ja tarkistaneet neuloja! Varmasti kannattaa olla ennemmin ärsyttävän tarkka kuin luottaa sinisin silmin. Afrikka on kuitenkin Afrikka. Kiitos kovasti että ootte auttaneet, on paljon turvallisempi olo kun tietää että autatte tiiviisti toisianne.
Tilanne näyttää olevan vähän epävakaa, suoraan sanottuna aika outoa että maahan tehdään vaihto-ohjelmia presidentin vaalien aikaan, varsinkin maihin niin kuin Kenia muihin afrikan maihin joissa on niin heikko demokratia ja suhteellisen epävakaat olot. Mutta kyllä kai koulujen ja ohjelmien suunnittelijat tietää milloin on vaarallista ja milloin ei. Olkaahan varovaisia.. Ja kai ne teidän letit auttaa siinä et sulaudutte katukuvaan ;)! heh!
Soitelkaa jos tilanne menee huonommaksi, pysykää turvassa ja Riina parane pia, tytöt pysykää muuten terveinä =).
Siunausta! Rukoillaan teidän puolesta!
Taija
P.s Eiad lähettää paljon paljon terkkuja!!! Myös huolissaan susta his precious ;).
Riinalle kyl sit sattuu ja tapahtuu kaikkee. :)
Onneks on ollu varjelus mukana et kaikista on selvitty parhain päin. Paranemisia sinne sinulle rakas ystäväni!
Toivottavasti ny pääsette jatkamaan harjoittelua hyvin ettei enää tulisi mitää konflikteja sinne päin. Ootte rukouksissa!
Vai pääsitte tekin kokemaan sairaalakulttuuria hiukan. Samalta kuulostaa tuo teidän kokemus, kun vertaa omaan. Mitähän sitten jos ois yksin matkalla ja joutuis sairaalasänkyyn tiputukseen? Mitenkäs tällöin saisit ees lääkitystä, kun et ite vois kipujen takia juosta luukulta luukulle?! Onhan se aika naurettava systeemi, mutta pääasia on/oli kuitenkin se, että paikka on kuitenkin hygieeninen ja siisti (ainakin Nairobi Hospital oli) ja ihan hyvää hoitoa siellä sai. Missä sairaalassa te muuten kävitte?
Missä päin keskustaa oli pommi? Meidän aikaan oli myös jotain kahakkaa keskustassa – en muista syytä, mutta muistaakseni poliisia ainakin ammuttiin ja porukka heitteli jotain tulijuttuja. Ainiin, kahakka syntyi hawkersien eli “laittomien” katukauppiaiden takia. Kahakka oli siis sen ryhmän kahakka joten ei se muualle levinnyt.
Toivottavasti ei tule teille enää mutkia matkaan vaan saatte kohta puoliin alkaa nauttimaan mukavista reissuista yms. :)
http://www.kepa.fi/kumppani/arkisto/2007_6-7/5819/?searchterm=None
Kaikenlaisia uutisia löytyy: nyt varastetaan jo vaatekulttuuri Keniasta:
IPS — Kenia. Brittiläinen Kikoy-yhtiö on hakenut itselleen yksinoikeutta kikoi-tavaramerkille, joka viittaa perinteisiin kenialaisiin kangastuotteisiin. Värikkäitä afrikkalaisia kikoi-puuvillakankaita käytetään muun muassa vaatteissa ja kodintekstiileissä.
Brittifirman tekemä rekisteriÂhakemus kauÂhistuttaa kenialaisia. Mikäli hakemus hyväksytään, kenialaisten pitää jatkossa anoa yritykseltä lupa valmistaa ja myydä tuotteita, vaikka kikoi on maassa perinteinen asu.
Afrikkalainen reilun kaupan verkosto Cofta puolustaa kenialaisten oikeutta kansallisperintöönsä.
Parane pian, Riina-kulta! Täällä alkaa olla yksi tädinsydän sykkyrällä huolesta. Onneksi teitä on siellä hyvä porukka. Se rauhoittaa.
Hei vaan! Pikaista paranemista Riina! Onneksi teitä on siellä hyvät kaverukset, etä voitte huolehtia toisistanne ihan viimeisen päälle tarkasti. Terkkuja kaikille Vantaalta. Taisi kesä tältä erää mennä jo. Sataa ja on aika viileää.
Pikaista paranemista toipilaalle! Tuplaten kurja sairastaa vieraalla maalla,uskon!Mielenkiinnolla luen blogejanne ja hiukan huolestuneenakin. Toivottavasti teille ei tapahdu mitään siellä…Vaan oottehan selkeästi maalaisjärjellä varustettuja.
Mutta mutta – be careful out there!
Oi kamala, kuulostaa aika hurjalta! Toivottavasti Riina paranet pian. Pärjäilkää siellä ja pitäkää toisistanne hyvää huolta, onneks teitä on siellä monta!
Salla
Toivottavasti Riinan vointi on jo parempi! Hyvä että Sara ja Minna ootte huolehtineet hygieniasta, parempi olla tarkkana kun että sais jonkin tuliaspöpön..Olitte laittaneet kuvia, saiskos pyytää vielä niitä lettipääkuvia?=) Voikaa hyvin!!
Maija
Kirjoittelin aikoinaan Nairobin levottomuuksista uutiskoostetta omaan blogiini, tuossa kiinnostuneille: Keniassa pommi-isku
Pommi-iskuhan ei siis ollut terrori-isku, vaan kyseessä olivat paikalliset rikolliset.
Hyvä ettei tuo levinnyt tuon laajemmaksi.