Yhteiskunnalliset arvot ja subjektiivisuus
Keskiviikkona 24. toukokuuta 2006Kun puhutaan etiikasta ja moraaleista, käsittelemme useimmiten näitä käsitteitä henkilökohtaisten, omakohtaisten tuntemusten ja käsitysten kannalta. Asia X on väärin, asia Y on oikein. Mistä nämä näkemykset tulevat? Ehkä suurimpana tekijänä mainittakoon kasvatus (tai sen puute). Kasvatuksen kautta muodostuneet moraali- ja etiikkakäsitykset eivät ole ”luonnollisella” tavalla tulleet osaksi omaa arvomaailmaamme, vaan nämä tuntemukset oikeasta ja väärästä ovat vanhempiemme, kasvattajiemme meihin istuttamia mielipiteitä. Luonnollisesti, tulee ottaa huomioon myös ympäristötekijät, jotka muokkaavat arvojamme ehkä luonnollisemmalla tavalla kuin kasvatuksen kautta saadut käsitteet, koska tällä tavalla muodostuvat eettiset ja moraaliset arvot ovat omien kokemustemme kautta opittuja asioita. Millainen olisi ihminen, kelle ei kukaan ole koskaan suoranaisesti opettanut mikä on oikein ja mikä väärin? Jos eliminoidaan tästä hypoteettisesta tilanteesta vielä normaalin yhteiskunnan asettamat arvot, mitä jää jäljelle? Miten ihminen oppii erottamaan oikean ja väärän välillä? Oppiiko ollenkaan?
Eri kulttuureissa on suuriakin erilaisia moraalisia arvoja. Ehkä räikeimpänä esimerkkinä mainittakoon Lähi-Idän maat, missä uskonto sanelee omalta osaltaan eettisiä ja moraalisia arvoja, mutta myös kulttuuriarvot ovat suurelti erilaisia verrattuna länsimaalaisiin arvoihin. Esim. naisen arvo on täysin erilainen länsimaalaisessa kulttuurissa verrattuna ns. arabikulttuuriin. Tämä muokkaa omalta osaltaan eettisiä näkemyksiä naisia kohtaan. Nainen nähdään alempiarvoisena mieheen verrattuna, mikä taasen vaikuttaa esim. näkemykseen siitä miten naista voidaan kohdella. Voidaan siis todeta, että naista kohtaan vallitsee erilaiset eettiset arvot, kuin miestä kohtaan.
Joillain alueilla on suuria eroja ihmisten välillä johtuen rodusta, kulttuuritaustoista, poliittisista näkemyksistä, asuinalueista, uskonnollisistä näkemyksistä, jne. Lista on loputon. Ajoittain eri ihmisryhmien välille syntyy eripuraa, joka pahimmillaan johtaa sotaan. Sota-aikana käsitykset oikeasta ja väärästä vääristyvät suorastaan sairaisiin mittoihin. Esimerkkinä mainittakoon Ruandan kansanmurha vuonna 1994, jonka aikana tapettiin pahimpien arvioiden mukaan noin 800 000 tutsia. Kuolleiden lisäksi tuhansia haavoittui ja tutsinaisia raiskattiin systemaattisesti ja toistuvasti. Etiikka? Moraali? Mitä ne ovat?
Tältä kantilta asiaa katsoen ei voida siis määrittää globaaleja eettisiä ja moraalisia arvoja, joiden mukaan kaikkien tulisi elää, koska eri alueilla vallitsee erilaiset yhteiskunnalliset näkemykset oikeasta ja väärästä. Me voimme tuomita jonkin teon vääräksi omien arvojemme perusteella, mutta se on puhtaasti subjektiivinen näkemys asiasta.
Joten olemme taas ruudussa 1. Etiikka ja moraali ovat puhtaasti subjektiivisia käsitteitä, jotka ovat kuitenkin sidoksissa yhteiskuntaan, jossa elämme. Voimme vain toivoa, että elämme ”hyvässä” yhteiskunnassa, jossa vallitsee ”terveet” eettiset arvot.

Tässä välissä suosittelen kaikille Martin Pagen kirjaa ”Kuinka minusta tuli tyhmä”. Martinin ja kirjan päähahmon Antoinen avulla voisi olla mahdollista ymmärtää Rousseautakin. Ajattelun dilemma ja kapitalismi todella näyttävät vievän ihmistä hihnassa kohti ekokatastrofia. Maailmanlopun kyllä näkee, kun maailmaa vain katselee siihen sopivilla laseilla. Tämä erityispiirre ihmisestä ja yhteiskunnasta keskusteltaessa minua eniten kiinnostaakin: mittarit. Mitä tahansa voi nähdä, kun vain päättää ensin, mitä mittareita tuijotetaan.