Filosofiaa

Lauri pohti mielenkiintoisia juttuja tekstissään Kuka heittää ensimmäisen kiven, ehkäpä hieman vain pintaa raapaisten tosin:

Tarkastelkaamme ihmistä puhtaasti ihmisenä, jätetään sosiaalinen tai moraalinen tarkastelu tästä pois ja ihmetellään itseämme pelkästään elävänä olentona.

Niinpä niin, teoreettinen aamupuuro on hämmennetty, kun tarkastellaan asioita ilman oleellisuuksia. Pointsi siellä kuitenkin selkeästi oli, ja siihen yritän nyt tarttua. Laurin alkuperäisestä näkökulmasta poiketen heitän termin “ihminen” tästä ajatuksesta pois, kuten hänkin lopulta teki päätyen ilmaisuun “olento”. Minusta parempi olisi “eläin”.

Meitä ympäröivä kulttuuri ja siitä seuraava moraalisfilosofinen taakkamme on lajimme yksi monista mielenkiintoisista ominaisuuksista. Hieman vastaava kuin esimerkiksi hassusti päin kääntyvä peukalo ja pinsettiote, hieman monimutkaisempi vain. Lähtökohdat molempien olemassaololle ovat kuitenkin samoissa evolutiivisissa paineissa.

Kulttuurihan se meidät määrittelee. Asettaa näkymättömään arvoasteikkoon. On sosiaalista statusta ja hirttoköysi, johon rikolliset tuomitaan. “Paha” ja “hyvä” ovat kunkin aikakauden erikoistuotteita, toista keskiajalla ja kolmatta terrorismin vastaisessa sodassa. En usko että kovin monet kykenevät edes kuvittelemaan, millaiseksi nähtiin äärimmäisen paha ihminen Afrikan savanneilla n. 200 000 - 250 000 vuotta sitten.

Mikä meidät sitten asettaa samalle lähtöviivalle keskenämme, pahat ja hyvät eläimet? Eikä vain keskenämme, vain myös muiden eliöiden ja ötököiden kanssa. Tietoisuudella tai muulla ajattelulla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä, luulen. Vaan:

Olen olemassa, aina tai toistaiseksi.

Se tekee elämästä hyvin yksinkertaista. On jo kerrassaan ihmeellistä, että minä tai ylipäätänsä mitään olemassa. Hauskemmaksikin asia menee. On aivan yhtä sekopäistä, että tämä kaikki jatkaisi olemistaan ikuisesti, kun että tämä kaikki lakkaisi joskus olemasta: ei missään olisi ei mitään. Olen funtsinut asiaa pidemmällekin: mistä tämä kaikki tähän oikein ilmestyi?

Ehkäpä kaikki olikin olemassa aina - hullua! Tai jos ei, niin kieroutunutta se on sekin, että olisi jokin Jumala joka tämän kaiken loi. Entäpäs sitten se sattuma? Ei mikään räjähti ei missään ja siitä syntyi silmä? Friikkiä.

Minä todella luulen, ettei mitään ihmistä koskaan ollutkaan olemassa. Tämän erään eläinlajin yksi ominaisuuksista on moraali. Eläiminä me jatkamme olemassaoloamme, protonihermokimppuinemme ja kiikaroimme maailmaa optisesti elävillä linsseillämme. Huono kuulo, huono hajuaisti ja näköaistia ei nimeksikään. Miten kummassa muka voisimme näillä eväillä ratkaista ainoatakaan totuutta, tai nähdä mitään niiden miljoonien valovuosien ohi, jotka avaruusaluspallomme ympärillä jatkavat olemassaoloaan?

Erehdyin pohtimaan ihmisen olemusta ja jouduin aika ikävään loppupäätelmään. Auttakaa jos voitte ja katsotte sen sen arvoiseksi.

Tarkastelkaamme ihmistä puhtaasti ihmisenä, jätetään sosiaalinen tai moraalinen  tarkastelu tästä pois ja ihmetellään itseämme pelkästään elävänä olentona.

Jokainen meistä täyttää oman osuutensa olemalla ihminen. Ihmisenä olemme kaikki toistemme arvostelun ulkopuolella. Elli ei voi tulla sanomaan minulle, että olen huono ihminen ja päinvastoin: en voi ylistää Ellin hyvyyttä. Loppuun vietynä minun on myönnettävä, että pahin murhamies on ihminen siinä kuin minäkin, omasta mielestäni suurinkin filantrooppi. Minulla ei ole mitään asiaa mennä ojentamaan häntä, sillä hän täyttää oman ihmisyytensä yhtä puhtaasti kuin minä omani.

Se, että jätämme sosiaaliset, moraaliset yms. näkökannat tämän tarkastelun ulkopuolelle, helpottaa sikäli, että voimme luottaa yhteiskunnan hoitavan nämä sektorit. Yhteiskunnalla on oikeus/velvollisuus arvottaa yksilöitään näiden tekojen perusteella (se tekeekö se niin, on eri juttu). Yksittäisiltä ihmisiltä tämä puuttuu ihmisyyden tasolla, mutta tietenkin jokainen voi tehdä ja tekee niin yhteiskunnan tasolla.

En tiedä osasinko muotoilla ajatukseni ymmärrettävään muotoon, mutta jos osasin,
give me some flak.

Sanotaan että Jean-Jacques Rousseau - yksi 1700-luvun suurimmista ajattelijoista - oli paskamainen renttu. Toisaalta mies sattui kirjoittamaan kaoottisesta lapsuudestaan ja muista elämänsä yksityiskohdista huolimatta (ironista kyllä), maailman tunnetuimman kasvatusoppaan. Hän on myös vaikuttanut diplomatian käytänteiden perustuksiin: Rousseaun ajatusten sanotaan vaikuttaneen voimakkaasti edustukselliseen demokratiaan, jota hän toisaalta vastusti.

Rousseau, kellosepän poika, sai kokea lapsuudessaan kovia. Äiti kuoli pian synnytyksen jälkeen, veli karkasi kotoa isän kuritettua tätä ja Rousseau itse päätyi lopulta sukulaisten hoiviin. Isäkin vaihtoi maisemaa, joten yksinäisenä poika karkasi maailmalle jo 16-vuotiaana. Suurinpiirtein lopun elämänsä hän eli rakastajattariensa siivellä, tekemättä koskaan mitään varsinaista työtä. Kotiopettajanakin hän epäonnistui täysin.

Rousseau ottaa kantaa vapaaseen tahtoon ja ihmisiin hyvin suorasanaisesti sanomalla:

Ihminen eroaa eläimistä, koska hänellä on vapaa tahto ja kyky täydellistyä. Kyky täydellistyä on ihmissuvun onnettomuuksien perimmäinen alkusyy.

Hän näki, että yhteiskunta olisi syntynyt kansalaisten yhteisestä sopimuksesta, eikä edustusvallan hallittavaksi alistuminen ollut millään muotoa järjellistä. Yhteiskuntaa tulisi kehittää luonnonmukaisemmaksi, millä hän ei tietenkään tarkoittanut taantumista.

Tässä välissä suosittelen kaikille Martin Pagen kirjaa “Kuinka minusta tuli tyhmä”. Martinin ja kirjan päähahmon Antoinen avulla voisi olla mahdollista ymmärtää Rousseautakin. Ajattelun dilemma ja kapitalismi todella näyttävät vievän ihmistä hihnassa kohti ekokatastrofia. Maailmanlopun kyllä näkee, kun maailmaa vain katselee siihen sopivilla laseilla. Tämä erityispiirre ihmisestä ja yhteiskunnasta keskusteltaessa minua eniten kiinnostaakin: mittarit. Mitä tahansa voi nähdä, kun vain päättää ensin, mitä mittareita tuijotetaan.

Keskustelu ihmisen erottamiseksi muusta eläinkunnasta tai ihmisen tekojen luonnottomuudesta on minusta yleensä absurdia. Hyvin tyypillistä ihmiseltä, historiallisestikkin erittäin ylpeäksi todetulta eläimeltä yrittää logiikan avulla korottaa itseään hirvien ja sammakoiden ylläpuolelle, tai vaikkapa ekokatastrofin vuoksi eläinkunnan alapuolellekkin.

Ihmisen aivot ovat kyllä älyllisiltä saavutuksiltaan muihin ötököihin verrattuna prima-tavaraa. Mutta entäpä jos nyt kilpailtiinkin siitä, kuka pitää maapallon kaikkein siisteimpänä? Tai onnistuu ylipäätänsä säilymään ilman mainittavaa evoluutiota? Siinäkin lajissa monet elukat ovat meitä edellä.

Entäpä millä tavoin ihmisten kaupungit voidaan erottaa muurahaisten yhdyskunnista? Olenkin aina vitsaillut, että Helsinki on aivan yhtälailla osa luontoa kuin Valamon saaristokin. Tosin juu, tietenkään muurahaiskeot eivät metsässä vahingoita muita elollisia samalla tavalla kuin meidän betoniviidakkomme.

Kahdesta asiasta olen varma! Siitä että vielä joskus monimutkainen olemassaolomme huuhtoutuu avaruuspölyksi, sekä siitä, mitä kirjoitin 20. helmikuuta 2005 Desmond Morrisin (eläintieteilijä) sanoja mukaillen:

Mikään muu eläinlaji ei ensin hakkaa lapsiaan, lemmikkejään ja puolisoitaan, tee töitä yhtä järjettömällä ja itsesadistisella tarmolla kuin me, tapa miljoonittain oman lajin edustajiaan sosiaalisen statuksen nimissä ja lopuksi ammu kuulaa kalloonsa. Puhumattakaan tavasta, jolla puhumme itsestämme alastomana apinana, vaikka olemmekin luonnon pukeutunein laji. Ainoastaan ihmisen ylivertainen älykkyys mahdollistaa näin järjettömän monipuolisen maailmankuvien kirjon ja vain ja ainoastaan ihmisen älykkyydellä on mahdollista unohtaa, että lajimme toden totta on pohjimmiltaan pieni hyönteisiä syövä päästäinen 65 miljoonaa vuotta sitten.

Hauskaa päivänjatkoa muillekkin kaksijalkaisille!

Antropologia tarkoittaa ihmisoppia. Tieteen näkökulmasta ihminen nähdään helposti määriteltävissä olevana objektina: ihmisen olemus on kaikkien sille määriteltävien ominaisuuksiensa summa. Filosofisessa keskustelussa ihminen on huomattavasti vaikeampi palikka pyöriteltäväksi, eikä pelkästään mielen tai hengen olemassaolon vuoksi, vaan myös fyysisesti. Mistä ihminen alkaa? Olemme biomassa joka on jatkuvassa liikehdinnässä ympäristön kaasujen ja eliöiden kanssa. Kysykäämme myös materialistilta, mistä alkaa ja mihin loppuun yksilön ajatus? Mitä kaikkea ihminen ei voi menettää, muuttumatta toiseksi? Yleisesti tätä sanotaan yksilöllisyydeksi.

Voimme yrittää ihmisen täydellistä rajaamista, päättämällä yhdessä mitkä ominaisuudet otamme yhteisiksi nimittäjiksemme. Todellisuus taistelee vastaan: ihminen ei ole kokonaisuus.