Arkisto: 'Etiikka'

Hassu juttu olla olemassa

Keskiviikkona 31. toukokuuta 2006

Lauri pohti mielenkiintoisia juttuja tekstissään Kuka heittää ensimmäisen kiven, ehkäpä hieman vain pintaa raapaisten tosin:

Tarkastelkaamme ihmistä puhtaasti ihmisenä, jätetään sosiaalinen tai moraalinen tarkastelu tästä pois ja ihmetellään itseämme pelkästään elävänä olentona.

Niinpä niin, teoreettinen aamupuuro on hämmennetty, kun tarkastellaan asioita ilman oleellisuuksia. Pointsi siellä kuitenkin selkeästi oli, ja siihen yritän nyt tarttua. Laurin alkuperäisestä näkökulmasta poiketen heitän termin ”ihminen” tästä ajatuksesta pois, kuten hänkin lopulta teki päätyen ilmaisuun ”olento”. Minusta parempi olisi ”eläin”.

Meitä ympäröivä kulttuuri ja siitä seuraava moraalisfilosofinen taakkamme on lajimme yksi monista mielenkiintoisista ominaisuuksista. Hieman vastaava kuin esimerkiksi hassusti päin kääntyvä peukalo ja pinsettiote, hieman monimutkaisempi vain. Lähtökohdat molempien olemassaololle ovat kuitenkin samoissa evolutiivisissa paineissa.

Kulttuurihan se meidät määrittelee. Asettaa näkymättömään arvoasteikkoon. On sosiaalista statusta ja hirttoköysi, johon rikolliset tuomitaan. ”Paha” ja ”hyvä” ovat kunkin aikakauden erikoistuotteita, toista keskiajalla ja kolmatta terrorismin vastaisessa sodassa. En usko että kovin monet kykenevät edes kuvittelemaan, millaiseksi nähtiin äärimmäisen paha ihminen Afrikan savanneilla n. 200 000 – 250 000 vuotta sitten.

Mikä meidät sitten asettaa samalle lähtöviivalle keskenämme, pahat ja hyvät eläimet? Eikä vain keskenämme, vain myös muiden eliöiden ja ötököiden kanssa. Tietoisuudella tai muulla ajattelulla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä, luulen. Vaan:

Olen olemassa, aina tai toistaiseksi.

Se tekee elämästä hyvin yksinkertaista. On jo kerrassaan ihmeellistä, että minä tai ylipäätänsä mitään olemassa. Hauskemmaksikin asia menee. On aivan yhtä sekopäistä, että tämä kaikki jatkaisi olemistaan ikuisesti, kun että tämä kaikki lakkaisi joskus olemasta: ei missään olisi ei mitään. Olen funtsinut asiaa pidemmällekin: mistä tämä kaikki tähän oikein ilmestyi?

Ehkäpä kaikki olikin olemassa aina – hullua! Tai jos ei, niin kieroutunutta se on sekin, että olisi jokin Jumala joka tämän kaiken loi. Entäpäs sitten se sattuma? Ei mikään räjähti ei missään ja siitä syntyi silmä? Friikkiä.

Minä todella luulen, ettei mitään ihmistä koskaan ollutkaan olemassa. Tämän erään eläinlajin yksi ominaisuuksista on moraali. Eläiminä me jatkamme olemassaoloamme, protonihermokimppuinemme ja kiikaroimme maailmaa optisesti elävillä linsseillämme. Huono kuulo, huono hajuaisti ja näköaistia ei nimeksikään. Miten kummassa muka voisimme näillä eväillä ratkaista ainoatakaan totuutta, tai nähdä mitään niiden miljoonien valovuosien ohi, jotka avaruusaluspallomme ympärillä jatkavat olemassaoloaan?

Yhteiskunnalliset arvot ja subjektiivisuus

Keskiviikkona 24. toukokuuta 2006

Kun puhutaan etiikasta ja moraaleista, käsittelemme useimmiten näitä käsitteitä henkilökohtaisten, omakohtaisten tuntemusten ja käsitysten kannalta. Asia X on väärin, asia Y on oikein. Mistä nämä näkemykset tulevat? Ehkä suurimpana tekijänä mainittakoon kasvatus (tai sen puute). Kasvatuksen kautta muodostuneet moraali- ja etiikkakäsitykset eivät ole ”luonnollisella” tavalla tulleet osaksi omaa arvomaailmaamme, vaan nämä tuntemukset oikeasta ja väärästä ovat vanhempiemme, kasvattajiemme meihin istuttamia mielipiteitä. Luonnollisesti, tulee ottaa huomioon myös ympäristötekijät, jotka muokkaavat arvojamme ehkä luonnollisemmalla tavalla kuin kasvatuksen kautta saadut käsitteet, koska tällä tavalla muodostuvat eettiset ja moraaliset arvot ovat omien kokemustemme kautta opittuja asioita. Millainen olisi ihminen, kelle ei kukaan ole koskaan suoranaisesti opettanut mikä on oikein ja mikä väärin? Jos eliminoidaan tästä hypoteettisesta tilanteesta vielä normaalin yhteiskunnan asettamat arvot, mitä jää jäljelle? Miten ihminen oppii erottamaan oikean ja väärän välillä? Oppiiko ollenkaan?

Eri kulttuureissa on suuriakin erilaisia moraalisia arvoja. Ehkä räikeimpänä esimerkkinä mainittakoon Lähi-Idän maat, missä uskonto sanelee omalta osaltaan eettisiä ja moraalisia arvoja, mutta myös kulttuuriarvot ovat suurelti erilaisia verrattuna länsimaalaisiin arvoihin. Esim. naisen arvo on täysin erilainen länsimaalaisessa kulttuurissa verrattuna ns. arabikulttuuriin. Tämä muokkaa omalta osaltaan eettisiä näkemyksiä naisia kohtaan. Nainen nähdään alempiarvoisena mieheen verrattuna, mikä taasen vaikuttaa esim. näkemykseen siitä miten naista voidaan kohdella. Voidaan siis todeta, että naista kohtaan vallitsee erilaiset eettiset arvot, kuin miestä kohtaan.

Joillain alueilla on suuria eroja ihmisten välillä johtuen rodusta, kulttuuritaustoista, poliittisista näkemyksistä, asuinalueista, uskonnollisistä näkemyksistä, jne. Lista on loputon. Ajoittain eri ihmisryhmien välille syntyy eripuraa, joka pahimmillaan johtaa sotaan. Sota-aikana käsitykset oikeasta ja väärästä vääristyvät suorastaan sairaisiin mittoihin. Esimerkkinä mainittakoon Ruandan kansanmurha vuonna 1994, jonka aikana tapettiin pahimpien arvioiden mukaan noin 800 000 tutsia. Kuolleiden lisäksi tuhansia haavoittui ja tutsinaisia raiskattiin systemaattisesti ja toistuvasti. Etiikka? Moraali? Mitä ne ovat?

Tältä kantilta asiaa katsoen ei voida siis määrittää globaaleja eettisiä ja moraalisia arvoja, joiden mukaan kaikkien tulisi elää, koska eri alueilla vallitsee erilaiset yhteiskunnalliset näkemykset oikeasta ja väärästä. Me voimme tuomita jonkin teon vääräksi omien arvojemme perusteella, mutta se on puhtaasti subjektiivinen näkemys asiasta.

Joten olemme taas ruudussa 1. Etiikka ja moraali ovat puhtaasti subjektiivisia käsitteitä, jotka ovat kuitenkin sidoksissa yhteiskuntaan, jossa elämme. Voimme vain toivoa, että elämme ”hyvässä” yhteiskunnassa, jossa vallitsee ”terveet” eettiset arvot.

Etiikan/moraalin yleispätevyydestä

Keskiviikkona 3. toukokuuta 2006

Luin tuossa sitä meille annettua lukemistehtävää, Salmelan artikkelia, osoitteesta: http://www.feto.fi/Artikkeleita/salmela.html. Siellä puhuttiin paljonkin siitä, voiko etiikka olla niin sanotusti yleispätevää. Kovasti oltiin käsittääkseni sitä mieltä, että normatiivinen etiikka ei ole tieteenä edes mahdollista. Ja miksi ei? Siksi, koska ei riitä, että jokin asia näyttää todelta.

Jäin miettimään sitä, kun Salmelan artikkelissa sanotaan, että henkilökohtainen suhde ei saa vaikuttaa moraalitunteeseen. Ei olisi olemassa yleispätevää oikeaa ja väärää, ainakaan yli kulttuurirajojen. Yllättävän totta. Tai näyttää yllättävän todelta. Itse esimerkiksi pidän ihmisten tappamista vääränä, niin itsensä kuin muidenkin.Näin ajattelee luultavasti moni muukin suomalainen. Se, mikä tämän kuningasajatukseni katkaisi, oli se, ettei näin välttämättä ole joka kulttuurissa. Itsemurha ja jopa toisen murha on aivan hyväksyttäviä asioita, tietyissä olosuhteissa. Ja tietenkin jossain muussa kulttuurissa. Itse paheksun syvästi. Minua ei kiusaisi edes henkilökohtainen suhde tässä asiassa. henkilökohtaista kokemustakin on, eikä se ole mielestäni yhtään sen hyväksyttävämpää. Itsemurha on vain pakokeino, itsekäs sellainen.

Mielessäni käy, että mikä voi olla se oikeutus, jolla itsemurha on hyväksyttävä? Yhteisön painostus? Pyhä sota? Entä mitkä on ne perustelut joilla se tehdään? Onkosyy siihenaina pako tai palkinto?

Salmelan artikkelissa mainitaan moraalitunteenominaisuuksiksi pyyteettömyys, puolueettomuus ja yleisyys. Itsemurhan tuomitseminen ei ole kiinni omista eduistani missään ajassa tai paikassa. Olen ymmärtääkseni puolueeton, koska en hyväksynyt itsemurhaa ennen enkä jälkeen lähipiirissäni olleen tapauksen. Yleisyys pätee mielestäni myös, koska käsittääkseni kristittyjä on maailmassa eniten noin prosentuaalisesti ja itsemurha ei ole kristinuskossa tietääkseni hyväksytty asia? Korjatkaa jos olen väärässä. Reilut 30 % maailman ihmisistä on kristittyjä, sanotaan Suomen ekumeenisen neuvoston sivuilla osoitteessa: www.ekumenia.fi/tilastoja/ maailman_uskonnot_graafinen_esitys_2005_pdf-tiedosto/?session=95206388kyseessä tietysti on siis uskontojakauma vuodelta 2005, mutta mielestäni ihan pätevä lähde. Muslimit jäävät jopa kymmenen prosentin päähän kristittyjen lukemista. Ei sillä, että uskonto määräisi moraalisen näkemyksen, mutta ainakin se muovaa sitä. Kysymykseni kuuluukin: Jos yleispätevyys etiiikan ja moraalin osalta riippuu nimenomaan kulttuurista, ajasta ja paikasta, eikö mikään käsitys todella voi olla yleispätevä? Eikö yleispätevyyttä voi perustella esimerkiksi aiemmin esiin tulleilla moraalitunteen ominaisuuksilla? Miksei enemmistö riitä tässä asiassa, kun enemmistö voisi kuitenkin halutessaan murskata altavastaajan? Tällöin saapuisi yleispätevyys ja ikuinen harmonia?

Tuskin. Tälläkin enemmistöllä luultavasti olisi eriäviä moraalituntemuksia jostain toisesta aiheesta, jolloin aiemmin murskatut kaverit olisi tarpeen. He tavallaan ovat yksi enemmistö, joka koostuu monesta ihmisestä, joilla jokaisella on useita mielipiteitä ja tunteita. Yksi vahva koostuu useasta heikosta.

Nämä siis on ajatuksia. Hajanaisia ja jopa vakavistakin aiheista. Itse kun tätä luin läpi niin jopa ihan sekaviakin.Kommentoikaa ja olkaa eri mieltä. Ja enne kaikkea, yrittäkää ymmärtää ”järkeni” juoksua:)

Hyvästä/oikeasta elämästä

Keskiviikkona 19. huhtikuuta 2006

Heti alkuun en aio tunnustaa, etten olisi ehtinyt/jaksanut/viitsinyt (tarpeeton yliviivataan) syventymään Nikomakhoksen etiikkaan. Tästä huolimatta aion yrittää pusata omaa ajatuskulkuani otsikon aiheesta. Koska en ole virallisesti filosofi, otan oikeudeksi esittää ajatukseni jäsentelemättöminä, eräänlaisina syötteinä muille. Tarttukaa jos siltä tuntuu.

Mitä hyvä elämä on? Ja kuten otsikostani näkee, ihmettelen samalla kysymyksellä, mitä on oikea elämä -– minulle ne ovat yksi ja sama, muttei välttämättä jakamaton. Kuten Ari sanoo, ihmisen telos on hyvä elämä. Hyvin sanottu, mutta mitä se merkitsee. Kasveilla on elämä, eläimillä on elämä, myös ihmisillä. Tässä liipataan läheltä hindulaista yhteiskuntaetiikkaa, missä erotetaan eritasoisia eettisiä päämääriä. Alimpana on kama eli halujen tyydyttäminen ja suvunjatkaminen. Seuraava taso on artha, taloudellisten arvojen tavoitteleminen. Se on tärkeä esim. kauppiaille, muta myös perheenisälle, jonka tehtävä on huolehtia perheensä toimeentulosta. Seuraava taso on dharma, missä tavoitellaan sosiaalisia päämääriä. Se on välttämätön yhteiskunnan kannalta. Ylimpänä on henkinen taso, moksa, missä tavoitellaan perskohtaista henkistä kehitystä kohti valaistumista. (Tämä esitys on yksinkertaistettu ja vanhan hatun poimuista vedetty.) Mutta se mikä minua kiinnostaa tässä on sen yhdensuuntaisuus Arin ajatusten kanssa.

Otetaan kasvien elämä: niiden tärkein, kenties ainut tehtävä on lisääntyä ja täyttää maa. Kun ne ovat sen tehneet, ne ovat täyttäneet omaan hyvän elämäänsä vaadittavat kriteerit. Samaa voitaneen sanoa (ainakin hyvin pitkälle) myös eläimistä. Mutta ihminen? Meidän hyvän elämän kriteerit ovat moninaisemmat, eri ihmisillä erilaiset. Emme voi asettaa ammattisotilasta ja ateistinunnaa samaan vaakaan. Heillä on tyystin erilaiset vaatimukset hyvään elämään, ja jos/kun ne täyttyvät, he ovat eläneet hyvän elämän. Voi olla, etteivät he hyväksy toistensa arvoja tai elämää, mutta keitä he ovat sitä arvostelemaan.

Bhagavadgitan tärkein osa käsittelee Arjunan dilemmaa. Arjuna on sotilas, joka valmistautuu taisteluun. Hän näkee vastapuolella lukuisia sukulaisiaan ja ystäviään ja heiluu kahden vaiheilla: taistella vai ei. Taistelu tuottaisi mielettömästi kuolemaa, mutta ilman taistelua paha (Arjunan mielestä) pääsisi vallalle. Krsna, joka on Arjunan opettaja ja sotavaunun ajaja antaa hänelle neuvoksi, että hänen on täytettävä velvollisuutensa sotilaana. Meille saman on opettanut Rambo: ”A man’s gotta do what a man’s gotta do.”

Onko velvollisuuden täyttäminen siis hyvää elämää? Näin ainakin minä sen haluaisin nähdä. Nykyihminen on unohtanut, että oikeuksien lisäksi meillä on myös velvollisuuksia. Ja loppujen lopuksi: jos kaikki täyttävät velvollisuutensa, myös oikeudet täyttyvät. (No joo, tämä on taas idästä, muttei silti välttämättä väärin.)

Vielä pitkään sotien jälkeen meilläkin oli tapana sanoa, että työ miehen kunnia. Lause taisi olla jonkun puoleen mainoksenakin. Viime aikoina, erityisesti 90-luvulta lähtien ja näköjään kiihtyvällä vauhdilla voimistuvana sen on korvannut käytäntö ”tilipussi miehen kunnia”. Ehkä meidän täytyy myöntää, että kauhakuormaajalla optioita keräävät yritysjohtajat elävät hyvää elämää, täyttäväthän he nykyiselle yritysjohtajalle asetettuja vaatimuksia.

Lienee helppo uskoa, että yritysjohtajassa on jo leikkikoulussa optionhaalijan potentia. Se tarvitsee ainoastaan oikean ympäristön puhjetakseen täyteen loistoonsa. Samalla on helppo kuvitella, että on hänessä tuhat muutakin potentiaa; ne eivät (kaikki) vain pääse kehittymään koskaan… …No jopas on lapsellinen ajatuskuvio… mutta selkeä…