Filosofiaa

Lauri pohti mielenkiintoisia juttuja tekstissään Kuka heittää ensimmäisen kiven, ehkäpä hieman vain pintaa raapaisten tosin:

Tarkastelkaamme ihmistä puhtaasti ihmisenä, jätetään sosiaalinen tai moraalinen tarkastelu tästä pois ja ihmetellään itseämme pelkästään elävänä olentona.

Niinpä niin, teoreettinen aamupuuro on hämmennetty, kun tarkastellaan asioita ilman oleellisuuksia. Pointsi siellä kuitenkin selkeästi oli, ja siihen yritän nyt tarttua. Laurin alkuperäisestä näkökulmasta poiketen heitän termin “ihminen” tästä ajatuksesta pois, kuten hänkin lopulta teki päätyen ilmaisuun “olento”. Minusta parempi olisi “eläin”.

Meitä ympäröivä kulttuuri ja siitä seuraava moraalisfilosofinen taakkamme on lajimme yksi monista mielenkiintoisista ominaisuuksista. Hieman vastaava kuin esimerkiksi hassusti päin kääntyvä peukalo ja pinsettiote, hieman monimutkaisempi vain. Lähtökohdat molempien olemassaololle ovat kuitenkin samoissa evolutiivisissa paineissa.

Kulttuurihan se meidät määrittelee. Asettaa näkymättömään arvoasteikkoon. On sosiaalista statusta ja hirttoköysi, johon rikolliset tuomitaan. “Paha” ja “hyvä” ovat kunkin aikakauden erikoistuotteita, toista keskiajalla ja kolmatta terrorismin vastaisessa sodassa. En usko että kovin monet kykenevät edes kuvittelemaan, millaiseksi nähtiin äärimmäisen paha ihminen Afrikan savanneilla n. 200 000 – 250 000 vuotta sitten.

Mikä meidät sitten asettaa samalle lähtöviivalle keskenämme, pahat ja hyvät eläimet? Eikä vain keskenämme, vain myös muiden eliöiden ja ötököiden kanssa. Tietoisuudella tai muulla ajattelulla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä, luulen. Vaan:

Olen olemassa, aina tai toistaiseksi.

Se tekee elämästä hyvin yksinkertaista. On jo kerrassaan ihmeellistä, että minä tai ylipäätänsä mitään olemassa. Hauskemmaksikin asia menee. On aivan yhtä sekopäistä, että tämä kaikki jatkaisi olemistaan ikuisesti, kun että tämä kaikki lakkaisi joskus olemasta: ei missään olisi ei mitään. Olen funtsinut asiaa pidemmällekin: mistä tämä kaikki tähän oikein ilmestyi?

Ehkäpä kaikki olikin olemassa aina – hullua! Tai jos ei, niin kieroutunutta se on sekin, että olisi jokin Jumala joka tämän kaiken loi. Entäpäs sitten se sattuma? Ei mikään räjähti ei missään ja siitä syntyi silmä? Friikkiä.

Minä todella luulen, ettei mitään ihmistä koskaan ollutkaan olemassa. Tämän erään eläinlajin yksi ominaisuuksista on moraali. Eläiminä me jatkamme olemassaoloamme, protonihermokimppuinemme ja kiikaroimme maailmaa optisesti elävillä linsseillämme. Huono kuulo, huono hajuaisti ja näköaistia ei nimeksikään. Miten kummassa muka voisimme näillä eväillä ratkaista ainoatakaan totuutta, tai nähdä mitään niiden miljoonien valovuosien ohi, jotka avaruusaluspallomme ympärillä jatkavat olemassaoloaan?

Tämä artikkeli on julkaistu keskiviikkona 31. toukokuuta 2006 kello 0.43 ja sen aiheena on Etiikka, Ihminen, Kulttuuri. Voit seurata tämän artikkelin vastauksia RSS 2.0 -virran avulla. Sekä vastauksien kirjoittaminen että seurantailmoitusten lähettäminen on juuri nyt estetty.