Kuka heittää ensimmäisen kiven
lauri kirjaili 12. toukokuuta 2006Erehdyin pohtimaan ihmisen olemusta ja jouduin aika ikävään loppupäätelmään. Auttakaa jos voitte ja katsotte sen sen arvoiseksi.
Tarkastelkaamme ihmistä puhtaasti ihmisenä, jätetään sosiaalinen tai moraalinen tarkastelu tästä pois ja ihmetellään itseämme pelkästään elävänä olentona.
Jokainen meistä täyttää oman osuutensa olemalla ihminen. Ihmisenä olemme kaikki toistemme arvostelun ulkopuolella. Elli ei voi tulla sanomaan minulle, että olen huono ihminen ja päinvastoin: en voi ylistää Ellin hyvyyttä. Loppuun vietynä minun on myönnettävä, että pahin murhamies on ihminen siinä kuin minäkin, omasta mielestäni suurinkin filantrooppi. Minulla ei ole mitään asiaa mennä ojentamaan häntä, sillä hän täyttää oman ihmisyytensä yhtä puhtaasti kuin minä omani.
Se, että jätämme sosiaaliset, moraaliset yms. näkökannat tämän tarkastelun ulkopuolelle, helpottaa sikäli, että voimme luottaa yhteiskunnan hoitavan nämä sektorit. Yhteiskunnalla on oikeus/velvollisuus arvottaa yksilöitään näiden tekojen perusteella (se tekeekö se niin, on eri juttu). Yksittäisiltä ihmisiltä tämä puuttuu ihmisyyden tasolla, mutta tietenkin jokainen voi tehdä ja tekee niin yhteiskunnan tasolla.
En tiedä osasinko muotoilla ajatukseni ymmärrettävään muotoon, mutta jos osasin,
give me some flak.
13. toukokuuta 2006 kello 20.21
Voisitko vielä tarkentaa ajatustasi tuosta, että jätetään sosiaaliset ja moraaliset yms. näkökannat pois? Tarvitsen ahdaskatseisuuteeni hieman valotusta. Mielessäni pyörittelin tuota ajatusta ja koskaan en päässyt tilanteeseen jossa ei olisi näitä näkökulmia. Milloin ja miten ihminen itse pystyy tarkastelemaan itseään vain ihmisenä, täyttämässä ihmisyyden tehtäväänsä?
Itse tunnen ihmisyyteni nimenomaan riippuvan muista ihmisistä, sillä tarvitsen jotain vertailukohdetta. On oltava kontaktissa toisiin ihmisiin, voidakseen nähdä itsensä.
Tämä oli siis minun ajatukseni tästä asiasta. Saattaa tietty olla, että puhumme ihan eri asioista, sillä tekstisi jäi hieman sekavaksi ainakin minun ymmärtää…tai siis mikä oli pointsisi?
17. toukokuuta 2006 kello 20.22
Olet oikeassa: no man is an island.
Ihminen on sosiaalinen olento, joka elää yhteisöllisesti ja joka heijastaa itsensä ympäristöönsä ja imee siitä vaikutteita. Mutta jokainen ihminen on myös oma olionsa (sosiaalisesti ilmaistuna: oma itsensä). Yritykseni oli katsoa kaiken yhteisöllisen taakse, jolloin meistä jää jäljelle pelkkä olio. Lienee kyseenalaista, voidaanko sitä nimittää ihmiseksi, jos määrittelemme ihmisen lähtien sosiaalisuudestamme, mutta ohitetaan se. Tämä jäljelle jäänyt olio on arvostelumme ulkopuolella. Ja nyt minä huomaan, että saan aikaan vain kehää… tietenkin se on arvostelun ulkopuolella, jos tarkastelemme sitä ilman moraalin ja sosiaalisen elämän lähtökohtia.
Kokeillaan toista kautta: Kun katsomme koiria ne ainakin näyttävät tietävänsä olevansa koiria, niin chihuahuat kuin dobermannitkin. Jos sivuutamme sen, että chihuahua on chihuahua ja dobermanni on dobermanni, meille jää kaksi koiraa. Tai toisella tapaa: vaikka ne ovat koko lailla erilaisia, ne ovat molemmat koiria. Ainakin minusta on helppo nähdä niiden molempien koiraolemus. Sitä samaa yritin ihmisen kohdalla: eli se heittiöroisto on pohjimmiltaan yhtä ihminen kuin minäkin.
Oikeastaan minä lipsahdin ajatuksiini Hobbesista, jonka mukaan ihmisen tahto ei ole vapaa, ainoastaan ihmisen teot voivat olla vapaita. En edes tiedä olenko samaa mieltä… enkä olekaan.
Eikä tämä tästä tainnut kirkastua… Unohdetaan koko juttu ja lähdetään lomalle?
30. toukokuuta 2006 kello 23.59
Kaikki ihmiset erilaisia, kaikki ihmiset samanlaisia. Kaikki saman arvoisia.
Ihmisoikeudet.
Ja sittenkin olimme vain eläimiä. Lauri: onneksi järkeily on vain järkeilyä. Tunne ratkaisee. Sillähän täällä eteenpäin porskutetaan?
31. toukokuuta 2006 kello 12.15
Jokainen voi puhua ihmisyydestä ja ihmisen arvostuksesta vain omista lähtökohdistaan. Osallistuin jokin aika sitten tutkimukseen, jossa kysyttiin suhtautumisesta joihinkin suuryrityksiin ja näiden johtajiin. Minulle tuotti suuria vaikeuksia vastata kysymyksiin, joissa kysyttiin kuinka paljon kunnioitan ja ihailen tiettyjä johtajia.
Siis enhän minä heitä tunne. Yrityksen tunnen ja johtajan olen nähnyt kenties uutisissa. Miten minulla voisi olla hallussa se tieto, millaisia nuo johtajat ovat ihmisinä? Mahdoton tilanne, kun tietää, että lähimmäisissäkin on ihmisiä, jotka ovat julkisesti aivan eri ihmisiä, kuin yksityisellä tasolla. Harmaan sävyt eivät riitä arvioimaan ihmisiä, vaan pitäisi olla 4-6 -tasoinen taulukko, jolla ihminen voitaisiin pilkkoa tarpeeksi hyvin arviointia ja luokittelua varten.
Ja silti selviäisi se, mitä minä arvostan. Ei se, minkälainen ihminen arvioitava on.
Arvot ovat kuin niitä veteen piirrettyjä viivoja. Ne ovat kiinni kulttuurissa, yksilössä ja ajassa. Juha Valjakkalalla on parempi flaksi naisten kanssa, kuin minulla. Vaikka toinen on murhannut kolme ihmistä ja istuu vankilassa. Silti yhteydenottoja ja aviotarjokkaita on riittämiin. Oma postilaatikkoni on kroonisesti tyhjä.
Mistä se kertoo? Minun turhuudesta? Murhaajan vetovoimasta? Naisten arvoista ja arvostuksesta?
25. elokuuta 2006 kello 12.31
Mitä on ihmisyys?
Joskus siihen on sisällytetty miehet ja naiset, joskus vain miehet. Joskus (1600-luvulta alkaen) ihmisyyteen lisättiin myös muita ns. rotuja.
En siten ymmärrä miten sosiaalinen ja moraalinen ulottuvuus irroitetaan kätevästi.