Presidentinvaalit ovat kuitenkin selkeästi henkilövaalit, eikä niissä äännestyskäyttäytymistä siksi voi suoraan verrata eduskuntavaaleihin – ne kun taasen ovat puhtaat puoluevaalit. Rakennan näiden vaalien välille kuitenkin pienoisen aasinsillan ja poliittisen kehityskaaren, koska nämähän ovat kaikki arvovaaleja. Ehdokkaat ja puolueet edustavat tiettyjä arvoja ja maailmankuvia, joita sitten kannatetaan tai vastustetaan.

Eduskuntavaalien 2011 jälkeen vihreät syvässä häviöitsesäälissä rypiessään menivät julistamaan, kuinka heille tärkeät arvot nyt kokivat rökäletappion. Sulkeutunut, takapajuinen poliittiikka oli ottanut voiton. Näin siitäkin huolimatta, että edelleenkin kansan enemmistö äänesti myös sellaisia puolueita kuin Kokoomus, SDP ja Vasemmisto. Yli 80% äänesti muita kuin Perussuomalaisia.

Näitä muita puolueita äänestänyt enemmistö jatkoi suruvirttä blogeissa ja sosiaalisessa mediassa nostamalla esiin kokemattomien Perussuomalaisten edustajien sammakoita ja voivottelemalla että hyi kun kauheaa tommonen. Kattokaan nyt tätäkin ehdokasta! Kun oikein meni yli niin vertauskuvat menivät jossain Natsi-Saksan suunnassa. Myönnän, syyllistyin tähän kauhisteluun itsekin. Välillä syystäkin, mutta usein syyttä.

Alkoi myös näkyä merkkejä siitä kuinka syvät kansan perussuomalaiset rivit olivat ottaneet ulkomaalaiset, ulkomaalaisperäiset tai ihan vain muut kuin suomenkieliset sylkykupikseen. Nyt sai vihdoin sanoa! Ruotsinkielisille huudeltiin ja somaleja tönittiin.

Ilmapiiri oli selkeästi muuttumassa synkempään suuntaan. Näin kansainvälisen, avoimen ja modernin puolueen kannattajana tietysti hävetti.

Oikeastaan koko asetelman pystyi summaamaan siihen, että vihreät huusivat perussuomalaisille ja perussuomalaiset vihreille, eikä kukaan ottanut koko hommasta mitään tolkkua. Keskustelua ei ollut.

Kunnes tuli ihan perus Pekka ja otti hommasta kopin.

Kun Haaviston vaalikampanja pyörähti käyntiin, hän suuntasi ensimmäisenä Viitasaarelle, moikkaamaan kaveriaan Hakkaraista (ps). Sitten seurasi koko kiertue ympäri Suomen ja lukuisat TV-esiintymiset, joissa Haavisto antaa kiitosta Perussuomalaisille ja Perussuomalaiset Haavistolle. Koko kampanjan ajan vire oli selkeä; tämä mies kuuntelee ja tämän miehen kanssa voi keskustella.

Jos omassa agendassa on mitään tolkkua, pitää se tietysti myös pystyä perustelemaan. Jos Perussuomalaisten arvoja vastustaa, pitää voida keskustelemalla osoittaa mikä niissä on vikana ja mikä on vaihtoehto.

Näin on Haavisto tehnyt. Haavisto on kuunnellut mikä Perussuomalaisten mielessä Suomessa mättää ja puolestaan kertonut, mikä Perussuomalaisten käytöksessä mättää. Selittänyt, millainen suvaitsemattomuus ei vetele ja miksi.

Monilta on varmaankin mennyt ohi Homma foorumin seminaari joulukuulta “Samaa maata, eri mieltä”, jossa keskusteltiin maahanmuuttokeskustelun sävystä Suomessa. Keskustelu videolla on laadukasta sekä erityisen rauhallista.

Näen tämän nyt niin, että myös Perussuomalaisten suunnasta on tultu Vihreitä vastaan. Ikäänkuin molemmissa leireissä oltaisiin opittu kuuntelemaan, arvostamaan keskustelun toista osapuolta – sekä mikä tärkeintä – viimein myös argumentoimaan ja käyttäytymään sillä tavalla kun politiikkaan kuuluukin. Tajuttu, että ei tarvitsekaan huutaa, että huutamista ei kuuntele muut kuin omat (jos nekään).

Olen nyt yli puolitoista vuotta asunut poissa Suomesta ja viimeksi kävin siellä viime toukokuussa 2011. Luulen, että kun nyt tänä keväänä tulen käymään, saavun hieman erilaisen maan kamaralle. Maahan, jossa ei enää riidellä, vaan jossa taas viimein osataan käyttäytyä. Maahan jossa kaikki ymmärtävät paremmin toisiaan ja jossa toivottavasti myös eri kieliset, –väriset ja –kokoiset ihmiset saavat elää rauhassa.

Kun yksi henkilö kykenee kääntämään poliittisen kulttuurin näin vahvasti parempaan suuntaan, ansaitsee hän myös tulla valituksi johtamaan maata presidenttinä.

Siksi matkustan parin päivän päästä Kuala Lumpuriin äänestämään Haavistoa, koska Haaviston Suomessa on kaikilla paremmin tilaa hengittää.

» Pekka Haavisto
» Sauli Niinistö

Mä kyllä ennen ihan tykkäsin talvesta. Ja on meillä kahdestaan ihan kivojakin päiviä talven kanssa. Pulkkailu on jees. Sekä viikonloppureissut Trakaihin sekä muihin Liettuan pikkukyliin.

Lupasin ystävilleni pysyä ainakin yhden kuukauden paikallani, yhdessä kaupungissa. Pysyin kuusi viikkoa ja se oli hienoa! Tutustun edelleenkin jatkuvasti uusiin ihmisiin Liettuassa, vaikka olenkin aika vankasti siitä paikasta yhden kodin itselleni tehnyt. Koko kesä, syksy ja alkutalvi on ollut touhua täynä ja olen sinkoillut ympäri Euroopan seikkaillen maissa kuten Suomi, Itävalta, Englanti, Liettua, Puola (uusi vuosi Krakovassa!) tai missä milloinkin ja milloin mistäkin syystä.

Viikko sitten singahdin sitten Espanjaan, Granadaan. Nyt mulla on Etelä-Espanjassa vuoren juurella vakkarikahvila ja vakkari hedelmäkauppias jolta ostan ihania mangoja, chirimoyaa, luumuja, avokadoja, päärynöitä sun muita. Sekä talo kukkulan laella.

Iloisena katselin ennen lentoa säätiedotuksia ja haaveilin ihanasta +20 celciusasteesta. Heti tänne tuloni jälkeen lämpötila tipahti hyiseen kymmeneen ja sadepilvet täyttivät taivaan. On kylmä! Ikkunat ja seinät ovat ohuita, ilman eristystä ja lämmitystä ei käytännössä ole. Päivällä on vähän parempi. Sitten vilustuin ja nyt olen nuhaisena seikkaillut ympäriinsä. Ensi viikoksi taas lämpenee. Sietäisikin. Meidän sisäpihan kissatkin on ihan myrtsinä sateesta.

Granada on mainio paikka. Hipit ovat aina pitäneet kaupungista ja se näkyy kaduilla. Väki on värikästä kuin Itä-Berliinissä. Asun vanhassa kaupungissa yhden britin ja yhden espanjalaisen kanssa. Lisäksi saan käyttää yhden saksalaisen freelancerin toimistoa, joka muistuttaa lähinnä tornia. Kun nostan katseeni näytöltä, näen vuoriston ja alhaalla kaupungin punaiset katot. Kaksi seinistä on lasia ylhäältä alas.

Tää kaupunki ja sen ihmiset on kauniita. Kuvaan hieman enemmän kaikenlaista kunhan aurinko näyttäytyy ja lämpö valtaa pienet kiemurtelevat kujat. Appelsiinipuut tienvarsilla näyttävät niin onnettomilta sadepilvien varjostamina.

Melkoinen dilemma! Olisihan sitä nyt kaikenlaista muutakin, kuten pari korruptioepäilyä kotimaassa ja muutama vallankumous maailmalla. Kakkaliputtajaa vastaan täytyy nyt kuitenkin monen lehden voimin lähteä, sillä sehän saattaa olla laitonta moinen touhu. Edes roskaamista?

Niin mites ne kakat puistoissa?

Nykyään puistoista saa varsin kivasti koirankakkapusseja ja omistajat on hoksanneet ongelman. Vuonna 2007 kiertelimme ystävän kanssa Jyväskylässä merkkaamassa löytöjä. Tässä satoa:

Hannikaisenkatu 6

Vapaudenkatu 20

Vaasankatu 8

Seminaarinmäki

Seminaarinmäki

Seminaarinmäki

Aiheesta myös Jonnan kolumni vuodelta 2007

Sit piti nähdä kaksi brazilialaista ja yhden valkovenäläisen piti tulla kylään. Ei tullu kylään ja brazilialaiset katos johonkin yöhön. Mut istuin pubissa kivan liettualaisen kanssa aamuyöhön pohtimassa et mitäs sitä sit isona tekis.

En ottanu taksia vaan jäin yöks. Aamulla trollikassa hoksasin et mun kengät ei oo oikeasti talvikengät, koska Berliini. Villasukat kuivuu ny patterilla.

Nyt mä vaan juon kahvia ja oon iloinen kaikista kavereistani jotka ei tiedä mitä niistä tulee isona, vaikka ne olis 30. Just siks ne on ihan parhaita.

Žvėrynas, Vilnius, Lithunia

En tiedä kauanko aion Vilnassa asua. Kysyjille olen heittänyt että ehkä ainakin vuoden. Isä totesi jo puhelimessa kysyvään sävyyn “päätit sitten juurtua sinne?”.

En mä mihinkään ole päättänyt juurtua. Oikeastaan päinvastoin.

Monet haaveilevat avoimesti jossain eksoottisemmassa paikassa asumisesta, mutta harva uskaltaa paikkakuntaa edes kotimaassaan vaihtaa. Se ei pelkästään tarkoita sosiaalisen ympäristön muutosta vaan media-alalla myös ammattiin liittyvän verkoston melko massiivista uudelleenmuodostamista.

En Baltian maihin tosin ole ikinä suunnitellut muuta kuin harrasteprojekteja tekeväni. Esimerkiksi Liettuan Vihreä puolue, Euroopan liftausympyrät ja HUB Vilnius vaikuttaa tällä hetkellä varsin vinkeiltä ajanvietteiltä. Mun työt on edelleenkin Helsingissä – jossa en vielä koskaan ole asunut.

Suomen tutussa ja harmaassa aamuruuhkassa on oikeasti aika hankalaa löytää sitä sisäistä Tiibettiä. Kahvin piristämänä rännässä taivaltaminen kohti näyttöpäätteiden valaisemaa jokapäiväistä kahdeksantuntista kiirettä ei ehkä sitten kuitenkaan ole sitä väkevintä elämää, eikä se suurin seikkailu johon kaipaan. Sen seikkailun polut ja kahvilat on jossain ihan muualla.

Palat siis loksahtelevat kohdillen. Nyt on pysyvä asumus Vilnassa ja sain juuri uuden mainion työpaikankin. Teen AD:n hommia etänä Suomeen.

Tästä tulee kyl yks kauneimmista syksyistä ikinä! Paljon parhautta.

Joki oli pieni, mutta villi. Järjestäjät kertoivat jopa 80% tyypeistä kellahtavan nurin. Nämä botskit olivat erityisesti kahden ihmisen istuttavana todella kömpelöitä ohjattavia.

Ajattelimme, että pöh moisia amatöörejä, useampaan kertaan meloneena tuskin kastutaan. Jätin tosin varmuudeksi puhelimen kotiin.

Ja hyvä niin.

Viisituntisen kelluskelun aikana paattimme oli vaarassa joutua uppeluksiin useita kertoja. Kaksi vaaratilanteista menikin sitten vähän liian pitkälle. Plomps! Ensin eteen oli kaatunut puu, jonka alittaminen ei käynytkään ihan niin näppärästi kovassa virrassa. Toisella kerralla olimme auttamassa vedenvaraan joutuneita kavereita, kun kellahdin kajakkimme päälle ja taas mentiin pulipuli. Uskomattoman vaikeaa saada sitä vesimäärää ulos sellaisesta kiposta!

Joki ei ollut syvä, joskin virtaus välillä melkoinen. Oli hieman koomista uida siellä vedessä kajakkia kääntämässä, kun sillalta turistit ottaa kuvia ja rannalta kaljotteleva nuoriso vain naureskelee. Nimenomaan koomista, ei ole noin hauskaa hetkeen taas ollut! Tai on mutta taaskin oli.

Sitten lähdin tässä eräs viikonloppu Puolaan suurensuureen Varsovaan liftaamalla, se kun on tuossa ihan nurkilla. Pääsin kyllä Varsovaan uskomattoman helposti, Liettuan toiseksi suurimmasta kaupungista Kaunasista yhdellä rekkakyydillä suoraan Varsovan kehätielle, mutta heti seuraavana aamuna lähdettiinkin ajelemaan takaisin pohjoiseen.

Rekkamatkan aikana sain nimittäin viestin viimekesäiseltä Saksalaiselta reissukaverilta, että hei lähetkös kajakilla jokea laskemaan? Pohjois-Puolaan! Jee! Ei ollutkaan ainakaan viikkoon tullut kelluttua vedessä taas.

Niin meitä siis oli yksi saksalainen, yksi Italialainen (voi mikä nössö mutta niin macho!) ja minä joka olin varautunut lähinnä Varsovan klubi-viikonloppuun. Makuupussi sentäs oli matkassa (toisin kuin Italialaisella, mutta joka sekin ihmeen kaupalla sieltä hengissä selvisi) ja telttapaikka järjestyi. Tällä kerralla kaikki jokeen kastautumiset olivat ihan vapaaehtoisia ja rauhallisluontoisia pulahduksia – koski oli todella tylsä virtauksiensa suhteen, mutta todella kaunis. Aivan liian turistinen tosin. Paljon meluavia Puolalaisseurueita.

Vietimme joella kaksi päivää ja aivan toisen päivän viimetunneilla törmäsimme erään mutkan jälkeen varsin erikoiseen kokemukseen. Hirveä lauma saksalaisia ja puolalaisia turisteja jumissa joessa kanoottiensa kanssa. Vesi oli sen verran alhaalla, että vedessä kasvava havupuulta näyttävä levä muodosti kymmenien metrien pituisen ja koko joen levyisen patjan. Siihen kun hyökkäsi kanootillansa, oli ihan jumissa kuin liftari Espanjassa. Vettäkin riitti yli pari metriä, mutta uida siinä muhjussa ei voinut. (Saksalainen kaveri kokeili! Hullu nainen!) Melkoisen työn takana oli hiljalleen nitkuttaa kajaakkia eteenpäin meloilla työntämällä, mutta kyllä se sakki siitä hiljalleen yli pääsi. Yhdessä nauraen ja monilla kielillä vitsaillen.

Kellukaa ihmiset!

ZZRrrrrhhhhhrrrrr... (Wikipedia)

Heinäkuun alkupuolella voimaan tullut muutos pysäkkirutiineihin oli koominen. Busseihin ja trollikoihin täytyy nykyään mennä vain etuovesta ja lippu/matkakortti täytyy näyttää kuljettajalle. Vähän väliä on joku mummo jäänyt pysäkille, kun on vain kiukutellut suljetun keskioven takana bussipysäkillä. “Kyllä tästä ennen pääsi!”

Uutta rutiinia on kansalle esitelty televisiossakin:

Voi kun joskus näkisikin noin iloisesti hymyilevän bussikuskin! Liettua ei todellakaan ole mikään asiakaspalvelun ihmemaa. Videolla näkyy myös hieno punainen, mekaaninen lipunrei’itin! Sillä merkataan lippu käytetyksi; jokaisella ajokilla on oma reikäyhdistelmänsä.

Pysähdysnapit löytyvät busseista ja uusista trollikoista, mutta niillä ei tee mitään. Kaikki bussit pysähtyvät kuitenkin kaikilla pysäkeillä.

Lipuntarkastajien punaisia pakuja näkyy liikenteessä jatkuvasti ja tarkastukseen törmää todella usein. Yhden matkan lippu maksaa kioskista ostettuna vain 2 Lt (0,6 €), kuljettajalta 2,5 Lt (0,7€).

Alennuksia saa kuitenkin erilaisilla perusteilla, mm lippu puoleen hintaan jos:

Persons who have suffered from 1939-1990 occupations – political prisoners and exiles and former prisoners of ghettos, concentration camps and other types of suppression camps

Vilna on hauskasti sijoittunut; täältä pääsee nopeasti Puolaan Varsovaan, Riika on ihan tuossa nurkilla ja Liettuassakin riittää näkemistä. Valko-venäjän diktatuurinen tasavaltakin tossa.

Kerran lähdettiin fillaroimaan kämppiksen vanhempien luokse reilun 30 kilometrin päähän Vilnasta, pieneen puolankieliseen kylään. Huikea paikka! Talot harmaan haaleita ja tiet kuoppaista hiekkasavimuhjua. Peltoja ja heinäseipäitä. Lehmiä.

Perinteisen kylmän borsch-keiton jälkeen oli hyvä kopata aidanviereltä pienet, n. 1×1 metriset styroksiveneet. Sellainen tukeva laatikonpuolikas, vanhoja tehtaan pakkausmateriaaleja, tai jotain. Suunnattiin joelle ja !! kelluskelemaan! Oli jo yö ja täysin pimeää, kun innoissamme (meitä oli sellainen mukava kahdeksan tyypin porukka) laskimme puukeppien kanssa ohjaten pitkin kiemurtelevaa joenvartta.

Laulettiin lauluja, joillakin oli juomisia ja puut kurkottelivat yllä ja välillä niitä oli esteinä eteen kaatuneenakin. Sitten kierrettiin tai yritettiin kömpiä yli. Kului pitkiä toveja vain hiljaa laatikoissa maaten, yhtenä kelluvana venerykelmänä loistavaa tähtitaivasta katsellen.

Kun aamuyöllä tallustimme valtatietä pitkin väsyneinä, mutta hilpeyttä tihkuen takaisin kylään nukkumaan, ajattelin, että hitto kaikkeen kreisiin joutuukin kun tutustuu ihan parhaisiin tyyppeihin. Arvatkaapa mitä tehtiin taas seuraavana päivänä uusiksi!

Meidät sitten jo tosin yllätti ukkosmyrsky ja kökötimme pienissä paateissa kelluen kaatosateessa varmaankin aika säälittävän näköisinä hyvän tovin, kunnes lopulta päädyimme rantautumaan jollekin pellonlaidalle. Joukko kyläläisiä vietti kyläjuhlaa sadetta ison katoksen alla pitäen. Oli varmaan aika näky kun kömmittiin sieltä joentörmältä paatteinemme lämmittelemään.

Kuvaaja nkzs, sxc.hu.

Länsimaalaisen luontosuhteen vinksahtaneisuuteen on helppoa yhtyä – kyllä, 60-luvun jälkeen tietämys luonnon antimista ja niiden hyödyntäminen onkin kokenut hurjaa takapakkia. Einesmössöt ovat suositumpia kuin koskaan. Ihmiset ovat pääosin sitä mieltä, että on terve ja hyvä juttu käydä pomimassa marjoja ja sieniä omaan käyttöön. Harva näin kuitenkaan tekee ja kun ihminen poimii nokkosta syötäväksi tai etsii yrttejä kurkkukipuun, pidetäänkin sitä yhtäkkiä huuhaana. Ääripäiden näkeminen on helppoa ja jostain syystä ihmiset kovin herkästi hylkäävät ajatuksen, jossa ns. “länsimainen lääketiede” ja perinteinen luonnon raaka-aineiden hyödyntäminen nähdään toisensa pois sulkevina erillisinä maailmoina. Näin ajattelevat voisivat perehtyä vaikkapa Asetyylisalisyylihapon – paremmin tunnettu nimellä “aspiriini” – historiaan.

Homeopatian yhdistäminen ja rinnastaminen vuosisatoja vanhaan tietämykseen luonnon antimista on minusta loukkaavaa ja vain edistää aiemmin kuvattua huuhaa-ajattelua. Uskomushoitojen kannattajat, erityisesti homeopaatikot, ovat viimeaikoina lähteneet Suomessa esittelemään uskomuksiaan arkitietona oleet huomattavan äänekkäitä tieteen vastustajia. Tai eipä niistä oikein ota selvää kun välillä vastustetaan kaikkea tiedettä ja välillä väitetään omien uskomusten nimenomaan olevan tiedettä.

Kaikki se väittely kulminoituu ihan samanlaiseen argumentointiin, kuin uskovaisten kanssa väittely; tietäminen olisi ihan yhtälailla “uskomista” kuin mikä tahansa uskontokin, kukaan ei siis oikeasti voi “tietää” ja totuus on täysin subjektiivista. Lause joka on täysin höpölöpöä, mutta johon monilla tuntuu olevan vaikeuksia vastata yhtään mitään, koska se on kuitenkin osatotuus. Tosiasiat kun voivat olla riippumattomia erehtyväisestä ihmismielestä ja asioiden kokeminen on aina henkilökohtaista, mikä välillä voi teettää vähän ongelmia ja totuusfilosofisia kysymyksiä.

“Tieteeseen ei pidä luottaa täysin ja tiede on erehtyväistä!” kuuluu argumentti. Niinpä, tieto tai totuus voi olla väärässä, tiede voi erehtyä, kyllä. Tiedon luonteeseen nimenomaan kuuluukin että sen voi todistaa vääräksi. Tai oikeaksi. Uskomukselle en voi tehdä kumpaakaan. Uskomus voi toki olla oikeassa – mutta samalla tavalla se voi olla väärässäkin. Kuten yleensä on asian laita, jos on kumma tarve uskomusta tieteenä esittää. Samat ihmiset vaativat jopa samassa lauseessa “sokeasta uskosta tieteeseen” luopumista ja sokeaa uskomista uskomushoitihin.

Useimmat uskovaiset ja uskonnot ymmärtävät tämän ja pääosin hyväksyvät tieteen tieteenä ja uskonnot – no, moraalisena satuiluna johon sitten vain päättävät fiilispohjalta uskoa. Homeopatia iloisesti sekoittaa henkimaailman tieteeseen.

On vaikeaa sanoa, syyllistyykö äiti pahoinpitelyyn jos jättää lapsensa angiinan ilman toimivaa hoitoa, jos äiti aidosti uskoo homeopatian nimenomaan hoitavan. Sama äiti voi kuitenkin pitää esim. jehovien uskonnollista, henkistä väkivaltaa tuomittavana.

Onneksi kaikki eivät ota maailmaa turhan vakavasti.

Palataas tähän aiemman artikkelin seksuaalivähemmistöasiaan sittenkin vielä. Olen pitkään ollut erityisen kiinnostunut ihmisoikeustilanteen seuraamisesta maailmalla ja toisaalta meillä Suomessa.

Suomalaisten uusnatsien uusin tempaus ja aiempi kaasuisku Helsinki Prideen on herättänyt poliitikot kommentoimaan asiaa. Olen todella iloinen, että Suomessa oikeiston näkyvä edustaja ottaa selkeästi kantaa seksuaalivähemmistöjen puolesta. Stubb myös toimi Helsinki Priden suojelijana ja piti mm. avajaispuheen. Myös Helsingin pormestari oli näkyvästi tapahtumassa mukana ja kaupungintalon saloissa liuhuivat sateenkaariliput. 70-luvulta alkaen Suomessa on otettu valtava askel lähes keskiaikaisesta ilmapiiristä. Todella jees! Ei tapahdu ihan joka kolkassa maailmaa.

En ole varma onko tämä uusi taktiikka vai ei, mutta muutamat poliitikot ovat antaneet ymmärtää hyväksyvänsä ko. vähemmistöt sinänsä, mutta toivovansa etteivät he pitäisi meteliä oikeuksistaan. Homo siis saa olla, kunhan siitä vaikenee ja pysyy piilossa.

Räsänen (KD) ilmaisee olevansa huolissaan nykyisestä, sallivampaan suuntaan kulkevasta kehityksestä:

Voiko Pride-kulkuetta vastaan tehdyn typerän hyökkäyksen tulkita myös vastareaktioksi poliittisen eliitin voimakkaalle arvoliberalistiselle kehitykselle?

Todellinen, Kristillisdemokraattinen rimanalitus sattui kuitenkin Jyväskyläläiseltä Asmo Maanselältä (KD) tänään Keskisuomalaisessa. Pride-paraati on myös provokaatio:

Jos vähemmistö sopeutuu, niin tällöin valtaväestön edustajan ei tarvitse hyväksyä vieraan uskonnon tai oudon seksuaalisen elämäntavan arvoja, mutta ei niitä silloin tarvitse vihamielisesti vastustaakaan. Ne eivät silloin uhkaa ketään.

Maanselkä siis hyväksyy uusnatsien tekemät iskut – on ihan ok vastustaa vähemmistöä vihamielisesti?

Haluaisinkin kuulla mitä mieltä Maanselkä olisi kristinuskoa rajoittavista laeista maissa, joissa kristinusko on “vähemmistön outo ja vieras elämäntapa”. Haloo: jos vähemmistö sopeutuu, tarkoittaa se ko. arvojen häviämistä ja oikeuksien menetystä. Nämä vähemmistöt pitävät meteliä oikeuksistaan, joita heille ei Suomessa ole suotu – toisin kuin monissa muissa EU-valtioissa. Sitä kutsutaan yleensä ihmisoikeuksien puolustamiseksi, ei väkivaltaan provosoinniksi.

Maanselkä on kovin, kovin peloissaan:

Marginaali ei saa tuhota perinteistä suomalaista avioliittoa, uskonnonopetusta, suvivirttä, joululauluja vaan meillä on tehtävänä säilyttää uskonnollisperusteinen perinne sekä instituutiot elinvoimaisena tuleville sukupolville.

Millä tavoin vaikkapa homoavioliitto “tuhoaa” perinteisen avioliiton? Eivät seksuaalivähemmistöt mitään homovaltakuntaa ole perustamassa. Maanselkä saisi edelleenkin pysyä uskossaan ja naimisissa vaimonsa kanssa joululauluja laulellen.

Portti Ukrainaan -blogissa Arawn käy mielipidekirjoituksen läpi hieman perusteellisemmin, mm.:

Avuksi tosiaan olisi, jos vähemmistö kunnioittaisi enemmistön arvoja – mutta toisaalta se ei voi tarkoittaa sitä, etteikö vähemmistö saisi tavoitella tasa-arvoista asemaa enemmistön jäsenten kanssa. Erivapaudet ja -oikeudet ovat sitten asia aivan erikseen ja useimmitenhan maahanmuuttajien vaatimukset koskevat sellaisia asioita eivätkä sitä, että he saisivat toteuttaa itseään tasa-arvoisesti enemmistön edustajien kanssa. Omaa uimahallivuoroa ei oikein voi verrata avioliittoon, sillä jälkimmäisessä seksuaalivähemmistö vain hakee samaa oikeutta, joka enemmistöllä jo on, kun taas uimahallivuoron kohdalla muslimit hakevat itselleen etua enemmistöön nähden eli jotain sellaista, mitä enemmistölläkään ei ole.

Aiemmin linkkaamassani Sofi Oksasen kolumnissa Oksanen viittaa Liettuassa noin vuosi sitten voimaantulleeseen lakiin, joka käytännössä kieltää homouden esittämisen ja siitä kertomisen mediassa. Laissa on kyse tismalleen samoista peloista, jotka tällä hetkellä ohjaavat Kristillisdemokraatteja. En ihmettelisi, vaikka sieltäkin löytyisi kannatusta “perinteisiä perhearvoja” “suojeleville” laeille.

Oksasen kolumnin ainoa vika minusta on, että se vähättelee Suomen iskuja sillä perusteella, että jossain asiat ovat huomattavasti huonommin. Kyllä, perspektiivi on hyvä säilyttää, mutta Suomen erityisen salliva ilmapiiri tekee iskuista sitäkin vakavempia. Suomenkaltaisissa maissa väkivaltaiset iskut Pride-kulkueita kohtaan ovat harvinaisia.

Nettikeskusteluissa nyt näkee vaikka mitä. “Homofobia on biologista”-tyylisiä kommentteja on kuitenkin hälyttävän paljon. Ei ole, se tulee kasvatuksesta ja kulttuurista. Ei ihminen mikään erityinen poikkeama luonnosta ole, jossa muillakin nisäkkäillä esiintyy homoutta ja seksiä muussa kuin lisääntymismielessä.

Samaan aikaan Islannissa muutes mentiin naimisiin; Islannin pääministeri naimisiin ensimmäisten homoparien joukossa.

Kuva Helsinki Pride 2010 pressikuva

Sofi Oksanen kuitenkin summaa kolumnissaan kaiken niin hyvin yhteen, ettei minun tarvitse kuin linkittää.

Zamora sin Castilla (Zamora ilman Castillaa)

Matkasin Madridista yli kolme tuntia bussilla Zamoraan luoteis-Espanjaan. Pysähdyttiin pienessä Tordesillas nimisessä paikassa tauolla. Bussiaseman seinässä lukee iso musta spreijaus “Castilla libre” ja “Castilla no España SCR”.

Ilmeisesti maassa on lakeja ja byrokratiaa, joka vaikeuttavat alueelta toiselle muuttamista – eikä sillä ettäkö ihmiset niin paljoa edes haluaisivat liikkuakaan. Yksityiskohtia en tunne.

Liftaaminen Espanjassa on muutes ihan ok. Ainakin lyhyen (Salamanca-Ávila) kokeilun perusteella. Kylttiä kannattaa käyttää, kuten kaikissa maissa joissa liftaaminen on hieman hankalampaa. Usein Portugalissa ja Espanjassa liftaamista parjataan mahdottomaksi. Odotan mielenkiinnolla tarinoita elokuun Euroopan liftarimiitistä Portugalissa! Paikaksi on valikoitunut Sines.

Espanjassa nauroivat kun kerroin, että Suomessa yökerhot sulkevat neljään mennessä.

Tässä lähellä on iso ostoskeskus (Panorama, 9 SaltoniÅ¡kių gatvÄ—) ja se on sinänsä aika tylsä, mutta siellä on yksi kiva paikka. Nimittäin automaatti, josta saa kahdella litalla (~50 senttiä) litran maitoa “suoraan tuottajilta” ja tuoreena.

Maitokone

Maitopullo

Tuosta vasemmasta laatikosta ensin tyhjä pullo koneeseen putken alle, kolikko sisään ja lorilori.

Aika jees homma!

Kyyti. Tauolla Riikassa.

Vilna-moottoritien alku Panevėžysissä. Aurinko nousee, usvaa pellolla.

Bussipysäkki - miljoonan tähden hotelli. Oli ihan lämmin.

Trollikassa sataa.

Minähän en ole kovin mukavuudenhaluinen, olen osoittanut itselleni kaikenlaisilla jännilla seikkailuilla. Pidän valtavasti laiskottelusta, mutta kun vaaditaan sitkeyttä, olen siinä ihan hyvä. Urheilussa en koskaan pärjännyt joukkuelajeissa tai lyhyissä spurteissa, mutta pitkään kestävissä yksinsuorituksissa olin ihan ältsin hyvä, ihan paras.

Kuinka näppärästi siirtyminen Liettuaan Vilnaan onkaan käynyt, yhtä pientä vastoinkäymistä lukuunottamatta, joka sekin oli ihan oma vika. Siitäkin koitui toisaalta vain seikkailua.

Kämpän löysin vuorokaudessa, tosi kivalta alueelta, liettualaisittainkin edullisella vuokralla, hyvän ystävän kämpästä. Tarvitsen työpöydän – kappas vain toisella kaverilla on moinen myynnissä. Tarvitsen näytön – oho kolmannella kaverilla lojuu nurkissa ylimääräinen.

Kun sitten lähdin Tampereelta liftaamaan ja pääsinkin yhdellä kyydillä Helsinkiin, ajattelin että kyllä tässä vielä ehtii johonkin matkalle jumiinkin jäädä. Lautta lähti juuri sopivasti heti kun Helsinkiin pääsin. Tallinnassa vain kävelin hyvään liftipaikkaan kuskaavan bussin pysäkille ja oho siinähän se.

Ensimmäinen kyyti viidessä minuutissa, vain 10km, mutta kuski ei sitä osannut lähtiessä ilmaista koska puhui vain turkkia. Iloinen veikko. Seuraavaksi pysähtyy rekka, jei! Jaahas, ei puhu tämäkään viroa, suomea tai englantia, mutta venäjää. Oho, kyyti Panevėžysiin Liettuaan! Käytännössä lähes koko matka Tampereelta Vilnaan siis kahdella kyydillä.

Matkalla soi venäläinen klubimusaa soittava radiokanava, joka oli vähän niinkuin Latvian tiet. Huonolaatuista ja aika vauhdikasta meininkiä. Sekä tiet että radio pitävät hereillä pitkälle yöhön ajaessa. Haaveilen seikkailuista: Virossa bussipysäkkiä koristaa graffiti “vamos a Madrid”.

Hahmottelin aikatauluja aluksi siten, että pääsisin illaksi Riikaan, josta voisin jatkaa su-aamulla Vilnaan. Kyyti oli kuitenkin menossa vain reilun 100km päähän Vilnasta, eihän tätä voi missata! Mutta oho. Kello oli yli kaksi yöllä, kun kuski jätti minut kaupungin toiselle laidalle motarinalkuun, kuten toivoinkin. Säkkipimeys. Onneksi on taskulamppu ja heijastimia rinkassa. Olisi siinä hotellikin ollut, mutta jos jatkaisin auringon noustua, ei olisi mieltä maksaa ~50 euroa muutaman tunnin unista, kun Vilnassa odottaisi oma suihku ja peti.

Pimeydessä ei voi liftata, mutta kappas tuossahan onkin bussikatos! Ei mitkään makoisimmat yöunet siinä penkillä makuupussi peittona kaikki kledjut päällä, mutta kyllä siinä ihan oikeasti lämpimän kesäyön tavallaan mielellään vietti. Vähän kuin laavussa. Niin ei täällä sillä tavalla pelota, kun sitä mietitte kuitenkin.

Heräsin aamulla auringonnousuun ja kukonlauluun. Mummo pellolla lehmää lypsi, peltiämpäriin. Vain 700km Tampereelta, Euroopan Unionissa.

Kavereiden kanssa liikkeellä ajattelen muiden sietokykyä ja mukavuutta, enkä tuollaiseen yöliftistunttiin olisi lähtenytkään. Mähän olenkin sitkeä. Eihän tossa mitään. Aamulla liftionni tosin kääntyi lähes tyhjällä motarilla ja yli kolmen tunnin aamuliftauksen jälkeen hyppäsin parintunnin välein kulkevaan paikallisbussiin (joka tuli 5min siitä kun asiaa ajattelin) ja matkasin 7km Panevėžysin keskustan linja-autoasemalle. Siellä kun kyselin aikatauluista, lähti seuraava bussi Vilnaan 10min päästä.

Nyt olen odotellut koko päivän kaupungissa rinkan kanssa, jotta saisin avaimeni ihmiseltä joka tuleekin vasta illalla kaupunkiin. Ystäväni, jolta kämpän vuokrasin, on reissussa Ukrainassa ja avain on kaverillaan.

Vähän tällaista, välillä todella näppärää ja välillä ei ihan suju kuten suunnitteli, mutta mikäs tässä!

Viimeisin sutjakka tapaus oli kun kyselin CouchSurfing -nettisivulla ihmisten mielipiteitä halvoista prepaid-kännyliittymistä. Tunnin päästä yhdeltä sitten löytyikin yksi ylimääräinen ja samantien hainkin sen itselleni. Samalla pääsin näppärästi suihkuun ja tutustumaan tulevaan asuinalueeseenkin. Itävaltalais-liettualaiselta homopariskunnalta tuli loistavia vinkkejä kaupungissa elelyyn, joista ensimmäisenä pitänee testata mm. farmers market. Näistä lisää vielä.

Jee!

Nyt sataa vettä aivan kaatamalla. Kaikki rautatieasemalla säikähti salaman paukahdusta ja nauroi sitten. Onneksi ystävällä oli sateenvarjo, sillä sade seurasi meitä trollikkaan.

Lopuksi vielä fiilistelyä Latviasta:

Kaunasiin, Liettuan toiseksi suurimpaan kaupunkiin lentää tunnissa Tampereelta. Kaunasista liettuaan bussi tai juna maksaa muutaman euron. Bussi, lautta ja juna -kombolla Vilnasta Tampereelle pääsee 20 tunnissa, mutta se maksaa hieman lentämistä enemmän. Baltiassa liftaaminen on äärimmäisen helppoa.

Vilnan vanha keskusta on hieman kiillotettu turisteille, mutta ei kuitenkaan ole mikään Praha-tyylinen rahankeruu-turistikrääsä-paratiisi, vaan keskustan arki ja normaali elämä ovat selkeästi nähtävissä. Nuhjuisuus on siedettävää ja oikeastaan ihan mukavaakin. Ai tuossa on vähän katukivetys rikki – no se unohtuu nopeasti kun tapaa ne lutuiset marjoja kadulla myyvät mummelit.

Itä-Eurooppalaisessa kulttuurissa perheet, sukulaiset ja ystävät ovat aivan eri tavalla läheisiä kuin pohjoismaalaisessa. Lievä melankolisuus, joka suomessa usein koetaan menneen ns. överiksi, kuuluu myös Liettualaiseen mielenlaatuun. Asenteet ovat kuitenkin, kuten kaikkialla, kovenemaan päin. Keväällä järjestetty seksuaalivähemmistöjen tukimarssi lähestulkoon kiellettiin kaupungin johdon toimesta ja maassa on säädetty kohtalaisen kovia lakeja sateenkaari-ihmisiä vastaan. Homouden tai muun erilaisuuden esittäminen mediassa kiellettiin vuosi sitten, mutta laista puhutaan paljon.

Viimeinen maalaistienpätkä ennen liftarimiittiä Liettuassa 2010.

Tapahtuma järjestettin Yurta Backbackers Hostellissa. Liettualainen reissaaja muutti maaseudulle, pisti takapihalleen pystyyn jurtta-teltan (sellainen iso mongolialainen asumus) ja ylläpitää kotonaan hostellia. Sinne on hyvä tehdä vaikkapa pyöräretki Vilnasta, matkaa on vain hieman päälle 30km.

Oi mutta innoissani olen! Keksin huisin hauskan idean kesäksi.

Olen vähän pohtinut Liettuaan kesäksi muuttamista. Kuulin että ystäväni kolmiosta olisi yksi huone vuokralla, eikä tarvittu montaa tuntia pohdintaa haluaisinko vuokrata sen. Katselin myös muita kämppiä yhden illan ennenkuin ystäväni varmisti myöhemmin, että huone vielä tosiaan on vapaana. Keskihinta Vilnan keskustasta pyöri jossain 500 litassa (144 €) ja huoneeni vuokra, 300 litaa (86 €), on liettualaisittainkin halpa. Liettuassa, kuten ilmeisesti suurimmassa osaa muutakin Eurooppaa, on lähes kaikissa vuokrakämpissä huonekalut valmiina. Vastakohtana tulee mieleen Saksa, jossa vuokralainen ottaa suurinpiirtein oman keittiönkin mukaansa!

Halvin kämppä olisi ollut keskustan ulkopuolelta 20e/kk – jaettu vessa ja puulämmitys! Idylistä…

Kesän mittaan luvassa siis Liettualaiseen kulttuuriin ja Vilnassa asumiseen syväluotaavia blogiartikkeleita. Labas!

Tyynysotaa!

Hylätty huviupuisto, Spreepark, tuolla aidan takana. Oli kylmä.

Gapminderin kaltaisen työkalujen avulla on helppoa vertailla maiden välistä työttömyyttä, keskimääräistä ansiotuloa tai elinikää. Ne ovatkin hyviä mittareita maiden turvallisuuden kannalta, mutta toisaalta siihen vaikuttavat myös luonnon voimat (tulvat, myrskyt) ja politiikka.

En viime kesänä uskaltanut matkustaa yksipuolisesti itsenäiseksi julistautuneeseen Transnistriaan ja jo Moldovassa liftaaminen tuntui jännittävältä. Jälkeenpäin olen ajatellut pelon olleen turha, sillä liftasinhan mm. Romaniassa ja Ukrainassa aivan tyytyväisenä ja turvallisesti. Ukraina on monilla mittareilla paljon “vaarallisempi” maa kuin Transnistria tai Moldova, joka on euroopan köyhin maa. Transnistria on tosin osa Moldovaa. Erillisinä alueina tarkasteltuna Transnistrian bruttokansantuote on hieman suurempi, kuin Moldovan. Onkin epäilty, että jos jompi kumpi maista syöksyy romahtamispisteeseen, olisi se ennemmin Moldova.

Pelko juontui kaikista niistä Romanialaisten varoituksista ja muiden reissaajien kertomista hankaluuksista rajoilla. Rajamuodollisuudet toki voivat olla hyvinkin erikoisia ja jännittäviä myös Moldovassa. Romaniasta poistuttaessa poistutaan myös EU:sta. Toisaalta moni Transnistrian läpi reissannut kertoi positiivisista kokemuksistaan.

Ehkä pitäisikin vielä käydä kurkkaamassa, minkälaista elämä on Transnistriassa?

Aiheeseen liittyen, Voddler: Holidays in the Danger Zone: Places That Don’t Exist ep02 Transneistria (vaatii tunnukset Voddleriin).

Tuorein kiista sai kunnolla tulta alleen, kun iPhonea, iPod Touchia ja iPadia valmistava Apple ilmoitti ettei se aio tukea mobiililaitteissaan Adoben Flash lisäosaa. Kaikille muille (pääasiassa avoimille) mobiililaitteille edes jonkinlainen Flash tuki jo löytyy, vaikkakin toisinaan hyvin vajaavainen.

Olen itse ollut kiistan keskipisteessä olevien teknologioiden kanssa tekemisissä 90-luvun lopusta saakka. Eli siis Flashin, SMILin, SVGn, HTMLn, CSSn, JavaScriptin ja monen muun hyvin jännältä kuulostavan lyhenteen. Voin hyvin kuvailla kiistan nykytilanteen ja miten tähän päädyttiin sekä kokeneena webkehittäjänä että netin aktiivikäyttäjänä.

Tarina tuskin kiinnostaa muita kuin nörttejä, mutta selitän termejä jokatapauksessa hieman auki jotta artikkelia olisi helpompi seurata, vaikkei näistä teknologioista itse mitään ymmärtäisikään. Tämä on osa Internetin jännittävää, konepellin alaista historiaa ja vaikuttaa varmasti avointen standardien kehityskulkuun – siis asiaan joka vaikuttaa meidän kaikkien kokemukseen Internetistä.

Tarina on kuvaus siitä kuinka rahanahneus on usein ollut lähellä pilata hienon keksinnön ja kuinka oikeasti yhdessä tekemällä saataisiin uskomattoman paljon aikaan hienoja asioita. Yritysten tavat toimia (tai olla toimimatta) yhteistyössä on tuttua monelta alalta. Formaattisodat musiikki- ja videobisneksessä ovat tunnettu tarina monelle kuluttajalle. Tai kännykän laturien erilaisuus. Tai se kuinka kodinkoneiden varaosat ovat merkkikohtaisia ja kalliita.

Toisinaanhan Internet tuntuu tietyllä tapaa 10 vuotta vanhalta? Näin siksi, ettemme me kehittäjät ole oikein vieläkään kunnolla saaneet käyttöömme jo vuosia sitten kehitettyä teknologiaa, vaan meidän täytyy säilyttää tuki Internet Explorer 6 (julkaistu 2001) kaltaisille antiikkiselaimille. Siksi Internet oikeastaan kehittyy hitaasti, vaikkei aina Facebookia katsellessa siltä vaikuttaisikaan. Perussivustot ovat edelleenkin juuri sitä mitä ne ovat aina olleet – hitaita ja hieman kömpelöitä käyttää.

HTML, CSS, JavaScript

Näillä tekniikoilla Internettiä on rakennettu lähes sen alusta asti. HTML sisällön merkkaukseen tai sen “kirjoittamiseen”, CSS ulkoasun määrittelyyn ja JavaScript monimutkaisempaan toiminnallisuuteen.

Varsinkin ensimmäisten kymmenen vuoden aikana selainvalmistajien kilpailu tuotti villin joukon laajennuksia teknologioihin, joita ei oltu standardoitu ja ominaisuudet eivät olleet tuettuja jokaisessa selaimessa. Näihin aikoihin kuluttajat eivät väitelleet pelkästään siitä mikä selain on coolein käyttää, vaan myös millä selamella “netti näyttää parhaalta“.

Aika oli erityisen rasittavaa webkehittäjille ja teknologioiden standardointi eteni kiistelyn vuoksi hitaasti. Käyttäjät halusivat uusia visuaalisempia ominaisuuksia joita standardit eivät vielä sisältäneet. Selainvalmistajat kehittivät nopeasti vain omia ominaisuuksiaan jotta saisivat kilpailtua toisensa ulos markkinoilta käyttäjien suosiolla.

Syntyi vain osassa selaimia toimivia HTML-tageja kuten <blink> joka saa tekstin vilkkumaan (!?) ja linjan mukaisesti meillä on nykyäänkin aivan älytön tapa tehdä yksinkertaisia asioita monimutkaisesti. Esimerkiksi laatikon kulmien pyöristykset pitää CSS:ssä kertoa jokaiselle selaimelle erikseen:

-webkit-border-radius: 5px;
-moz-border-radius: 5px;
-khtml-border-radius: 5px;
behavior:url(IE-border-radius-script.htc)
border-radius: 5px;

…vaikka standardinmukainen merkintätapa olisi vain:

border-radius: 5px;

…toisaalta pyöristyksiä, varjoja, sumennuksia yms. ei yksinkertaisesti vain suositella käytettävän, koska ne hidastavat vanhoja selaimia ja tuki on niin satunnaista.

Nykyään HTML5 ja CSS3 yhdessä JavaScriptin kanssa antavat hienon lupauksen standardein tehdyistä animaatioista, mutta se aika antaa vielä odottaa itseään. Kun ei siis vielä 2010 oikein ole päästy kunnolla vauhtiin vanhojenkaan tekniikoiden kanssa, ymmärrätte miksi silloin 10 vuotta sitten markkinat olivat hyvinkin auki rikkaampaa sisältöä esittäville lisäosille ja yrityksille ohi hitaiden standardoijien.

SMIL ja SVG

SMIL oli, tai on edelleenkin jossain muodossa yritys vastata “multimedian tarpeeseen” Internetissä. Sitä standardoi W3C eli World Wide Web Consortium – kansainvälinen yritysten ja yhteisöjen yhteenliittymä, joka ylläpitää ja kehittää WWW:n standardeja. W3C ikäänkuin käytännössä pohtii mikä on viisainta Internettiä rakentaessa.

SMIL on XML-pohjainen kieli, jolla kuvataan erilaisia animaatioita ja siirtymiä sivujen välillä. Sen kuluttajille näkyvimpiä käyttökohteita olivat klikkailtavat Quicktime ja Real Player -multimediatiedostot, jotka olivat lähinnä DVD-valikkojen tapaisia sivuja, joista valittiin toistettavia videoita. Varsinaisessa Internetin rakentamisessa sen käyttö jäi hyvin marginaaliseksi, koska selaimet eivät tukeneet sitä. Nykyään jonkinlainen tuki jo löytyy useimmilta selaimilta, mutta hyvin vajaa.

SVG sensijaan on 10 vuodessa ottanut tuulta huomattavasti paremmin alleen. Se on SMILin tapaan XML-pohjainen kieli, jolla kuvataan vektorigrafiikkaa. Vektorigrafiikka on yksinkertaistettua piirrosgrafiikkaa joka yksinkertaisimmillaan muodostuu värialueista. Erona bittikarttagrafiikkaan SVG-tiedostot ovat todella kevyitä, mikä on tärkeää Internetissä. Grafiikka, ääni ja video ovat raskaimpia verkossa liikkuvia formaatteja. Animaatioita, laatikoiden värejä yms. kuvailevat tiedostot ovat todella kevyitä, koska ne ovat vain tekstiä. Edelleenkin SVGn tuki on liian puutteellista selaimissa, jotta sitä voisi kunnolla käyttää. Uusin Internet Explorer 9 saattaa tuoda kaivatun muutoksen tilanteeseen, mutta siihen menee vielä vuosia.

SMIL, CSS ja SVG siis olisivat yhdessä muodostaneet hyvin Flash-tyylisen kokonaisuuden – vektorigrafiikkaa ja animaatioita. JavaScript luo toiminnallisuuden ja HTML merkkaa sisällön merkityksiä mm. hakukoneille.

Flash

Sitten Macromedia julkaisi Flash -lisäosan. Flash yhdistää kaiken, mitä kehittäjät standardoituun Internettiin edelleenkin kaipaavat: vektorigrafiikkaa, bittikarttakuvia, striimaavaa videota ja ääntä, monipuoliset animaatioefektit, helposti ohjelmoitavan scriptikielen sekä rajapinnat mikrofonille ja kameralle.

Macromedia oli suuri yritys joka julkaisi erilaisia graafisen- ja verkko työskentelyn ohjelmistoja. Freehand, Dreamweaver, Flash ja Fireworks lienevät tunnetuimpia yrityksen tuotteista. Macromedian ohjelmistot olivat sen kilpailijaan Adobeen verrattuna halvempia ja niiden laatu oli aika ankeaa. Ne olivat todella epävakaita, huonosti suunniteltuja ja raskaita. Adobe ostikin itseään pienemmän Macromedian joulukuussa 2005 ja myöhemmin osa vanhan Macromedian tuotteista lopetettiin. Osa sensijaan syrjäytti Adoben omia tuotteita. Flash ja Dreamweaver ovat huomattavin edelleen elossa säilynyt osa vanhaa Macromediaa. Edelleenkin vanhat Macromedian ohjelmistot ovat epävakaimpia Adoben tuotteista.

Koska Macromedian tapa tehdä ohjelmistoja oli vain niin huono, kantaa Flash Player edelleenkin vanhaa painolastiaan olemalla suljettu, epästandardi, epävakaa ja todella raskas. Sen scriptikielen versio 2 on oikeastaan aika kankeaa verrattuna moderneihin ohjelmointikieliin. Se yrittää samalla ohjata sekä sisällön visuaalisuutta että backendin toiminnallisuuksia.

Flashista kuitenkin tuli todella suosittu teknologia tehdä bannereita, näyttää multimediaa (videot ja äänet), rakentaa nettipelejä ja joskus rakentaa jopa kokonaisia animoituja kampanjasivustoja, joilla pääosassa ei juurikaan ole sisältö vaan värit ja komeat visuaaliset näkymät.

Apple & Adobe

Tässä Apple astuu kuvioon mukaan. Yritys ei halua tukea Flashia, koska se toisaalta kilpailee sen omien tavoitteiden kanssa luoda avoimempaa Internettiä Applen omilla työkaluilla rakennettuna ja koska Flash on toisaalta vain niin mahdottoman raskasta ja akkua syövää teknologiaa mobiililaitteilla.

Apple on alusta asti ollut mukana kehittämässä SMILiä ja tuomassa sitä Quicktimen kautta suosituksi. Sittemmin Apple on rakentanut WebKit-selainmoottoria, jota monet muutkin yritykset käyttävät. WebKit tukee erittäin hyvin uusia HTML5 ja CSS3 standardeja, joilla Flashin kaltaiset toiminnot olisi verkossa parasta tehdä. Muut selainvalmistajat ovat kuitenkin jarrutelleet kehitystä niin paljon, ettei Applen unelma Internetistä ole vielä toteutunut. Toisaalta Applen loppukäyttäjälaitteet ja ohjelmistot ovat usein hyvinkin suljettuja, varsinkin mobiilialustoilla. iPhonen julkistuksen myötä Apple ei aikonut edes päästää kehittäjiä HTML:ää syvemmälle tekemään laitteelle ohjelmia, mutta pyörsi myöhemmin päätöksensä. Edelleenkään kuka tahansa ei saa julkaista laitteelle ohjelmistoja, vaan kaikki kiertää Applen kauppapaikan kautta.

Adobenkin kulttuuri on kaksijakoinen. Toisaalta yritys on myöskin ollut kehittämässä avoimia Internetin standardeja ja rakentaa työkaluja niiden parissa työskentelyyn, mutta toisaalta monilta osin Adoben tuotteissa vallitsee suljettu kulttuuri. Adobe itse pitää itseään täysin avoimena, eikä myönnä Flashin ongelmia.

Vuosia sitten, kun järkeviä standardeja ei vielä ollut, me webkehittäjät rakastuimme Flashiin. Olimme siinä vaiheessa jo “selainsotien” tiimellyksessä oppineet olemaan välittämättä standardeista, joten emme kiinnittäneet Flashin laaduttomuuteen tarpeeksi huomiota. Macromedia kehitti ohjelmiston jolla animaatiota, sisältöä ja toiminnallisuutta pystyi todella – siis todella helposti työstämään. SMILille vastaavia kehitystyökaluja ei ollut – eikä muuten ole vieläkään. Edelleenkin Adobe Flash on komein ja nopein kehitysympäristö esimerkiksi bannereiden tai nettipelien rakentamiseen. Kehittäjänä on helppoa ymmärtää Flashin suosio. Vielä nykyäänkin Internettiä täytyy rakentaa käytännössä käsipelillä kirjoittamalla. Flashissa otetaan laatikosta kiinni ja vedetään hiirellä.

Miten käy Flashin?

Ennustaminen on Internetissä ollut aina hankalaa, sillä kehitys ei läheskään aina kulje siten kuin yhteisön enemmistö toivoisi. Adobe on pyrkinyt muuttamaan Macromedian suljettuna aloittamaa työtä huomattavasti avoimempaan suuntaan, mutta ei ole kuitenkaan saanut tehtyä tarpeeksi avoimuuden eteen eikä vakuutettua webkehittäjäyhteisöä asian suhteen. Adobe ei myöskään ole ratkaissut Flashin raskaus- ja epävakausongelmia.

Flash saattaa kuolla pois. Se on vähän sääli, sillä se kehitysympäristö on oikeasti todella mainio ja Flashin uusin scriptikieli ActionScript 3.0 muistuttaa monilta osin Javaa – suosittua ja tehokasta ohjelmointikieltä. AS3 on tehokas kieli ja uusimmat versiot Flashista ovat melko nopeita. Me kehittäjät teemme kuitenkin edelleenkin Flash-tiedostoja hieman vanhentuneilla, raskailla tavoilla ja ActionScript 2:lla. Flashissa on alaspäinyhteensopivuuden vuoksi todella paljon sitä hidastavaa ja epävakaaksi tekevää koodia mukana, jotta selaimet voisivat toistaa meidän hieman vanhentuneet Flash-tiedostomme. Adoben olisi pitänyt hylätä sen ostama teknologia ja aloittaa aivan uudelta pohjalta uuden Flashin kanssa. Todella avoimesti ja kunnolla, ei vanhan Macromedian romun päälle rakentamalla.

Toisaalta Flashin ominaisuudet tulevat jatkossakin olemaan huomattavasti standardoituja menetelmiä edellä, mikä voi lisätä sen suosiota.

Apple on oikeassa. Olisi vielä todella mukavaa saada Flashtuki iPhoneen, koska emme haluaisi oikein ottaa käyttöön uusimpia HTML5 ja CSS3 teknologioitakaan. Se vaatisi hurjasti uuden opiskelua ja edelleenkin selaintuki on niin vajaata, että tarvitsemme Flashia peleille ja videoille muissa ympäristöissä. Apple kuitenkin pakottaa radikaalilla teollaan muitakin selainvalmistajia oikeaan suuntaan ja toivon että tämän välivaiheen myötä meillä on hieman nopeammin kuin osasin kuvitella, parempi Internet.

Tällä hetkellä oma linjani on opiskella vähemmän uusia asioita Flashilla ja tehdä kaikki mahdollisuuksien mukaan JavaScript/CSS/HTML -kombolla, koska uskon että tulevaisuudessa senkaltaista osaamista webkehittäjiltä nimenomaan kysytään. Suosittelen kaikille ainoastaan Flashiin keskittyineille kehittäjille samaa.

Purkautuneen tulivuoren nimi on “Eyjafjallajökull”. Vaikeaa lausua? Entäs Fjarðabyggð, Jökulhlaup, Patreksfjörður tai Þjórsá? Onneksi Puolassa ei ole tulivuoria.

Lisäksi työiloa on tuottanut Into-Digitalin Grand One 2010 paras infodesign voittotiimissä mukanaolo, casena Sun Saunan verkkosivuston uudistus, jossa toimin web-AD:na.

Myös toinen projekti, samoin Into-Digitalin duuneja, voitti MTV3:n kuukauden parhaat pikselit-maininnan. Suunnittelin Beroccan bannerien animaatiot ja duunasin ne kokoon.

Myös harrasteprojektit porskuttavat; perjantaina 28.5. järjestämme Porkkanamafia ♥ Klubi -tempauksen. Myös Porkkanamafian uudistuneet nettisivut ovat käsialaani.

Kansainvälisestä pölytyksestä huolimatta meininkiin kuuluu tietysti myös ainainen reissaaminen, mutta niistä myöhemmin lisää.