Blogi RSS 2.0

Blogi

Vaikka tietäisikin

Kirjailtu 23. Lokakuuta 2008 eli 3 viikkoa, 6 päivää sitten.

Kiitos ihmisille Jaikuporkkanablogi-miitistä!

Porkkanointi jäi vähälle, lähinnä mulle jälkeenpäin kiteytyi ideaksi että kuluttamisen(kin) suhteen ihmiset kyllä nykyään tietää mikä on eettistä tai kestävää ja mikä ei sitä ole. Ihmiset vain tuppaavat tekemään juttuja, jotka tietävät vääräksi tai haitallisiksi ihan tietoisestikin. Millä siihen sitten vaikuttaisi? Tehdäänkö positiiviset asiat helpoksi ja negatiiviset laittomaksi. Noin niinku kärjistettynä, vai jotain muuta?

Hoo, että porkkanointi? Sehän = semmoinen positiivissävytteinen kuluttaja-aktivismin muoto, joka on viimeaikoina saanut ihan mukavasti mediahuomiotakin. Jyväskylän toiminta muotoutunee pikkuhiljaa, seuraa Facebookia sekä ningiä.

Parasta mitä hipit on keksineet vähään aikaan“.

Kuinka Yhdysvaltojen talous romahti?

Kirjailtu 16. Lokakuuta 2008 eli 1 kuukautta sitten.

Blog action day 08: köyhyys

Olen talousasioissa amatööriäkin amatöörimpi. En ole koskaan edes pohtinut oman lainan ottamista asuntoon tai autoon - en edes opiskeluun. Satunpahan kuitenkin olemaan niitä ihmisiä, joita kiinnostaa about kaikki. Viimeaikoina olen yrittänyt ottaa selkoa finanssimarkkinoiden ennennäkemättömistä bileistä ja niitä seuranneesta krapulasta.

Tänään illalla tuli mainio ohjelma YLE1:n Ulkolinjassa - “Velkakriisin ytimessä“. Yritän kuvailla saamaani näkemystä tähän, sillä ehkä se auttaa muitakin asiaa pohtivia ymmärtämään näitä kiemuroita. Asiaa paremmin ymmärtävät voisivat kommentoida ja korjata, nyt voi nimittäin aivan takuulla paukkua virheellisiä käsityksiäkin sekaan. Mielipideasiat kannattaa tietty jättää sikseen.

Kuinka Yhdysvaltojen talous romahti?

Amerikkalainen kapitalisti, tuo vapauden ja säännöstelemättömyyden äärimmäinen kannattaja on saanut melkoista tuhoa aikaan luottomarkkinoilla. Asuntolainojen välittäjät päätyivät keplottelemaan - jopa huijaamaan köyhiä kansalaisia ns. subprime-asuntoluotoilla. Ihminen kun on ahne kekkuli.

Subprime viittaa korkean riskin ja koron asuntoluottoihin (alle priiman), joita alettiin myöntää Yhdysvalloissa vähävaraisille, jotta näillä olisi mahdollisuus hankkia oma asuntonsa.
- Wikipedia, Subprime-kriisi

Koska kaikki saivat yhtäkkiä lainaa, alkoi asuntokauppa käydä kuumana. Kaikki ostivat tai myivät. Asunto maksoi yhtäkkiä aivan helvetisti, mutta kaikilla oli niihin helppojen lainojen vuoksi rahaa. Syntyi ihan mielettömät kulutusbileet, kun rahaa liikkui.

Pankki maksaa välittäjälle bonuksen normaalin palkkion lisäksi, jos välittäjä onnistuu hankkimaan pankille lainanottajan, joka maksaa “normaalia” korkoprosenttia korkeampaa korkoa. Välittäjät keinottelivat ja huijasivat lainoja köyhille, jotka normaaleissa oloissa eivät lainoja olisi saaneet. Käytännössä lainan sai, vaikka olisit työtön tai ilman omaisuutta. Korko oli aluksi pienempi, mutta laina aikataulutettiin siten että korko nousisi ajan mittaan. Miten tämä selitettiin lainanottajalle, on se huijauskohta. Vuoden jälkeen lainanotosta korko nousikin useita prosenttiyksiköitä, eikä köyhillä ihmisillä ollutkaan varaa maksaa lainojaan. Uudet todella hurjat prosentit yllättivät lainanottajat. Talot pakkolunastettiin vakuudeksi, mutta koska taloja oli nyt joka paikassa vapaana, ei kukaan halunnut niitä ostaa niiden “oikealla” markkina-arvolla. Parissa kuukaudessa asuntojen hinnoista hävisi peräti 40%. Valtava määrä ihmisiä on jäänyt loukkuun velkoihin, joita heillä ei koskaan elämässään ole mahdollista maksaa. Kohta nämä ihmiset saattavat jäädä myös asunnottomiksi.

Riistoluotot siis romahtivat omaan mahdottomuuteensa, mutta tässä vaiheessahan välittäjät ovat palkkioineen jo kaukana. Yhtäkkiä pankit pelkäävät, etteivät ne saa omiaan takaisin roskaluotoista.

Luottoja on myönnetty 1,3 biljoonaa dollaria (lähes Kalifornian vuoden bruttokansantuotetta vastaava määrä), ja niistä tappiollisia arvioidaan olevan viidesosan. Jos sijoittajat saavat peitetyksi puolet tappioista, jää varsinaiseksi luottotappioksi 130 miljardia dollaria.
- Wikipedia, Subprime-kriisi

Aika paljon rahaa on siis hävinnyt halvalla myytäviin ja ränsistyviin asuntoihin. Amerikkalaista kapitalismia raadollisimmillaan.

Hedge-rahastojen liittyminen sotkuun on minulle vielä hieman epäselvää. Tuliko välittäjien rahoitus niiden kautta? Ilmeisesti lainoja myytiin siis eteenpäin sijoittajille jotka löytyivät hedge-rahastojen takaa? Korkea riski ei näihin rahastoihin sijoittavia pelota, koska tuototkin saattavat olla korkeita. Tällä tavalla koko homma alkoi levitä ympäri maailmaa, kun muu maailma sijoitti Yhdysvaltoihin. Hedge-rahastot eivät ole “läpinäkyviä” ja säänneltyjä, niitä ei valvota ja niiden tarkkailu on vaikeaa.

Kun kupla sitten puhkesi, hedge-rahastot menettivät arvoaan. Tyyliin 50 dollarista tuli 25 senttiä. Ne hupenivat olemattomiin lyhyessä ajassa. Sellainen kaataa jo pankkeja, syntyi finanssikriisi. Investointipankit pyörittävät pörssikauppaa, joten pörssikauppakin sujuu huonosti. Kun kukaan ei enää saa rahaa, alkaa yrityksillä mennä huonommin. Kun yrityksillä menee huonosti, joutuvat ihmiset työttömiksi. Kun ihmisillä ei ole töitä, ei heillä myöskään ole varaa maksaa pois erääntyviä lainojaan.

Ilmeisesti koko sotkun emämunat - keplottelevien välittäjien varsinaiset rahoittajat istuvat Wall Streetillä. Ilman näitä pörssikeinottelijoita välittäjien luotot eivät olisi riittäneet pyörittämään roskalainoja.

Yhdysvaltojen vapaat ja säännöstelemättömät kapitalismin rattaat putkauttivat tällä kertaa tämmöisen kriisin. Jotain koomistakin koko hommasta voi hakea. Kun pankit uhkaavat kaatua, rientää liittovaltio hätiin ja ostaa pankin osakkeita ja kannattamattomia toimintoja. Verodollareita ns. pumpataan pankkeihin. Toisinsanoen pankit kansallistetaan ja kappas vain kapitalismin perikuvavaltio, jossa kaikki terveydenhuollosta koulutukseen on bisnestä, onkin yhtäkkiä hieman sosialistisempi.

Internetissä monet miettivät, kuinka tämä vaikuttaa heidän jokapäiväiseen elämäänsä. Vastaus taitaa olla: kukaan ei tiedä.

Jyväskylän blogimiitti

Kirjailtu 14. Lokakuuta 2008 eli 1 kuukautta, 1 viikkoa sitten.

Jyväskylän blogimiitti torstaina 23.10. klo 18 alkaen Ravintola Sohwissa. Tervetuloa kaikki tutut ja tuntemattomat! Pohdintaa asiasta Jaikussa.

Samalla voidaan pohtia hieman Porkkanamafia -toimintaa Jyväskylässä, mutta eiköhän siitäkin saada organisoitua kunnon istujaiset syksyn mittaan. Sillä välin kannattaa liittyä Facebook -ryhmään Porkkanamafia Jyväskylä sekä tietysti osallistua myös Ningissä ryhmän ideointiin.

Lisätietoa myös miittiblogissa.

Joopa joo

Kirjailtu 8. Lokakuuta 2008 eli 1 kuukautta, 1 viikkoa sitten.

Joopa joo, Suomen hallitus vakuuttelee että Suomen talous kestää, että kaikki on vielä ihan okei. Pankit vakavaraisia ja talletukset turvassa. Samaan aikaan maailmalla pankit kaatuvat rytisten vieden kokonaisia valtioita mukanaan.

Talouden syksykierrettähän saadaan estettyä sillä, etteivät ihmiset panikoi, että kaikki uskoo homman olevan edelleen okei. Noinkohan kuitenkaan oikeasti on? Joskus tekisi mieli ymmärtää talouden mekanismeja hieman peruskoulutasoa paremmin.

Olen ihan iloinen, ettei just nyt ole minkäänlaisia lainoja maksettavana.

Toisaalta tekisi vain mieli sanoa älytöntä talouskasvua pumpanneille otuksille: siitäs saitte.

Kohdistuiko Alma-boikotti väärin?

Kirjailtu 5. Lokakuuta 2008 eli 1 kuukautta, 2 viikkoa sitten.

Aivan älyttömistä lausunnoistaan (ja päätöksestä) nalkkiin jäänyt Almamedian toimitusjohtaja Kai Telanne, sekä Lapin Kansan nykyinen päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula “saivat aikaan” Suomen mittakaavassa aikastlailla ison ostoboikotin. Almamedia on iso mediakonserni, mutta sikäli sen kokoinen, ettei sen boikotoiminen ole aivan mahdottoman hankalaa.

Esimerksiksi Sanoman boikotoiminen olisikin jo aivan eri juttu. Yritys omistaa suurinpiirtein puoli Suomea, kuten vaikkapa huomattavan osan Suomen kaikista medioista; sanomalehtiä, aikakausilehtiä, verkkopalveluita, televisiokanavia, radiokanavia. Näiden lisäksi konserniin kuuluu valtava määrä muiden toimialojen yrityksiä Sanoma Traden (Rautakirja Oy) kautta.

Siinäpä siis firma jota ei aivan helposti boikottiin laitetakaan.

Mutta voi Almaparkaa! Se on vielä hahmotettavassa kokoluokassa ja kokonaisuudessaan boikotoitavissa. Kuvitteellisen Sanoma-boikotin kohdalla protestointi kohdistuisi luultavasti johonkin sen osaan, kuten sanomalehtiin. Alman kohdalla näin ei nyt ole, vaan boikotoinnin kohteeksi on joutunut myös yrityksen vasta ostama, yhden miehen johtama blogipalvelu Vuodatus.net. (Haastekampanja).

Blogiyhteisö käyttää politikointiin sen omia työkaluja, blogeja ja blogipalveluita. Bloggaajien verkko- ja yhteisövoima on perinteisesti ollut valtava, enkä yhtään epäilisi etteikö vuodatus.net joutuisi ongelmiin jos Almamedian kriisi ja konsernin boikotointi pitkittyisi.

Almamedian hallitus on kriisissä eikä erota yritykselle selvästi haittaa aiheuttanutta toimitusjohtajaansa. Kuinka Telanne voi toimia työssään, sillä tottahan toki alaisten luottamuspula TJ:aan on merkittävä ongelma. Boikotti on täysin oikeutettu, mutta pitäisikö meidän pohtia sen kohdistamista hieman uusiksi? Vuodatuksen menettäminen alalta olisi oikeasti merkittävä menetys yhteisölle.

Ymmärrän, että kaikki haluavat osallistua. Pitäisiköhän boikotin kärjen kuitenkin kohdistua lähinnä Lapin Kansaan, eikä sinne tänne minne sen kohdistaminen tuntuu helpommalta? Muistakaa koko boikottitohinalta myös viestittää suoraan yritykselle palautekanavia pitkin, kyllä sekin on toimivaa vaikkei niin dramaattiselta tuntuisikaan.

Hakemus hylätty

Kirjailtu 5. Syyskuuta 2008 eli 2 kuukautta, 2 viikkoa sitten.

Vastaus OP-visa -hakemukseeni:

Hakemuksesi on hylätty.
Työsuhteen alkuaika ei voi olla aikaisempi kuin ed. työsuhteen loppuaika.

Mutkun on!

Google optimoi

Kirjailtu 1. Syyskuuta 2008 eli 2 kuukautta, 2 viikkoa sitten.

Googlen optimointiaGooglen sivut on www-kehitysmielessä tosi optimoidut. Hommasta on varmasti hyötyä, sivua kun ladataan muutaman kerran päivässä ympäri maailman.

Just huomasin, mitä sen hakurivin vieressä olevan logon takaa löytyy: kaikki googlen hakusivuilla käytettävät kuvat yhdessä tiedostossa! (6.2 Kb)

Google location API ja jQuery -esimerkki

Kirjailtu 26. Elokuuta 2008 eli 2 kuukautta, 3 viikkoa sitten.

Google julkaisi (2) hiljattain mainion Geolocation APIn jonka avulla voi siis tutkia käyttäjän sijaintia maapallolla. Temppu ei sinänsä ole kovin ihmeellinen, mutta nyt google on tehnyt siitä erityisen helppoa.

Yksi käytönpaikka voisi olla rekisteröinti yms. lomakkeissa, joissa kysellään geo-tietoja, kuten asuinkaupunkia tai -maata. Käyttäjälle ehdotettaisiin tyhjän kentän vieressä valmista esimerkkiä, jolloin väärinkirjoitetut paikkakuntien nimet ainakin jonkin verran vähenevät suurien sivustojen tietokannoista.

Kiinnostuneille webbinörteille esimerkki lähdekoodeineen.

TTVO kutsuu

Kirjailtu 7. Elokuuta 2008 eli 3 kuukautta, 2 viikkoa sitten.

Päivitetäänpäs tännekkin jo vanhaa tietoa. Pääsin Tampereen ammattikorkeaan TTVO:lle opiskelijaksi. Eikä minulle muutes ole vieläkään aivan selvinnyt, mistä tuo lyhenne tulee. Siirsin aloitusta vuodella ja työskentelen siihen asti nykyisessä työpaikassani Into-Digitalilla (Jyväskylässä). Lisäksi minua työllistävät Kulttuurituotanto-OSK Raymondissa puuhastelu (PJ:nä) ja Live Herring -työryhmän kanssa harrastelu.

Syksyllä 2009: Tampere, täältä tullaan! Isona musta tulee Medianomi.

Ekoketti

Kirjailtu 22. Kesäkuuta 2008 eli 5 kuukautta sitten.

Googlehaku sanalle ekoketti tuottaa nolla tulosta, joten ystäväiseni keksimä uudissana on täten erittäin tieteellisesti todistettu ihka uudeksi.

Ekoketti eli ekoquette on normatiivinen sääntö sille, “kuinka toimia ekologisesti ympäristöä säästäen”.

Ja sitten eikun käyttämään!