Arjesta juhlaa
Kirjailtu 30. Maaliskuuta 2007 eli 1 vuotta, 7 kuukautta sitten.Pääsin eilen vasta puolenyön jälkeen nukkumaan. Pyöräilin projektorin gaalaillasta unisen kaupungin läpi pyyhe kainalossani. Voitin kaksi sarjaa: julkistekilpailun Puimurin toveri!-julisteella (josta tykkään kovasti) sekä webbisivu-sarjan tällä sivustolla. Toisen voittamani pyyhkeen (sekä voittopaketin 3 cd:tä) annoin jollekin pojalle kharmassa. Väsytti. Projektorin messuosuudessa oli hirveä sählinki tekniikan kanssa, kun ensin ei näkynyt kuva tykille ja sitten kah vain äänet häviää. Sain puuhata johtojen kanssa ja kiipeillä katonrajassa kiinnittämässä mainoslakanoita, actionia ihan tarpeeksi yhdelle päivälle siis. Loppuillasta väsytti, haisin hirveälle ja jalat oli kipeinä. Tuntui elävältä ja yö tuoksui väkevältä.
Pari päivää sitten oivalsin, ettei aamuisin kaupungin yllä näkyvä usva ole aamukastetta, vaan silkkaa pölyä ja tietomua.
Puimurin vastaanotto on ollut upea. Ensimmäisellä viikolla yksittäisiä kävijöitä on ollut yli tuhat ja jutut ovat olleet mielenkintoisia (tänäänkin Katjan mainio syväluotaus valmistuvan opiskelijaparan stressiin). Yhteistyökuvioita solmitaan useisiin suuntiin ja mielenkiintoista tekemistä riittää vielä vaikka kuinka. Hyvä me!
