Ihminen.org

Pääsin eilen vasta puolenyön jälkeen nukkumaan. Pyöräilin projektorin gaalaillasta unisen kaupungin läpi pyyhe kainalossani. Voitin kaksi sarjaa: julkistekilpailun Puimurin toveri!-julisteella (josta tykkään kovasti) sekä webbisivu-sarjan tällä sivustolla. Toisen voittamani pyyhkeen (sekä voittopaketin 3 cd:tä) annoin jollekin pojalle kharmassa. Väsytti. Projektorin messuosuudessa oli hirveä sählinki tekniikan kanssa, kun ensin ei näkynyt kuva tykille ja sitten kah vain äänet häviää. Sain puuhata johtojen kanssa ja kiipeillä katonrajassa kiinnittämässä mainoslakanoita, actionia ihan tarpeeksi yhdelle päivälle siis. Loppuillasta väsytti, haisin hirveälle ja jalat oli kipeinä. Tuntui elävältä ja yö tuoksui väkevältä.

Pari päivää sitten oivalsin, ettei aamuisin kaupungin yllä näkyvä usva ole aamukastetta, vaan silkkaa pölyä ja tietomua.

Puimurin vastaanotto on ollut upea. Ensimmäisellä viikolla yksittäisiä kävijöitä on ollut yli tuhat ja jutut ovat olleet mielenkintoisia (tänäänkin Katjan mainio syväluotaus valmistuvan opiskelijaparan stressiin). Yhteistyökuvioita solmitaan useisiin suuntiin ja mielenkiintoista tekemistä riittää vielä vaikka kuinka. Hyvä me!

Siis tokihan te jo tästä tiesitte, olenhan minä sitä Japania jo hehkuttanut. Perjantaina suomen MM-joukkue kuitenkin julkistettiin virallisesti, minä siellä rivissä mukana.

Tultiin takaisin Jyväskylään autolla, me kolme ämmää ja yks vee. Ville, meidän ajoneuvonasentajamme, ajoi. JAOn sivuille meistä on näköjään tehty ihan tiedote ja ilmeisesti lauantain keskisuomalaisessa on ollut jonkinlaista juttua. Telkkarissa en tiedä näkyneeni.

Seuraavaksi opettelen syömään puikoilla.

Aloitan tarinan aivan alusta.

Alussa oli pimeää, silloin elämän alkuhämärissä. Ei nähty mitään. Pari arkkibakteeria pyristeli olemisen tuskaisessa jatkumossa (mikään ei siis ole muuttunut). Sitten meille tuli kylään Ukrainalainen poika, oli liftannut Moskovasta yöllä Jyväskylään. Joitakin päiviä kämppikseni ja minun kanssa vietettyään vieraamme lähti liftaamaan Turkuun, josta aikoi nousta Tukholman lauttaan ja jatkaa matkaansa siskonsa luokse aina Pariisiin saakka. ”Seikkailu!” ajattelin minä ja seisoin tien reunassa Ukrainalaisen kanssa, mutta kyytejä ei tippunut. Paikka oli mainio, mutta kaksi poikaa on hieman heikko liftausyhdistelmä. Kellokin oli jo kuuden yli, matkaa edessä 300km.
Lue loput jutusta »

Asensin juuri mielenkiintoisen lisäosan käyttämääni blogisoftaan WordPressiin: favatarin. Ideana on, että jos kotisivusi käyttää ns. faviconia, eli pientä kuvaketta (”favicon.ico”) palvelimen juuressa, jotta selaimet voisivat näyttää sen osoitteen edessä osoitepalkissa ja kirjanmerkkilistassa sivun nimen edessä. Nyt Ihminen.org näyttää tuon samaisen kuvakkeen nimesi edessä, jos kommenttia kirjoittaessasi kirjoitat myös kotopaikkasi osoitteen sille varattuun kenttään.

En ole pitkään aikaan työstänyt mitään koneella. Yksi keskenjäänyt sarjakuva löytyy, mutta sitä tuskin aion jatkaa (voisin lisätä portfolioon vaikka keskeneräisenä, on sekin edes jotain). Toissayönä kuitenkin jotain:

Mielessä on ovia. Oviin tarvitaan avaimia. Taide itsessään voisi olla yhdenlainen avain. Alle meganen kuva, 2,8 meganen kuva sekä howto.png.