Arkisto: 'Politiikka'

Talonvaltaus Jyväskylän yliopistolla

Kirjailtu 1. Huhtikuuta 2008 eli 6 kuukautta, 1 viikkoa sitten.

Ihmeteltiinkin vähän Minnan kanssa, et mitä tuo poliisisetä tota rakennusta oikein kiertelee ja taskulampulla katselee.

Muistakaa, että vaikka Helsingissä nuorisoliikehdintä lisätilojen (nuoriso- ja opiskelijapippalotilat) saamiseksi on ollut näkyvintä, puuttuu tiloja paljon myös Jyväskylästä. Onneksi kohta saadaan veturitallit kulttuurikäyttöön, edes.

Valtaajat kommentoivat osuvasti:

Yliopisto ja kaupunkitila ovat kriisissä. Monet urputtavat. Me teemme.

Epäinhimmillistä kohtelua Suomen vankiloissa

Kirjailtu 20. Maaliskuuta 2008 eli 6 kuukautta, 2 viikkoa sitten.

13.3.2008 esitetyssä Silminnäkijässä 20 vuoden vankeustuomiota istuva Eikka Lehtosaari kertoo, miten Suomessa vankeja oikeasti kohdellaan.

Tarinat paskaisista selleistä eivät juurikaan eroa Oikeutta eläimille -järjestön julkaisemista videoista tuotantoeläinten kohtelusta. Jos tuotantoeläinten kohdalla olikin kyse vain yksittäistapauksista - mitä epäilen, koska lakikaan koko asian osalta ei ole eläinystävällinen - niin miten on asianlaita Lehtosaaren ja kumppaneiden kohdalla?

Lehtosaaresta saa raportaasissa hyvinkin älykkään kuvan, väkivaltaisista teoistaan huolimatta. Miehellä on selkeästi ollut aikaa miettiä ja toisaalta monet väkivallanteot ovat selkeästi olleet seurausta vakavista psyykkisistä ongelmista.

Pari otetta:

Polvella painettiin päätä lattiaan - turvasaappalla. Sitten roikotettiin puoltoista tuntia käsiraudoissa kahlittuna. Alasti. - Jere Lehtinen

Me asuttiin jossain vaiheessa olosuhteissa missä ei pystyny kunnolla hengittämään. Palvelu pelas yhteen suuntaan vaan, eli ruoka tuotiin lautasella kolmesti päivässä ja mitään ei saatu ulos. Eli se kaikki ne jätteet keräänty meidän selliin. Vessanpönttöjä ei vedetty ja niin edelleen. Siellä rupes olee aika kova dunkkis. Lopulta se huipentu siihen että vartija kanto lapiolla sitä paskaa meidän selleihin - heitteli sitä seinille ja me sitten asuttiin niissä tiloissa. Me ei päästy peseytymään yli kahtee kuukauteen, meille ei annettu vaihtovaatteita yli kahteen kuukauteen. Se muu kohtelu noudatteli tätä samaa linjaa.
- Eikka Lehtosaari

Ja niin edelleen: pahoinpidellyt eivät saa lääkärinlausuntojaan, valvontakamerakuvia ei tutkita, kanteluihin ei reagoida… vankiloiden lainvastaiset menetelmät muuttuivat jonkin verran ohjelmanteon aikana.

Reportaasi “Pahan palkka” on nähtävissä Ylen Areenalla.

Minkähän näille nyt oikein mahtaisi?

Kansanedustajan pimeä puoli

Kirjailtu 18. Maaliskuuta 2008 eli 6 kuukautta, 3 viikkoa sitten.

Uralin perhonen - Marsalkka Mannerheim ja KuolemaVoi helkkari kun osaa ihmiset olla kaksinaamaisia. Bjarne Kallis kenraali Gustav Hägglundin säestyksellä hokee Uralin perhosesta, että nyt on ihmisiä loukattu. Eikä Marskin biseksuaalisuus suinkaan Bjarnea tai Gustavia loukkaa (eipä)… kunhan vain mesoavat siitä että veteraaneja on ehdointahdoin lähdetty häpäisemään. Eivät vaan kehtaa sanoa mitä oikeasti ajattelevat seksuaalisista vähemmistöistä.

Täytyy kyllä todeta Katariina Lillqvistin olevan nero. Sadulla sisällissodan haavoista hän onnistuukin löytämään Suomalaisista yllättävän vahvan ja edelleenkin yleisen homokammon.

No, mitäpä minä höpisen. Katsokaa leffa ja A-talk niin voitte itse tehdä päätelmänne keskustelusta. Ohjaaja Katariina Lillqvist, kenraali Gustav Hägglund ja poliitikot Minna Sirnö ja Bjarne Kallis - A-talk väittelee Marski-animaatiosta. (Ohjelmassa myös klippejä leffasta, nimenomaan Ne kohtaukset)

Keniassa pommi-isku

Kirjailtu 12. Kesäkuuta 2007 eli 1 vuotta, 3 kuukautta sitten.

Keniassa on ollut hieman levotonta. Täällä kesäisessä Suomessa myös Riinan, Saaran ja Minnan läheisten mielessä on ollut hieman levotonta. Kuinka tytöt siellä pärjäävät?

Hyvin, omien sanojensa mukaan, joskin “alkaa liipata turhan läheltä” olivat Minnan terveiset tältä päivältä. Tilanteen epäselvyyden vuoksi on varmasti helpompaa viestiä kotiin ei-niin-panikoivasti. Onko Nairobissa nyt vaarallista, mitä ihmettä siellä oikeasti edes tapahtuu? Lue loput jutusta »

Minäkin suojelen sinua kaikelta

Kirjailtu 19. Maaliskuuta 2007 eli 1 vuotta, 6 kuukautta sitten.

Äänestin tänään joskus puoli kahdeksan jälkeen, kun ensin poljin Kuokkalasta entiseen asuinpaikkaani Kortepohjaan (kaupungin läpi siis). Olisin voinut äänestää vaikka kuinka kauan sitten, kadut tyhjinä loskasta ja aurinko paistaen. Kuitenkin lähden vasta sitten kun on pakko ja silloin sataakin lunta taivaan täydeltä vaakasuorana tuiskuna. Sellainen on ihminen.

Matkalla takaisin poikkesin hengähtämässä vakkariin alipaineklubille ja kaakaolle. Sieltä sitten spontaanisti kotiin katsomaan telkkarista, miten vihreät pärjää vaaleissa. Hyvin meni! Jee.

Iskä äänesti SDP:tä, oli aika pettynyt. Sitä se on, politiikka. Toiset kylvää ja toiset korjaa.

Jyväskyläläisten ehdokkaiden äänet.

Satu freoneista

Kirjailtu 12. Joulukuuta 2006 eli 1 vuotta, 9 kuukautta sitten.

Vietin eilen Cuenta Cuentos tarinankerrontailtaa Vakkarissa ja mieleeni jäivät Antti Viitamäen jutut maailman vaarallisimmista keksinnöistä. Ensinnäkin seuraava ajankohtainen pohjustus:

Taas on joulu ja lunta ei takuulla ole maas. Vietämme siis lämpimyyden osalta ennätyksellistä joulukuuta, kuten myös vietettiin tänä vuonna ennätyksellistä kesääkin. Monin puolin maapalluraa eleltiin ennätyskatastrofaalisissa oloissa hurrikaanien, mutavyöryjen ja jättiläismäisten tulvien keskellä. Sääolojen ennustettavuus - tai pikemminkin sen puute - ei enää nykyään ole mikään yllätys. Pikemminkin olisi yllättävää, jos ensi vuonna ei joko jäisi syksy väliin, vietettäisi 4 kuukauden kevättä, kesällä ei sataisikaan joka päivä - varsinkaan juhannuksena ja jos jouluna vieläpä olisi lunta.

Sitten varsinaiseen tarinaan, eli kasvihuoneilmiöön. Kuten kaikilla ilmiöillä, on tälläkin takanaan henkilöitymä, eli pääpiru. Thomas Midgley olisi tehnyt maailmalle suuren palveluksen pysymällä insinöörinä. Sen sijaan hän alkoi General Motorsin palveluksessa harjoittaa kemistin tointa ja pyöräytti maailmaan lyijyetyylin. Tämän autojen polttoaineeseen tarkoitetun lisäaineen tarkoitus oli hiljentää moottorin käyntiääntä - minkä se tekikin, mutta siinä sivussa ihmiskunta sai huikean yliannostuksen lyijyä. Suurina annostuksina lyijy on voimakas ja vaarallinen hermomyrkky.

Midgleyn ura ei suinkaan tyssännyt siihen, kun LE:n vaaroja alettiin pari vuotta liian myöhässä ymmärtää. Toimeliaana miehenä hän paneutui työskentelemään kylmälaitteissa käytettävien myrkkyjen - rikkidioksidin ja ammoniakin korvaamiseksi turvallisemmalla aineella. Hän onnistui kehittämään ns. CFC-yhdisteet (chlorine-fluorine-carbon), jotka pian huomattiin käteviksi myös autojen ilmastointilaitteissa, vaahtomuovissa sekä ponnekaasuna mm. sumutinpulloissa. CFC:iden - kotoisammin freonien tuotanto aloitettiin massiivisesti 1930-luvun alussa. Se oli virhe.

Myöhemmin freonit huomattiin erittäin vaarallisiksi yläilmakehän otsonille. Muistaakseni kilo CFC-yhdisteitä voi tuhota tonnin otsonia. Jo yhdestä vanhasta kylmälaitteesta löytyy helposti yli kilo freoneja. CFC-molekyylit absorboivat infrapunasäteilyä 10 000 - 100 000 tehokkaammin, kuin hiilidioksidimolekyylit.

Ihmiselle freonit ovat täysin myrkyttömiä. Puhtautensa vuoksi niitä käytetään edelleenkin mm. astmasumutteissa, koska korvaavaa ainetta ei ole pystytty kehittämään. Monissa muissa tuotteissa käytetään nykyään freonit korvaavia, vaarattomampia tai täysin vaarattomia aineita.

1900-luvun vaarallisin keksintö? Ydinaseet? Pöh. Saattaa hyvinkin käydä siten, että kun me täällä Suomessa kyhjötämme vuosien päästä vuoron tulvien ja vuoron kuivuuden keskellä - ilman lunta, poroja, joulupukkia ja kaikkea muuta mikä on kaunista, muistamme kiroten herra Midgleytä.

Jos se ei vielä tullut selväksi: kierrättäkää. Varsinkin ne vanhat jääkaapit.

Mielipide

Kirjailtu 25. Helmikuuta 2005 eli 3 vuotta, 7 kuukautta sitten.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Yhdysvallat tarvitsevat naispresidentin. Jonkun Tarja Halosen kaltaisen esimerkiksi. Oliskohan Tarjalla siskoa?

Aurinko paistaa ja vettä sataa… taitaa olla talvi

Kirjailtu 16. Joulukuuta 2004 eli 3 vuotta, 9 kuukautta sitten.

Tiet ovat Jyväskylässä sulaneet sateen vuoksi asfaltille ja osa alueista on niin liukkaita että niillä pystyisi luistelemaan. Taitaa kohta käydäkkin niin, että paikallinen laskettelukeskus-laajavuori sijaitsee aivan liian etelässä, eihän täällä kohta kasva edes havupuut!

Italia uhkaa vetäytyä Kioton ilmastosopimuksesta. Italia ilmeisesti katsoo, että jos USA:n, Kiinan ja Australian vuoksi maailma menee myrskyjen, kuivuuden ja tulvien vuoksi päin helv*, ei ole enää mitään väliä kuinka pahasti asiat menevät sinne ja syvälle, ihan kun asialle ei muka voisi edes vähän tehdä jotain.

Korotettua päivärahaa

Kirjailtu 15. Marraskuuta 2004 eli 3 vuotta, 10 kuukautta sitten.

20. päivä tätä kovin mustaa kuuta riemastun syystä että siviilipalvelustani JAO:lla tulee täyteen 180 päivää (okei, joista yksi kk Lapinjärvellä koulutusjaksolla). Tuo maaginen lukema tarkoittaa käytännössä rahallisia ansioita korotetun päivärahan muodossa (3,60e/vrk nousee 5,75e/vrk). Seuraavan kerran ilonkiljahduksia JAO:n varastossa kuullaan 18.2.2005 päivärahan hivuttauduttua huimalle 8,25e/vrk -tasolle. Laskeskellaas nyt sit kun te jo kuitenkin niitä kalkulaattoreita sieltä käynnistä-napin takaa etsitte. 3,20 kertaa 30 tekee 108 euroa / kk päivärahoja. Tähän lisätään velä ruokarahat joiden laskemisessa täytyy ottaa huomioon viikonloppujen hieman korkeampi summa, koska koulun ruokala ei tuolloin ole auki. Olettaa täytyy, että kuukaudessa on 30 vuorokautta ja niistä 8 on viikonloppuina. Elikkäs:

22vrk * 5,05e = 111,1e
8vrk * 8,95e = 71,6e
30vrk * 3,60e = 108e

Eli kuukausiansioni ovat tällä hetkellä 290,7 euroa. Tämä tietenkin vain keskiarvona. Korotettu päiväraha mukaanlaskettuna, tulevat JAO:n tilillepanot näkymään tilinauhassani seuraavanlaisena summana; 355,2 euroa. Jumankekkuli! Tällä tavallahan mulla on varaa säästää siihen iPodiin.

Eipäs nyt sitten unohdeta sitä syvällistä pointtia näiden laskeskelujen ja materialististen haaveiden lomassa: miksi helvetissä mun päivärahat on porrastettu?!?

Siviilipalveluslain huono käytännönsoveltuvuus ilmenee jälleen, taas yksi syy marmattaa lisää. Ja kun ihmiset kysyvät miksi asia on näin, totean; “koska sivareilla on samat oikeudet kuin soltuillakin” - miksi, sitä en tiedä. Ei siinä mitään järkeä ole mutta niin se vain nyt on. Tähdennettäköön, että varusmiehillä korotettu päiväraha on ikäänkuin nakkina viipyä harmaissa hieman lyhintä palvelusaikaa pidempään - hiphuraa. 3,60e vuorokaudessa ei minusta ole kovin hulppea kannuste. Vaihtoehtona kun on oman elämän jatkaminen vaikkapa ansiotyössä tai opiskellen. Sivarit suorittavat palvelustaan jokatapauksessa 13kk, vaikka helvetti jäätyisi ja Kekkonen nousisi kuolleista.