Blogi RSS 2.0

Blogi

Elämä on

Kirjailtu 12. Marraskuuta 2005 eli 3 vuotta, 1 kuukautta sitten.

Kerran Jyväskylän ylioppilaslehden “toimitus suosittelee”-palstalla oli seuraavanlainen lausahdus:

Jos luulit että elämä on tylsää, lue blogeja. Huomaat, että se yleensä on.

Seuraava pätkä taasen on Matti Vanhasen päiväkirjasta:

Pyykit koneeseen, imuri heilumaan ja koiran aitausta siivoamaan. Siitä alkoi alkuilta. Kummallinen syksy. Ruoho on edelleen aivan vihreää, mutta onneksi nurmikkoa ei ole tarvinnut pitkään aikaan leikata. Kannoin tynnyrit räystäiden alta liiterin taakse talveksi suojaan.

Presidenttiehdokkaista myös Hautala sekä Niinistö heittävät läppää blogiformaatissa.

Haluaisitko miljonääriksi?

Kirjailtu 15. Lokakuuta 2005 eli 3 vuotta, 2 kuukautta sitten.

Satuin äsken katselemaan hetken haluatko miljonääriksi-ohjelmaa. Visailun loppuvaiheessa lavalle pääsi joku mimmi, joka 700- tai 2000 euron kysymyksessä joutui turvautumaan yleisön apuun. Kysymys oli näinkin vaikea kuin:

Mikä taivaankappale kiertää maata?

Ja vastausvaihtoehdot:

Meteorologi (arveli tätä), kuu, meteoriitti ja aurinko.

Tuli vain siinä katsoessa mieleen, miksen yleensä katso telkkaria.

Uudistunut Ihminen.org

Kirjailtu 15. Heinäkuuta 2005 eli 3 vuotta, 5 kuukautta sitten.

Jes! Wohoo! Viimein!

Useita kuukausia sitten aloitettu suunnittelu, pari kuukautta sitten aloitettu ulkoasun piirtäminen ja nyt neljän päivän armoton ohjelmointi & HTML-merkkaus-putki on viimein tuottanut tulosta. Edessänne komeilee/karmeilee/(mitä tykkäätte?) uusin hengentuotokseni. Ihminen.orgin uudistettu ulkoasu ja rakenne. Tekstisisällöt ovat vielä pääosin vanhoilta sivuilta, mutta sen asian suhteen allekirjoittanut istuu vielä muutamia tunteja tämän näppiksen edessä kirjoittamassa. Tulosta nähtänee ensi viikolla, kunhan ensin vähän lomailen tietokoneesta.

Bloggaamiseenkin riittänee taas aikaa. Mainittakoon vielä muutamia seikkoja:

  • Blogiin voi nyt linkittää suoraan osoitteella www.ihminen.org
  • Sivua ei löydy -virheilmoituksia saattaa ilmetä vielä reilusti, hommia tämän korjaamiseksi tehdään.
  • RSS-feedien osoitteet muuttuivat, uudet meta-sivulta
  • Ylipäätänsä kaikki linkit on muuttuneet enemmän tai vähemmän, koska päivitin sivuston rakennetta aika ankaralla kädellä. Yritän vielä vähän viilata jotta vanhatkin osoitteet toimisivat. Ongelmia tuottaa WordPress-blogisofta jonka mielestä entinen ihminen.orgin sivuosoitin “s” on yhtäkuin “search”. Homma vaatii kikkareen.

Näillä sanoilla, mukavaa viikonloppua!

Miksei tyttöbändit menesty?

Kirjailtu 3. Heinäkuuta 2005 eli 3 vuotta, 6 kuukautta sitten.

TikTakin tultua suuremman yleisön tietoisuuteen, sai se ikäänkuin vahingossa pikkutyöttöjen spicegirls-suomiversion maineen - vaikka kuinka yrittivätkin rokkia soittaa. Muistaakseni lähinnä vain koska sattuivat olemaan “tyttöbändi”. Miksi hitossa musiikista, erityisesti bänditoiminnasta, on tullut vain rokkipoikien juttu? 60-80-lukujen välillä rokkaaminen oli tunnetusti melko rajua toimintaa, mikä eittämättä ajoi vähemmän jätkät pois lavoilta. Nyt olisi taas aika neitibändeille, yrittjiä ei vain tunnu löytyvän, ainakaan onnistuvia sellaisia. Missä viipyy Suomen ensimmäinen nais-egotrippi, nais-don huonot tai nais-zen café? Eikä Ultra Brata / SMG:tä voida laskea naiskokoonpanoksi, vaikka eturivissä leidejä oliskin. Voidaanko todeta, että tytöt tykkää popista ja pojat rokista?

Vaan kuunnelkaapa Bitch Alerttia, räväkkää mättöä erityisesti uudella levyllään. Peukku; hyvä!

Unettomuusuutinen

Kirjailtu 24. Toukokuuta 2005 eli 3 vuotta, 7 kuukautta sitten.

Naiset nukkuvat miehiä huonommin:

…ja riittämätön tästä(?) työstä saatava tunnustus, pitävät naisia valveilla.

Sekä:

Tutkimuksen mukaan hyvin koulutetut naiset nukkuvat kanssasiskojaan paremmin, kun taas miehillä tilanne on päinvastainen ja koulutus tuntuu vievän unet.

Eli naiset eivät nuku jos eivät saa tehdäkseen taitojensa mukaista työtä, ja ehkä hieman yksinkertaisemmat miessukupuolen edustajat menettävät yöunensa jos hommat menevät liian vaikeiksi. Olenkin aina ollut sitä mieltä, että naisten epätasa-arvolla työmarkkinoilla on kansanterveydellisiä vaikutuksia. Naiset johtajiksi heti!

Hassu linkki: funnyfox.org - FireFox-mainoksia.

Sananen urheilusta

Kirjailtu 28. Maaliskuuta 2005 eli 3 vuotta, 9 kuukautta sitten.

Tiedän useiden närkästyvän nyt, sorge.

En ole koskaan pitänyt kilpaurheilusta, naurettavaa touhua kaikkine sirkustemppuineen. Formulat, jalkapallo sekä jääkiekko erityisesti. Ei pelkästään se, että kilpailijat heittäytyvät välillä epärehellisiksi ja/tai väkivaltaisiksi huomionkipeydessään, vaan kun yleisökin lähtee leikkiin mukaan. Oma seura on pyhin, sen pelejä seurataan silmät kiiluen sohvalta eteenpäin kurottautuneina. Juomaa ja kavereita, jotka kaikki ovat Samaa Mieltä seuran pyhyydestä. Pelaajia analysoidaan ja suosikkeja kehutaan, epäonnistujista todetaan että “kyllä se sit siitä, ens kerralla kato”. Muiden seurojen kannattajat ovat Väärämielisiä Huligaaneja. Eilisestä pelistä puhuminen on minusta yhtä tyhjänpäiväistä jorinaa kuin säätilan toteaminen ulkona kaverille.

HS: Mali-Togo-karsintaottelu keskeytyi rähinään

    Mellakka sai alkunsa, kun Togo teki 2–1 -maalin ottelun viimeisellä minuutilla. 50 000-päinen yleisö villiintyi, ja tuhannet ihmiset rynnistivät kentälle.
    Elämöinti jatkui myöhemmin stadionin ulkopuolella. Uutistoimisto Reutersin silminnäkijän mukaan ihmiset muun muassa polttivat autoja ja renkaita pääkaduilla ja tienristeyksissä.

Kyllä minulla oikeasti on huumorintajua, kaikissa muissa asioissa paitsi tässä. En näe touhussa mitään hauskaa.

Sama ulkoasu

Kirjailtu 27. Maaliskuuta 2005 eli 3 vuotta, 9 kuukautta sitten.

En tykkää bloggerista enää. Sitä näin väsyneenä saattaa alkaa lukemaan jostain hämärältä sivustolta linkitettyä blogia ja sitten luuleekin se olevan eräs toinen blogi, jonka ulkoasu nyt vain sattuu olemaan samanmoinen. Jotenkin sitä vain, kun ei tähän aikaan enää päässä kolahtele ja kilahtele, sattuukin jäämään hokasematta ettei se olekkaan se blogi.

Ja mitäkö tällä on väliä? Ei niin yhtikäs mitään. Niin paitsi että tehkää ihmiset hienoja ulkoasuja älkääkä käyttäkö liian-vähän-ulkoasuja-bloggeria. Jos ette osaa, niin opetelkaa. Olkaa persoonallisia; takaan, ettei pelkkä teksti riitä. Tai vaihtoehtoisesti kirjoittakaa vaikka kirja, jää jotain muistoksikin vanhuuden päiville. Ei nimittäin varppina ole bloggeria olemassa 55 vuoden päästä. Ja kun se muistikin sitten kuitenkin alkaa tahmata… tällä tavalla niinkuin minulla tahmaa tähän aikaan vuorokaudesta.

Anyway, kirjaimia taitavasti järjestykseen asettelevat mm. ohi ammuttu että alivuokralainen. Mä suosittelee.

Äiti synnyttää tänä yönä. Kerron huomenna lisää.

Pöö!

Kirjailtu 1. Maaliskuuta 2005 eli 3 vuotta, 10 kuukautta sitten.

Pöö!Sinisten silmien hirvittävä ja kammottava paluu! Pöö!

Podcasting

Kirjailtu 8. Helmikuuta 2005 eli 3 vuotta, 11 kuukautta sitten.

Olen tyytyväinen siihen, kuinka olen saanut olla mukana näkemässä Internetin kasvun lapsesta muurosikään. Ensin Suuret mediumit perustivat omat uutiskanavansa verkkoon, mm. Hesarin nettiliite on yksi suosikeistani. Seuraavaksi meren takaa kuului kummia, jotain Blogeista ja sensemmoisista. Blogit ovat muuttaneet tiedonvälitystä internetissä merkittävästi - poliittiset, alakohtaiset, kansalliset ja kansainväliset uutiset kulkevat blogien välityksellä todella tehokkaasti. Entistä journalistisemman otteen saava kirjoitusurakka tuhansissa blogeissa on jo täysin verrattavissa perinteisiin paperimediumeihin tiedon luotettavuuden suhteen. Toki, joukossa on paljon tauhkaa ja erottelun taitoa täytyy vielä jatkossakin kohentaa vastaanottajapäässä.

Tällä kertaa meren takaa kuuluu jotain ääntäkin, Digitoday.fi uutisoi Podcastingista (Wiki), iPod-mediatoistimen inspiroimasta amatööriradiotoiminnasta. “Juontaja” siis nauhoittaa ohjelmansa, siirtää sen tietokoneen kautta internettiin jolloin kuulijakunta voi ladata sen edelleen omaan soittimeensa ja kuunnella silloin kun on aikaa - ei silloin kun ohjelma sattuu nettiradiosta tulemaan. Minä sanon: mahtava idea! Nyt kaupallisen televisiotoiminnan pitäisi lähteä hommaan mukaan myymällä katselukertoja erillaisiin ohjelmiin, internetin välityksellä. Vaikka voihan uutiset jo katsoa netistä milloin huvittaa, mutta miten olisi ajankohtainen kakkonen, jokin dokkari tai vaikka illan pikkukakkonen seuraavana aamuna?

Podcastingeja voi kuunnella vaikkapa iPodder.org:in kautta.

Voi tuota soneraa…

Kirjailtu 8. Helmikuuta 2005 eli 3 vuotta, 11 kuukautta sitten.

Mikä näitä Soneran entisiä tyypejä oikein vaivaa? Nyt yli 70-ihmisen teleurkintaa ei siis tapahtunut laisinkaan tarkoituksella, ihan vain jotenkin sattumalta ja vahingossa. “Ei me tiedetty et niitä tietoja ei saa katsoa” - jestas, minkämoisia tietoturvan ammattilaisia siellä soneralla oikein on palkattu?