Cellar Door
Kirjailtu 15. Joulukuuta 2004 eli 4 vuotta sitten.Kuinka ilostuinkaan, ylpeyden häivähdyis kulki lävitseni lukiessani Mean Menopaussia, kirjoititpa sivuistani kauniisti. Kuitenkin havahduin: en halua olla rajallisuuden ulkopuolella, sillä siitä minulle tulee aivan liian korotettu mielikuva, jotan en ole enkä haluakkaan olla. Kuitenkin, pienen ihmisen kiitos ja kumarrus täältä päin sinulle.
Tuli ihan sellainen olo että pitäisi jatkaa kehumista johonkin toiseen suuntaan. Kuin sattumalta, törmäilin joitakin päiviä sitten Johanna ihmisen hourailuihin. Saitin parissa viihtyy aidosti, ihan vain tekstisisällön ansiosta, letkeää ja pistävää huumoria. Niin eikä ulkoasuakaan ole onnistuttu pilaamaan, vaan minimalismi toimii hyvin. Huomautettakoon uudelle kävijälle, että teksteihin pääsee sisälle lähinnä vain lukemalla enemmän kuin ensimmäisen silmään osuvan kappaleen, asiasisällöt ovat nimittäin ajottain… noh, hyvinkin hassuja.
Eräässä elokuvassa todettiin Cellar Door:in olevan kaunein koskaan kirjoitettu sanayhdistelmä. Onhan se kiva, pidän kuitenkin enemmän suomalaisista. Subjektiivista on kauneus.
Tänään viimein on
Itse käytän
Mozilla Foundationin tuotteista käytän