Jyväskylästä tulee mahdollisesti iltaisen valtuuston päätöksen myötä Suomen seitsemänneksi suurin kunta väkiluvussa mitattuna. Onnea sen johdosta!
Harmittaa, kun jäi Erkan kännyvideo-streaming näkemättä. Sille olisi vaikka kuinka moni blogi vinkannut, jos olisin hoksannut päivän aikana vain vilkaista blogilistaa…
Hieno esimerkki kuitenkin toimivasta kansalaismediasta. Streamille ehti kertyä varsin monipäinen yleisö.
Mitä lie muita käyttömahdollisuuksia tuollaisella olisi? Olisi hienoa saada tänne toimiva kansalaismedia, sellainen, johon käyttäjät voisivat itse streamingin lisäksi lähettää valokuvia, tekstejä ja videonpätkiä kaupungista. Huomioita, tunnelmakuvaa ja informaatiota (tapahtumat, onnettomuudet, kummalliset pikkujutut, poliittiset tempaukset yms.) Sisältöä varmasti riittäisi, kun vain homman saisi pelittämään tarpeeksi helppokäyttöisenä ja ylipäätänsä ihmisiä pyörittämään sellaista. Kulkurissa olisi siihen potentiaalia, mutta se vain lepää laakereillaan aika/ihmispulan vuoksi…
Ehkäpä joku flickr:n, youtuben, googlemapsin yms. palvelut yhdistävä mashup-nettisivusto? Voisin melkein kuvitella että sellaisen rakentaminen olisi mahdollista jo pelkästään WordPressin (tämän blogisoftan) plugareilla.
Toivottavasti hesari lähtee viemään omakaupunki.hs.fi -palveluaan siihen suuntaan - ja mikä parasta, laajentaisi sen kattamaan koko maan.