Kordinaatit kohdalleen
Kirjailtu 30. Kesäkuuta 2007 eli 1 vuotta, 4 kuukautta sitten.Olen ollut viimepäivinä aika innoissani googlen kartoista. Työstän suht’ massiivista tapahtuma-kalenteriohjelmistoa ja sen yhtenä ominaisuutena on mahdollisuus järjestellä dataa geotaggaamalla. Jos tapahtumatiedoissa on tallennettuna kadunnimi ja paikkakunta, voin automaattisesti luoda karttanäkymän ja samalla vaikkapa ajo-ohjeet käyttäjän omasta kotiosoitteesta tapahtumapaikalle.
Toisaalta voin esimerkiksi tallentaa jonkin tapahtumapaikan koordinaatit, jolloin saan piirrettyä kartan siitä, missä ja mitä kulloinkin tapahtuu. Miten olisi kännykkään kartta Jyväskylän tapahtumista tänään? Tai kartta Jyväskylän kesäteattereista? Tai vaikkapa kaikki tapahtumat tänään kilometrin säteellä siitä, missä nyt istut? Onnistuu!
Olen kehitellyt yksinkertaista geotaggaus-työkalua, jolla voin lisätä tapahtumapaikkatietoja tietokantaan lisätessäni oikeat koordinaatit vain hiiren klikkauksella. Tai voivat käyttäjätkin tietoja lisätä… Voin näyttää sen teille, tässä:
Etsi paikkakuntaa:
Klikkaa nuppineula oikeaan kohtaan kartassa, voit liikuttaa sitä tai klikata uuteen paikkaan. Peruaksesi paikkatiedot, klikkaa tyhjennä-nappia tai nuppineulaa.
Pituus: Leveys:
Kartat eivät ole kalenterin ainoa lukutapa, vaan normaalin webbisivuselailun lisäksi on luvassa mobiilit ja feedit. En paljasta vielä enempää, mutta projektista on varmasti tulossa lisää tietoa heinäkuun helteiden kuluessa. ;-)