Olen näinä päivinä luultavasti hyvin tyypillinen esimerkki ajatusteni kanssa: taidan antaa rahaa hyväntekeväisyyteen. Huomautettakoon, etten ennen ole antanut. Tai olen peruskoulussa, mutta nekin rahat maksoi äippä (olin hei jotain 10, ehkä 11). En todellakaan tiedä miksi en ole, syytä ja halua olisi vähän ollutkin.
IRC-galleria kysyy gallupissaan(vain rekisteröityneille): “Oletko antanut rahaa Aasian katastrofin uhreille?”. Kommentteihin kirjoitetut vastaukset ovat arvatenkin laidasta laitaan:
- En kyllä helvetissä sinne ole senttiäkään antamassa… Miksi antaisin, kun ei koko juttu koskettanut minua ollenkaan?
- 20€, siellä sille on parempaa käyttöä kun mulla
- soitin 10 euron edestä ja annoin 5 euroa keräykseen. hätääkärsiviä pitää auttaa, ja ihmettelen ihmisiä, jotka sanovat ettei asia liikuta heitä. Mua ainakin liikuttaa, vaikkei ketään läheinen ollutkaan turmassa.
Siis, ihmiset hyvät, haluaisinkin tuoda esille muutaman mielipiteenomaisen seikan, jotka mieleeni kehitin seurattuani keskustelua asiasta ja vähän asian vierestäkin. “Miksi juuri nyt kun ei aiemminkaan”-tyyliset kommentoijat eivät tunnu ymmärtävän, että kyllä sitä keräystä tehdään ympäri vuoden ja kohteisiinkin joita ei mediumeissa mainita. Jos länsimaisesta rikkaiden tekopyhyydestä haluaa saarnata, tämä ei ole edullinen hetki siihen. Niiden sormella osoittelu, jotka edes nyt auttavat, on turhaa ja oikeastaan aika törkeääkin. Epäilyttää, auttavatko/ajattelevatko nämä syyttävän sormen nostajat itse millään tavalla, eikö pilkan oikeastaan kuuluisi osua omaan nilkaan?
Lisäksi muutamat asiat ovat menneet hieman päällekkäin. Suomalaisista uhreista puhutaan paljon, tietenkin, harvoin sitä useampi tuhat skandinaavia kuolee/katoaa kerralla kaukomailla. Myös tähän asiaan “keskittyminen” on aiheuttanut närää kanssakeskustelijoissa, paha kyllä. Itse olen kyllä huomannut, että mediumeissa on esitetty myös muita kuin Suomen kansalaisiin liittyviä lukuja, olen nähnyt kuvia pääasiassa paikallisista uhreista ja keräysrahat taitavat pääosin mennä sikäläisille. Mediumit ovat haastatelleet pääosin Suomalaisia, koska täällä savossa lähinnä vain Suomalaiset mediumit vaikuttavat. Kansa osaa Suomea ja samaistuu Suomalaisiin helpommin. Tulee huomattavasti selkeämpi kuva asiasta, informaatio välittyy paremmin, kun että haastateltaisiin paikallista köyhää perheensä menettänyttä äitiä. Kansainväliset uutiskanavat ovatkin sitten asia erikseen.
Palatakseni haluuni tehdä jonkinlainen rahallinen lahjoitus.
Unicef, SPR, kirkko… mihin pennoseni antaisin? SPR:ää kritisoidaan mm. uutisryhmissä kovin sanoin: “Kymppi SPR:lle taitaa olla 10 senttiä todellisen avustustyöntekijän palkkaan ja loput jonkun salkkumiesryhmittymän bonuksiin, pahoin pelkään“. Väitteet ovat toistaiseksi jääneet ilman totuuspohjaa, mutta uskon kyllä että SPR:ää tehokkaampia ja nopeampia avustustahoja on. Esimerkkinä kirkon ulkomaanapu, jonka kautta avun pitäisi mennä lähes lyhentämättömänä ja koordinoidusti tarvitsijoille. Kirkolla on jo valmis organisaatio jonka palkat maksaa valtio. Hetken vielä asiaa pohdittuani, ajattelin että kun muut lahjoittavat Aasiaan, voivat muut apua tarvitsevat kohteet jäädä vähemmälle huomiolle. Päätinkin antaa rahani katastrofirahastoon. Afrikka oli toinen vaihtoehto, mutta tilanne sielläpäin näyttää pienen ihmisen silmin suorastaan toivottomalta.
Ilotulitteiden ostamisen väliinjättämispäätös on tietenkin jokaisen henkilökohtainen asia, jos ei huvita juhlia raketeilla, ei ole mikään pakko. Itse ihailin raketteja aivan tyytyväisenä ilman minkäänlaisia omantunnontuskia, harmitti jopa kun kaupunki jätti väliin omat ilottelunsa. Tempauksella säästettiin kuulemani mukaan noin € 800 (en ole summasta laisinkaan varma, jotain tuonsuuntaista kuitenkin) hyväntekeväisyyteen, mikä on suoraan sanoen kyllä hävyttömän vähän. Summa olisi mielestäni voitu lisätä avustussummaan ja raketit ampua ilmaan, jolloin asiasta uutisoimalla olisi saavutettu tempauksen tuoma uutisarvo jokatapauksessa. Ainakin minä olen tähän asti uudessavuodessa pitänyt eniten nimenomaan kaupungin ilotulituksesta. Tämä yksityinen poksauttelu on turhan vaarallista, laimeaa ja harvemmin mitenkään erityisen ihastuttavaa. Onko väärin juhlia ja iloita, jos jokatapauksessa ajattelee ja avustaa rahallisesti?
Mainittakoon vielä lopuksi että iltasanomien gallupista, samasta aiheesta kuin IRC-gallerian galluppi, voi lukea samankaltaisia kommentteja kuin galleriastakin.
En ihmettele yhtään ettei masuni kasva ja lääkäri valittaa ~10 kilon alipainosta - en syönyt kinkkua kuin yhden piskuisen siivun koko jouluna. Voi minua ruipeloista! Mutta suklaatapa ahdoinkin mahaani, sillä sain konvehteja 1) palveluspaikalla osastolta, 2) siskolta, 3) äipältä. Mitäs menin toivomaan. Lisäksi lapsuusmuistopukki(nää puna-nike-housuiset on vaan apureita, tiesittekös) toi glögikynttilän ja kaikkea pientä tärkeää ja tarpeellista, kuten yleensä. Jotain lukemistakin olisi voinut tuoda, mutta osanen ostaa itse osuvammin kunhan tästä kirjakauppaan vääntäydyn. Vaihtoehtoisesti haen kirjastosta Hessen arosuden.
