Ihminen.org

Siis tokihan te jo tästä tiesitte, olenhan minä sitä Japania jo hehkuttanut. Perjantaina suomen MM-joukkue kuitenkin julkistettiin virallisesti, minä siellä rivissä mukana.

Tultiin takaisin Jyväskylään autolla, me kolme ämmää ja yks vee. Ville, meidän ajoneuvonasentajamme, ajoi. JAOn sivuille meistä on näköjään tehty ihan tiedote ja ilmeisesti lauantain keskisuomalaisessa on ollut jonkinlaista juttua. Telkkarissa en tiedä näkyneeni.

Seuraavaksi opettelen syömään puikoilla.

Opiskelu loppui tähän. Lähetin tänään kelaan paperin, joka tekee minusta enemmänkin jotain muuta, kuin “päätoimisen opiskelijan”. Loppuu se opintopisteiden riittämisestä opintotukeen murehtiminen, mielenkiintoisien kurssien metsästäminen ja ennenkaikkea huono omatunto yhteiskuntaloisena elämisestä. Hyväksilukemalla ja tenttimällä saaduilla opintotuilla ei voi sanoa eletyn leveästi, mutta aikaa on kieltämättä ollut tehdä… tai no olla tekemättä. Laiskotella. (SeikkaillaIhmetelläTutkiaLukeaMiettiäJaTaiteilla.)

Tuntui niin turhalta opiskella vain paperien vuoksi.

Jatkan opiskeluja vielä jonkin aikaa ainakin, sekalaisia kursseja ja projekteja. Ehkäpä haen parin vuoden päästä johonkin yliopistoon (olen aina ollut wannabe-yliopistoihminen), joskin ilman lukiopapereita se voi olla vaikeaa. Toisaalta voin myös vaihtaa Tampereen AMK:hon tai mennä esim. Lahteen. Mun filosofiaan ei enää kuulu valmistua JAMKista. Pitäisi löytää joku paikka, jolla voisi oikeasti olla jotain mielenkiintoista näytettävää, opetettavaa ja joka olisi kaikinpuolin hyvä ponnahduslauta ammattiin.

Toisaalta.

Sanovat papereiden olevan turhia ja medianomien tyhjäntoimittajia (varoitus: katkera vuodatus). Keneltä niitä numeroita on oikeasti kysytty? Ensimmäinen kysymys on aina, mitä sä osaat?

Näyttelytilaa rakentamassa keskiviikkona. Kuvassa Päivi, Minna, Janne ja Lasse.

Ihan-hillitön-kiire ollut viimeaikoina. Siksi tämäkin postaus jäänee vain listaukseksi viimeaikaisista puuhistani ja oikeastaan ydinviesti on: ältsin mukava ja aikaansaava olo kaiken kiireen keskellä. Sellainen tyytyväinen. Onnellinen. Onkohan minusta kasvamassa pieni työnarkomaani? Hui.

Opiskeluissa on meneillään kaikkea mielenkiintoista; kursseilla en juurikaan ole viimeaikoina (koskas olisin?) käynyt, mutta projektiluontoisesti puuhastellaan mm. uutta kulttuuriin keskittyvää nettilehteä erinäisten ihmisten kanssa. Porukka on pitkälti JAMK:in viestintäläisiä, mutta jatkossa toimituksen olisi tarkoitus olla hieman monipuolisempi otos Jyväskylän viestinnän alan nuorista. Asiasta käytännön tasolla kiinnostuneet sanokaa hep, sillä vielä meillä ei ole edes nimeä.

Live Herring -mediataidetapahtuma + Arktisen Upeeta elokuvafestarikin on nyt käynnissä, alkoi torstaina ja jatkuu sunnuntaille asti. Tapahtumien graafinen ilme on käsialaani, jonka lisäksi olen pyörinyt tiiviisti mukana Live Herringin järjestämisessä. Hulinaa näyttelyssä on riittänyt: heti aamulla oli jonoa ovella, koska jaamme 10 t-paitaa / päivä kolmea spämmiotsikkoa vastaan. Paidat ovat osa Sebastian Campionin Greatest Hits! -teosta. Tapahtuman jälkeen lähetämme post-it -lapuille kerätyt spämmilauselmat itse taiteilijalle.

Eilinen näyttely/leffafestaripäivä meni ihan kokonaan ohi Helsingin matkan vuoksi. Kävin ammattitaidon MM-kilpailujen Suomen semifinaaleissa ja tänään tuli sähköpostista seuraavanlaista:

Mikael Korpela 59,74
Joni Hasanen 59,60
Juho Fröjd 49,58

Näin siis Mikaelia esitetään Suomen edustajaksi Japaniin lähtevään joukkueeseen Web Design lajiin.

Marraskuussa 2007 on siis edessä Japanin Shizuoka ja kilpailu MM-kullasta. Yritän pysyä nöyränä joten hehkutan asiaa filosofisemmin sitten kun olen oikeasti tajunnut, kuinka isosta jutusta on kyse. Nyt lähinnä nostelen olkiani ja mietin, että kuulostaapa kivalta idealta, Japani nimittäin. Mutta hei: katsokaa noita pisteitä - ihan sikatiukka matsi! Vaude. Ainakin saa tuntea, ettei edustuspaikka tullut helpolla.

Illalla jalat ja selkä olivat ihan jumissa kaiken sen istuskelun jälkeen (JKL-Pasila junassa ~3h, kilpailussa ~7h ja Pasila-JKL junassa ~3h). Poikkesin vain nopeasti Live Herringin epävirallisella kick-off-klubilla (”Vadelma.klubi”) Vakkarissa ja jatkoin suoraa päätä nukkumaan.

Päivän huvituspisteet tulivat aamuyhdeksän Onni von Sopanen-lastenelokuvan näytöksestä AU-festareilla. 9:02 katsomo oli melkein tyhjä - sitten bäng - pari koululuokallista 10-vuotiaita pamahtaa saliin ja penkkejä piti alkaa kaivelemaan verhojen takaa lisää. Itse näytös pääsi alkamaan vasta vartin yli. Onneksi tulin sen verran ajoissa, että sain hyvän paikan eturivistä keskellä. Lapsiyleisö on mielenkiintoinen: eloisampi, liikkuvampi ja hieman äänekkäämpi.

Viime yönä jakelin Arktisen Upeeta/Live Herring -julisteita keskustassa tuulen tuivertaessa korvissa ja vesisateen tihkutessa naamalle. Myöhemmin puoliltaöin olin kävelyllä Pekan kanssa ja taivas satoi räntänä alas. Aamulla herään ja maa on valkoisena: täällä se nyt on. Syksy on loppumaisillaan ja talven kylmä koura otti kiinni myös Jyväskylästä. Aiemmin kuvailemani kaunis ja mukava syksy on nyt ohi. Viime vuonna ensilumi satoi 25.10. - otin kuvan silloinkin, kuten myös vuonna 2004. Laitan ne joskus tänne, nyt on hieman kiire ommella naamiaisasua (vangin paita) tämäniltaisiin bileisiin Kuopiossa.

Kun kukaan ei kuitenkaan tämmöisellä tuulella ja tuiverruksella halua lähteä ulos, voin suositella mielenkiintoista Reidar Palmgrenin haastattelua YLE:n elävästä arkistosta.

Aina välillä kun saan mahdollisuuden, kuoriutuu minusta yöllinen seikkailija. Ehkpä juuri pimeyden vuoksi tykkään syksystä. Syksy on lyhyt, pimeä, kylmä ja märkä. Kaikki syksyiset valokuvat on otettu niinä kuivina, hieman tuulisina mutta aurinkoisina päivinä joina vaahteranlehdet tanssivat tuulenpyörteissä. Ne päivät ovat oikeasti aika harvinaisia. Tykkäänpähän kuitenkin - ehkä siinä on jotain anarkiaviehätystäkin, syksy on niin lyhyt. Syksy on eri maata.

Kätevyyttä olisi asua jossain isossa maassa, ison meren lähellä, isossa kaupungissa. Siellä nimittäin tapahtuis yölläkin. Nyt on syysloma (hys! itsenäisen opiskelun viikkopas!) ja niiden ihmisten unirytmi, joilla on yöllisen seikkailijan luonne, kääntyy näinä päivinä pahasti yömyöhän puolelle. Kunhan Minna tulee takaisin lapista, on sillä puuhaa yrittää saada käännettyä tämä unirytmi taas järjelliseksi.

Keksin yhden yhteisen asian on jokaiselle syyspäivälle, paistoi aurinko tai ei: joka paikassa löyhkää mädäntyvien kasvien lemu, ihan koko ajan.

Jaa, taidankin viedä roskat.

Siivosin!

Tässä kuvassa on nyt niin vähän roinaa, ettei voi kertoilla hauskoja juttuja esineistä. Paitsi että tuo pieni purkki levarin päällä kukan edessä on kiva, siinä lukee “yönamia”. Muumimamman laitoin seinälle tänään.

Ihmiset on laittaneet työpöytäpornoa blogeihinsa. Häviän kisan “kellä sotkuisinta”, mutta katotaanko kellä on huomenna siisteintä!?

Muistutus itselleni: siivoa kun heräät aamulla päivällä.

Mä menen taas sinne kilpailuun.

Ensi marraskuussa olisi edessä ammattitaidon MM-kilpailujen semifinaali Helsingissä. Jos pärjään siellä, ovat itse kilpailut Japanissa 2007, mikä on kiva, koska en ole ennen reissannut. Otan kilpailun sillä tavalla puolitosissani, että hoidan koulut ja työt alta pois, mutta yritän myös valmentautua niiltä osin kun en vielä ihan kaikkea osaa. Esimerkiksi ohjelmointi voisi olla sellainen en mä tajuu-juttu. Kilpailutilanne vaatiikin sitten jo enemmän sitoutumista, jos siellä haluaa pärjätä. Hommat opetellaan kunnolla ulkoa ennen kilpailutilannetta ja käytännössä ne mennään sitten vain latelemaan sinne näppikselle ulkomuistista. Ei pitäisi olla ongelma, vaatii vain aikaa. Hei! Onko tää kusta kun päässä lorisee?

Muutenkin ollut taas viimeaikoina vaikeuksia sanoa “ei” tietyille tahoille. Työnteko häiritsee ihmisten opiskeluja nykyään ja duunia pitää tehdä koska opintoraha ei riitä makaroniin. Siitä on ollut puhetta taas vaikka missä ja ensi maanantaina (9.10.) järjestetään Jyväskylässäkin mielenosoitus opintorahan nostamiseksi. Tulkaa sinne (niin minäkin). Mutta mä olen vähän erikoinen; teen kaikenlaista opiskeluja jarruttavaa lähinnä huvikseni. Näistä hommeleista sitten tietoa lähempänä, pitkä tarina ja paljon kesken. Kaikkee jännää kuitenkin siis meneillään nyt. Ehkä taas vähän liikaakin, kun aikaa hauskanpitoon ja leikkimiseen ei meinaa riittää. Olis edes jotain kunnon vinoumia tai ahdistumia, niin vois vedota niihin ja karata Norjaan. Sanois vaan, että hei beibi, ollaanks sekaisin kuin Sid ja Nancy? Se on stressiä se, mutta kyllä se tästä taas kohta. Perjantainakin juhlitaan.

(Kuunnelkaa tekin Karmaa, hyvä solistiorkesteri ovat!)

Minulla ja Pekalla lukee ovessa “Ei ilmaisjakelua, kiitos”. Kohtelias, selkeä ja ytimekäs. Mutta ei! Seurakuntaviesti vaan tulla kolahti laskujen kanssa sisään. Kumpikaan meistä ei kuulu kirkkoon ja vaikka hengelliset asiat sinänsä olisivatkin kiinnostavia, on minussa ainakin olemassa jonkinlainen periaatenillittäjän geeni. Laitoin seurakuntaviestin toimitukselle palautetta, että ei kiitos enää, tietysti tapani mukaisesti ystävälliseen sävyyn. Lehden tiedottaja/toimittaja Kaarina Heiskanen vastasikin viestiini pahoitellen ja kertoen vievänsä asian eteenpäin.

Tähän väliin kerrottakoon, että kuluttajaviraston ennakkopäätöksellä “ei mainoksia” -kielto ei koske tiedotuslehtiä, jollaisia seurakuntien- ja kaupunkien lehdet yleensä ovat. “Ei ilmaisjakelua” taas koskee myös tiedotuslehtiä, joten meidän luukustamme pitäisi tulla vain hesari, tiedelehti ja laskuja.

Heiskasen viestiä seuraavana päivänä yhteyttä otti myös Johanna Rautiainen Kirkko-mediat Oy:stä. Käytäntö on kuulemma sellainen, että lehti jaetaan kaikkiin talouksiin Jyväskylässä, mutta että toivettani kuitenkin voitaisiin noudattaa:

“Seurakuntaviesti jaetaan Postin osoitteettomana jakeluna kaikkiin talouksiin Jyväskylässä. Välitämme toivomuksenne Postin jakeluorganisaatiolle, ettei lehteä enää jaettaisi teille.”

Tuosta sähköpostinvaihdosta on jo aikaa ja edelleenkin seurakuntaviesti, lupauksista huolimatta, kolahtaa luukusta sisään. Tänään juttelin postissa työskentelevän tutun kanssa. Hän oli nähnyt nimeni jollain kumman erikoislistalla postissa ja kysellyt asiasta lisää. Oli selvinnyt, että Jyväskylän postilla on muutaman kymmenen ihmisen lista, jotka ovat - kuten minä - valittaneet seurakuntaviestin jakelusta.

Kuvio on todella kummallinen. Kuluttajavirasto ohjeistaa: älkää jakako tiedotuslehtiä “ei ilmaisjakelua” -postilaatikoihin. Seurakuntaviestin toimitus sanoo samaa. Seurakuntaviestin kustantaja sanoo, että lehti jaetaan kaikkiin talouksiin, mutta toivomuksesta se voidaan kyllä jättää jakamattakin. Postilla on erityinen lista ihmisistä, joille lehteä ei saisi jakaa, mutta tällä listalla ei ole mitään merkitystä, vaan lehti jaetaan joka tapauksessa.

Kelle tässä enää voisi valittaa!

Aloitan tarinan aivan alusta.

Alussa oli pimeää, silloin elämän alkuhämärissä. Ei nähty mitään. Pari arkkibakteeria pyristeli olemisen tuskaisessa jatkumossa (mikään ei siis ole muuttunut). Sitten meille tuli kylään Ukrainalainen poika, oli liftannut Moskovasta yöllä Jyväskylään. Joitakin päiviä kämppikseni ja minun kanssa vietettyään vieraamme lähti liftaamaan Turkuun, josta aikoi nousta Tukholman lauttaan ja jatkaa matkaansa siskonsa luokse aina Pariisiin saakka. ”Seikkailu!” ajattelin minä ja seisoin tien reunassa Ukrainalaisen kanssa, mutta kyytejä ei tippunut. Paikka oli mainio, mutta kaksi poikaa on hieman heikko liftausyhdistelmä. Kellokin oli jo kuuden yli, matkaa edessä 300km.
Lue loput jutusta »