Arkisto: 'Arki'

Hakemus hylätty

Kirjailtu 5. Syyskuuta 2008 eli 1 kuukautta sitten.

Vastaus OP-visa -hakemukseeni:

Hakemuksesi on hylätty.
Työsuhteen alkuaika ei voi olla aikaisempi kuin ed. työsuhteen loppuaika.

Mutkun on!

TTVO kutsuu

Kirjailtu 7. Elokuuta 2008 eli 2 kuukautta sitten.

Päivitetäänpäs tännekkin jo vanhaa tietoa. Pääsin Tampereen ammattikorkeaan TTVO:lle opiskelijaksi. Eikä minulle muutes ole vieläkään aivan selvinnyt, mistä tuo lyhenne tulee. Siirsin aloitusta vuodella ja työskentelen siihen asti nykyisessä työpaikassani Into-Digitalilla (Jyväskylässä). Lisäksi minua työllistävät Kulttuurituotanto-OSK Raymondissa puuhastelu (PJ:nä) ja Live Herring -työryhmän kanssa harrastelu.

Syksyllä 2009: Tampere, täältä tullaan! Isona musta tulee Medianomi.

Juttujen opettelu

Kirjailtu 21. Kesäkuuta 2008 eli 3 kuukautta, 2 viikkoa sitten.

Kaikenlaisten ammattiin liittyvien taitojen opettelun lisäksi on minusta alkanut tuntua tärkeältä osata yksi tai ehkä kaksi hauskaa puuhastelutaitoa. Ensinnäkin olisi hienoa osata jongleerata palloilla. Teppo Moisiolla on blogissa jonkinlainen opas touhuun. Toinen kiva juttu olisi kitarointi. Siihenkin löytyisi netistä vaikka kuinka kursseja, ilmaisia ja maksullisia, mutta eipä kansalaisopiston peruskurssitkaan paljoa maksaisi.

Eli tähtäimessä aloittaa ainakin toinen touhuista tän kesän aikana.

Saas nähdä sitten lokakuussa, onko kummankaan aloittamisesta - saati touhuamisesta tullut yhtään mitään. Oletettavaahan nimittäin on, ettei ole.

TTVO:n pääsykokeissa nähdään

Kirjailtu 13. Toukokuuta 2008 eli 4 kuukautta, 3 viikkoa sitten.

Tänään tuli aamulla postista onnittelukirje, joka kutsui TTVO:n pääsykokeisiin 2.-3.6. Jesh! TTVO:n uutinen.

Yösijaa, anyone? Onko kukaan kulkemassa Tampereelle Jyväskylästä ja takaisin?

TTVO:n ennakkotehtävät

Kirjailtu 24. Huhtikuuta 2008 eli 5 kuukautta, 2 viikkoa sitten.

Nämä varmasti kiinnostaa muita TTVO:lle hakeneita tai ensi vuonna hakemista suunnittelevia. En ikäväkseni ehtinyt kuvaamaan lopullista tuotosta, joka oli siis digivedos A3-koossa ja sidottu mustalla spiraali-kierteellä. Hain siis suuntautumisvaihtoehtoon “vuorovaikutteinen media” ja haaveenani olisi painottaa enemmän graafista suunnittelua/printtiä vahvan webbiduunaamisen rinnalle. Pelikehitys tai ohjelmointi jääköön vähemmälle, vaikka nekin tietty kiinnostavia aiheita on. Kaikenlaisia projekteja on ollut mielessä jo pitkään, pitäisi vain löytää aikaa ja hyviä tyyppejä joiden kanssa niitä voisi toteuttaa. Ehkäpä opiskeluaikana siis. Ehkäpä…

Klikkaa oikealla hiiren napilla ja “tallenna nimellä / save as”, jottei selaimesi jää jumiin tiedostokoon vuoksi.

Kiinnostuneet voivat lukea myös TTVO:n hakublogia. Kesäkuussa muistaakseni on haastattelut ja heinäkuussa tulee tietoa opiskelemaan pääsystä/hylkäyksestä. Ihan kivaa kun ei tarvitse hirveällä stressillä odottaa, lähinnä pienellä jänskätyksellä. Jos en pääse opiskelemaan niin jatkan kuten tähänkin asti: mielenkiintoisia töitä kyllä riittää enemmän kuin ehtisi tehdäkään. Päivitän tietoja hakuprosessista tänne ajan mittaan.

Tsemppiä kaikille muillekkin hakeneille!

Flow-seikkailu

Kirjailtu 12. Huhtikuuta 2008 eli 5 kuukautta, 3 viikkoa sitten.

Eilinen liftausreissu päätyi absurdiin yökukkuiluun kun törmäsin kaveriin TTVO:n kahvilassa. Ennakkotehtävät ehdin palauttaa rullakkoon hyvissä ajoin, kun pääsin Tampereelle tasan kahdessa tunnissa (klo12-14). Päädyttiin ensin kokkailemaan Hatanpäähän ja sieltä puoliltaöin Hervantaan Eläkeläiset-coverbändin treeneihin. Se oli nukahtelua ja humppaa vuorotellen, oli hyvää settiä ja ilo oli kuunnella. Aina välillä väsy voitti ja havahduin jostain koomasta ku humppa soi ympärillä.

Koko yö meni nukkumatta. Aamulla sain bändin tyypeiltä kyydin Jyväskylään ja kuljettiin läpi ABC:n kahvien, Kuokkalan, Kypärämäen ja nyt mä olen tässä. Kello tulee yksitoista, lauantai vissiin on.

Aina sitä päätyy kaikkiin ihme seikkailuihin.

Lähettinä

Kirjailtu 10. Huhtikuuta 2008 eli 5 kuukautta, 4 viikkoa sitten.

Hain tänään kopijyvältä TTVO:n ennakkotehtäväni; ihan hienot tuli! Vaikka kyllähän sinne kaikkea fiksattavaakin jäi. Voin laittaa huomenna tai viikonloppuna näytille.

Ajattelin aluksi että teen sidonnan itse, mutta testikappale näytti niin hirveältä että peruin idean. Kello oli tosin jo niin paljon, etten kierrejousta missään ehtinyt teettää ja postitukset lähtevät kuudelta tai puoliseiskalta.

Tuli sit idis: jos teetänkin kunnon sidonnan aamulla ja sitten liftausreissu Tampereelle. Matskut tarttee olla opintotoimistolla klo 16.15.

Kivalta kuulostaa! Kunhan ei sada. Ai häh, ajoissako olis pitäny olla? :-)

  • Lisäys 11.4. klo 8.41 - Perskele, tuollahan sataa räntää!
  • Lisäys 11.4. klo 11.35 - Räntäsade loppui, kopijyvältä “spiraali” portfolionreunaan ja aurinkokin paistaa. Liftaan sittenkin. Juna olis lähteny 13.22
  • Lisäys 11.4. klo 14.43 - Tuli yhteensä vaan vartti odottelua tien varressa (Nokiatalon edessä ja Jämsän liikenneympyrässä). Ennakkotehtävät palautettu ja nyt kanapurilaista saa nälkäinen sekkailija American Dineris. Täällä on ilmainen WLANikin.
  • Lisäys 12.4. klo 10.53 - Kotona… örrr.

Jehovista ja kyttäämisestä

Kirjailtu 2. Helmikuuta 2008 eli 8 kuukautta, 1 viikkoa sitten.

Meillä on käynyt oven takana todella ahkerasti Jehovan todistajia ja mulla on asiasta mielipide.

Olen aina kummeksunut Jehovien tapaa kutsua ovelta ovelle kiertämistä “vapaaehtoistyöksi”, sikäli kun seurakunta velvoittaa jäseniään siihen - joissakin käsittääkseni jopa tarkoilla tuntimäärillä. Lusmuilijoita sensijaan paheksutaan, joten kiertämiselle on sosiaalinen paine. (Luin joskus ex-Jehovien blogeja ja kotisivuja.)

Tänään en jaksanut avata näille ovea. Nautin kupista kahvia NYTin kera ja päivä oli parhaimmillaan, kun kuulin rappukäytävästä jotain supattelua. Näin aina: mutta ei se mitään että ne supattelevat viitisen minuuttia ennen ovikellon soittamista, tyttöpari supatteli oven takana vielä 20 minuuttia ovikellon soittamisen jälkeenkin!

Mitä ne siellä höpöttävät? Kyttäävätkö ne että kuuluuko täältä meteliä? (Teki mieli kolistella vaikka tiskejä tai jotain, että olisivat voinee soitella lisää ovikelloa - mii so eevil). Lopulta sitten jättivät heippalapun ja uhkasivat palata pian takaisin. Keskustelisin mielelläni kanssasi siitä, mitä Raamattu kertoo Eedenin tapahtumista ja siitä, mitä Jumalan tarkoitus on Maan suhteen..

Ensi kerralla lupaan avata ja ehkä kysyäkin tuosta supattelusta.

Huh!

Kirjailtu 5. Lokakuuta 2007 eli 1 vuotta sitten.

Aika haipakkaa menoa on elo ollut työrintamalla. Uusia asiakkuuksia, oma toimisto keskustassa ja liuta mielenkiintoisia apuraha- ja ei raha projekteja. Lisäksi siirryin Älypää Oy:n mukana SanomaWSOY-konserniin töihin, Swelcomin ostaessa Älpylän.

Kulkuri-lehden pyörittämisessä on ollut omat kommervenkkinsä ajan puutteen vuoksi, mutta olen nyt saanut avukseni kaksi mainiota ilmoitusmyyjää. Voi itse keskittyä lehden ulkoasun kehittämiseen ja toimitustyöhön.

Huh, ja kohta Japaniin! Jänskäpänskä.

Yöttömän yön mieletön rauha

Kirjailtu 23. Kesäkuuta 2007 eli 1 vuotta, 3 kuukautta sitten.

Juhannusyö, tanssit, kokko, bileet, auto täyteen ja mökille, hillitön humala? Tuttua?

Ihmisillä on aina hirveä stressi päästä viettämään lomaa jonnekkin, on vaihdettava maisemaa ja oikein olemalla oltava vapaalla. Mä pelasin lautapeliä ja meillä oli mukava koti-ilta. Semmonen kun nyt vois olla muulloinkin kun just juhannuksena. Olihan meillä makkaraa, sauna kuumana ja lähimetsästä vasta (vai vihta?). Aivan pienet jutut riittävät tekemään arjesta juhannuksen.

Sitten yö, joka on kuin päivä, jonka voi kuunnella levyjään. Ei kai ihminen voi kasvaa aikuiseksi, jollei aina välillä valvo läpi yön levyjensä parissa?