Jehovista ja kyttäämisestä
Kirjailtu 2. Helmikuuta 2008 eli 9 kuukautta, 3 viikkoa sitten.Meillä on käynyt oven takana todella ahkerasti Jehovan todistajia ja mulla on asiasta mielipide.
Olen aina kummeksunut Jehovien tapaa kutsua ovelta ovelle kiertämistä “vapaaehtoistyöksi”, sikäli kun seurakunta velvoittaa jäseniään siihen - joissakin käsittääkseni jopa tarkoilla tuntimäärillä. Lusmuilijoita sensijaan paheksutaan, joten kiertämiselle on sosiaalinen paine. (Luin joskus ex-Jehovien blogeja ja kotisivuja.)
Tänään en jaksanut avata näille ovea. Nautin kupista kahvia NYTin kera ja päivä oli parhaimmillaan, kun kuulin rappukäytävästä jotain supattelua. Näin aina: mutta ei se mitään että ne supattelevat viitisen minuuttia ennen ovikellon soittamista, tyttöpari supatteli oven takana vielä 20 minuuttia ovikellon soittamisen jälkeenkin!
Mitä ne siellä höpöttävät? Kyttäävätkö ne että kuuluuko täältä meteliä? (Teki mieli kolistella vaikka tiskejä tai jotain, että olisivat voinee soitella lisää ovikelloa - mii so eevil). Lopulta sitten jättivät heippalapun ja uhkasivat palata pian takaisin. Keskustelisin mielelläni kanssasi siitä, mitä Raamattu kertoo Eedenin tapahtumista ja siitä, mitä Jumalan tarkoitus on Maan suhteen..
Ensi kerralla lupaan avata ja ehkä kysyäkin tuosta supattelusta.
Aiheena: Filosofia & ihmettely, Arki
On se toisaalta tietyssä määrin jännää, että he jaksoivat viettää ovesi ulkopuolella jopa 25 minuuttia kallisarvoista aikaansa. :D
HUoh. Joskus oven taakse tuli jehova joka kertoi tekevänsä tätä “vapaaehtoistyötä” silläkin uhalla, että ei itse koskaan pääsisi sinne tahtomaansa paratiisiin. Mietin vain, miten joku jaksaa tehdä noin vihattua hommaa siinäkin pelossa, että ei saa siitä mitään. Masentavaa :/
moi. vaikutat aika hauskalta tyypiltä. varsinki toi jehovajuttu oli hyvä :D.
Hmm, kävin tänään kihlattuni kanssa konventtisalilla/kylässä jossa esittelivät tiloja ja toimintaansa, lainasivat vielä VHS-kasetin jossa kerrotaan Jehovan Todistajien järjestöstä jne.
Heistä voi olla montaa mieltä kuten kuka tahansa kenestä tahansa.
Jos nykymaailmaa seuraa sivusta, tai joskus ottaa “menoon” osaa kuten itse olen tehnyt voin omalta kohdaltani todeta että he ovat monessa suhteessa oikeassa. Ainakin heillä on lupaus jostain paremmasta ja toisaalta perustuuhan se Raamattuun ja jos jättää syystä tai toisesta ikävän uskonnollisen puolen kuten se joillekin on jostain syystä toisarvoiseen sijaan ja keskittyy siihen tarinana, aika vankkaa ja hurjaa tarinaa.
Ei välttämättä mitään kevyttä kenttälukemista.
Nykymaailman lupaus elämästä on vuoristoratamainen elämänkaari, puulaatikko ja multaa päälle. Lyhyesti ja yksinkertaisesti.
Toisaalta mitä heidän sanomaansa tulee ja niin edelleen niin sielläkin saa olla asioista eri mieltä, kai.
Muutamia omia mietteitäni mustan huumorin sävyttäminä:
“Jeesus lunastaa synnit ja toimittaa helvettiin”
“Elämä on koulu joka valmistaa mätää lihaa puulaatikkoon”
Pitääkö muiden valinnoille jokseenkin aina mahdollisesti irvailla, naureskella tai oudoksua paheksuen “jotain”?
Ihmiset ovat erilaisia, Jumalan kuvia, muuten olisimme varmaan sopuleita seuraa johtajaa leikissä.