Kirje murhaajalta

Kirjailtu 3. Toukokuuta 2007 eli 1 vuotta, 6 kuukautta sitten.

Vuonna 2006 surmatun, Jämsän kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Paula Björkqvistin aviomies on julkaissut internetissä kirjeen, jossa hän myöntää surman ja käy 15 avioliittovuotta läpi analyyttisesti.

Henkeäsalpaavaa ja kammottavaa, minua heikotti tekstin läpi lukeminen.

HS.fi:n uutisen lopussa käydyssä keskustelussa monet suoraan vaativat tekstin poistamista internetistä ja julistavat sen mielipuolen selittelynä ja syynvierittämisenä muille.

Minusta tekstin lukeminen oli ihmisenä avartavaa - Björkqvistin perhe ei elänyt missään rinnakkaistodellisuudessa, olivat kaikinpuolin tavallinen perhe ja ihmisinä varmasti normaaleja. Aviomiehelle tehty mielentilatutkimuskin totesi hänet tapahtumahetkellä syyntakeiseksi.

Kuinka näin saattoi silti käydä? Voiko se tapahtua kenelle tahansa ympärilläni? Kuinka hyvin itse osaan käsitellä tunteita? Väkivallalla täytetty keltainen lehdistö saa minulta sen puoleen kumarruksen, että asioista pitää puhua (nojoo, en lue ja mieluummin minä niitä lehtiä kritisoin). Tämänkaltaiset tapaukset eivät häviä vaikenemalla ja ihmisen kasvun mitta on ympäristön seuraamisessa.

Jarmo Björkqvistin sanoin: Parisuhteessa tärkeintä on rehellisyys.

- Jarmo Björkqvistin kirje
- HS.fi:n uutinen
- Iltasanomien uutinen

Aiheena: Filosofia & ihmettely, Linkkivinkit

Jätä vastaus

Voit käyttää merkkaukseen: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>

RSS 2.0 Jutun kommentit RSS-muodossa.