Arkisto: Maaliskuu 2007

Arjesta juhlaa

Kirjailtu 30. Maaliskuuta 2007 eli 1 vuotta, 6 kuukautta sitten.

Pääsin eilen vasta puolenyön jälkeen nukkumaan. Pyöräilin projektorin gaalaillasta unisen kaupungin läpi pyyhe kainalossani. Voitin kaksi sarjaa: julkistekilpailun Puimurin toveri!-julisteella (josta tykkään kovasti) sekä webbisivu-sarjan tällä sivustolla. Toisen voittamani pyyhkeen (sekä voittopaketin 3 cd:tä) annoin jollekin pojalle kharmassa. Väsytti. Projektorin messuosuudessa oli hirveä sählinki tekniikan kanssa, kun ensin ei näkynyt kuva tykille ja sitten kah vain äänet häviää. Sain puuhata johtojen kanssa ja kiipeillä katonrajassa kiinnittämässä mainoslakanoita, actionia ihan tarpeeksi yhdelle päivälle siis. Loppuillasta väsytti, haisin hirveälle ja jalat oli kipeinä. Tuntui elävältä ja yö tuoksui väkevältä.

Pari päivää sitten oivalsin, ettei aamuisin kaupungin yllä näkyvä usva ole aamukastetta, vaan silkkaa pölyä ja tietomua.

Puimurin vastaanotto on ollut upea. Ensimmäisellä viikolla yksittäisiä kävijöitä on ollut yli tuhat ja jutut ovat olleet mielenkintoisia (tänäänkin Katjan mainio syväluotaus valmistuvan opiskelijaparan stressiin). Yhteistyökuvioita solmitaan useisiin suuntiin ja mielenkiintoista tekemistä riittää vielä vaikka kuinka. Hyvä me!

Kulttuurilehti Puimuri

Kirjailtu 21. Maaliskuuta 2007 eli 1 vuotta, 6 kuukautta sitten.

Huomenta! Olen viime yönä nukkunut 4½ tuntia mutta valvominen kannatti: uusi Jyväskyläläinen, opiskelijalähtöinen Kulttuurilehti Puimuri avasi virtuaaliset ovensa suurin piirtein ongelmitta.

Tekemistä riittää vielä tapahtumakalenterin ja tietysti juttujen kanssa. Tulossa mm. raportti wikiseminaarista jonne tänään menen.

Minäkin suojelen sinua kaikelta

Kirjailtu 19. Maaliskuuta 2007 eli 1 vuotta, 6 kuukautta sitten.

Äänestin tänään joskus puoli kahdeksan jälkeen, kun ensin poljin Kuokkalasta entiseen asuinpaikkaani Kortepohjaan (kaupungin läpi siis). Olisin voinut äänestää vaikka kuinka kauan sitten, kadut tyhjinä loskasta ja aurinko paistaen. Kuitenkin lähden vasta sitten kun on pakko ja silloin sataakin lunta taivaan täydeltä vaakasuorana tuiskuna. Sellainen on ihminen.

Matkalla takaisin poikkesin hengähtämässä vakkariin alipaineklubille ja kaakaolle. Sieltä sitten spontaanisti kotiin katsomaan telkkarista, miten vihreät pärjää vaaleissa. Hyvin meni! Jee.

Iskä äänesti SDP:tä, oli aika pettynyt. Sitä se on, politiikka. Toiset kylvää ja toiset korjaa.

Jyväskyläläisten ehdokkaiden äänet.