Maalipensselit jatkavat
Kirjailtu 18. Kesäkuuta 2006 eli 2 vuotta, 6 kuukautta sitten.Avé Internetkansa!
Ihminen.orgille suunnittelemani toimenpide joko epäonnistuu täysin, tai osoittautuu aikakautemme nerokkaimmaksi ideaksi. Tulevassa sivuston versiossa nimittäin jaottelen portfolion muusta sisällöstä omalla ulkoasullaan. Täten voin valjastaa portfolion ulkoasun nimenomaan kuvien katseluun, kun tähän asti saitin ulkoasun on pitänyt palvella hyvin sekä leipätekstiä että portfolion selaamista.
Lisäksi saan eroteltua ammattilaisminäni ja nettitaiteilijaminäni. Henkilökohtaisuudet erikseen freen hommista. Se taas helpottaa omaa markkinointiani, kun potentiaalinen työnantaja ei ensimmäiseksi eksy päiväkirjaan ja leffalistoihin. Saa toki eksyä, mutta näin eriteltynä se toimii paremmin. Olen aina halunnut tuottaa Ihmisestä synkemmän, sellaisen hieman surrealistisen ja taiteellisemman. Näin se toimii paremmin henkilökohtaisten tekstieni julkaisupohjana.
Tietysti linkitän nämä kaksi sivustoa keskenään selkeästi, joten ne ovat samalla toistensa meta-sivustoja.
Ulkoasut esijulkaisin äsken nykyisessä portfoliossani. Palautetta leiskoista saa antaa tähän, kohteliaita hyväksymisiä ja erityisesti niitä haukkuja ja pikkujutuista nillittämisiä. Näin siitäkin huolimatta, että leiskat ovat vielä kesken ja tulevat varmasti muuttumaan johonkin suuntaan lopullisessa versiossa. Vaan käypähän se kehittäminen paremmin kun kuulee hieman välimielipiteitä.
Aiheena: Kaikki, Poikkitaiteelliset
Noi headerit noissa molemmissa on vähän turhan massiiviset verrattuna muuhun ulkoasuun. Eli lisää kilkettä myös muualle kuin headeriin!
Riku: Oikeassa olet. Sitä vain aina vähän innostuu, ja helposti kuvittelee että headerissa on tilaa leikkiä. Pitänee pienentää kaikkea ylhäällä ja tasapainottaa alalaitoja jollain.
Mie tykkään kumpaisestakin. Etenkin tuosta Ihmisen uudesta versiosta ja sen headerista. Sen alaosa ei mielestäni tarvitse tuota yllä kommentoineen mainitsemaa “kilkettä”. Mielipiteitä on monia.
Portfolion yläosa on vähän keskeneräisen tuntuinen (kuten se varmasti onkin). Mut mukavia oivalluksia siinäkin on, kuten tuo valikko esimerkiksi. Mut siitä tuli mieleen, että voisiko se olla vaikka klemmarilla tai vastaavalla kiinni pohjassaan.. tuo nappula/nasta näyttää vähän.. epäistuvalta.
Hienoa jälkeä. Sinun näköistäsi.
Heeei! Tosta portfolion ulkoasusta tulee etäisesti mieleen vanha laturi.org :D