Rakkaat maalipensselit
Kirjailtu 16. Kesäkuuta 2006 eli 2 vuotta, 6 kuukautta sitten.
16. kesäkuuta, on yö. Olen aloittanut uuden Ihmisen piirtämisen. Uudesta visusta näyttää tulevan hieman synkempi tähän nykyiseen verrattuna, mikä yllättää itseni. Viimeaikainen graafinen suuntaukseni on ollut huomattavasti värikkäämpää ja “puhtaampaa”. Eipä silti, kyllä tämä ihan minun visultani näyttää. Grafiikkani tuolla taiteellisemmalla / viihteellisemmällä puolella on jo pitkään ollut synkkyyteen ja melankoliaan suuntautunutta. Sellaista orgaanista.
Päätin myös, että säädän koko sivuston pyörimään wordpress 2:sen päällä - normaalistihan WP on pelkkä blogisofta. WP:n monipuolisuus kuitenkin mahdollistaa sen käytön pienimuotoisena sisällönhallintajärjestelmänäkin. Vaikka käytänkin valmiita palikoita, löytyy sivustolta huomattavan paljon omaa ohjelmointityötäkin: vieraskirja, portfolio + kaikki pikkukikkareet.
Tässä menee aikaa, lopputulos on netissä ehkä vasta joskus kesän jälkeen. Muistakaa että tämän nykyisen version kyhäämiseen meni aikaa n. 3kk.
Aiheena: Kaikki, Poikkitaiteelliset, Lukeminen & kirjoittaminen