Näköradio
Kirjailtu 1. Kesäkuuta 2006 eli 2 vuotta, 7 kuukautta sitten.Wikipedia kertoo, että telkkarin ensimmäiset yleiset lähetykset aloitettiin Saksassa vuonna 1934. Tuon jälkeen sieltä ei mitään mainittavaa katsomisen arvoista olekaan tullut. Paitsi ehkä pikku kakkonen ja Markus Kajon jutut. Ja siksi ei minullakaan tätä ihmevempelettä siis ole, kun pikkukakkonenkin tulee niin ikävään aikaan. Siirtäisivät sen kymmeneen, nykyajan penskat valvoo kuitenkin niin myöhään.
Ja sitten, kuin kirkkaalta taivaalta tulee hieman lihonnut, parrakas Kajo. Voi ahdistus! Markus Kajo lähtee Japaniin eikä minulla ole televisiota! Voi ky…
ssäkaali! Kajo on ehdottomasti asiaohjelmaa, josta innostuneena jäin tutkimaan YLEn muutakin ohjelmatarjontaa. Sieltähän tulisi vaikka mitä! Uusia lastenohjelmia, seikkailua Islannissa ja muuta sen sellaista. Lopulta, kupin kahvia hörpittyäni ja pahimmasta ahdistuksesta yli päästyäni muistin: voihan sitä lähteä uloskin seikkailemaan, mitäpä sitä suotta telkkarista katsella, mitä voisi tehdä. Senkus sitten samantien oikeasti tekee.
Saa minut huomenna kutsua illalla kylään.