Ihminen.org

Varmin kevään merkki on minusta se, kun pieni kärpänen pöristen tutkii (hieman likaista) ikkunaani. Surr rurr rurruti…

Ja pian tulee kesä ja olen ollut Minnan kanssa vuoden yhdessä ja sitten kaikki ovat iloisia. Siksi puhaltelen saippuakuplia ja kokeilen pientä intialaista leijaa. Näinä hetkinä elämä tuntuu taas aikast ihmeelliseltä. Voi kulkea ulkona leskenlehtiä sympatisoiden ja hetken tie on kevyttä hyräillen. Tiedättehän mitä ne sanovat rakkaudesta. Että ensimmäistä rakkautta luulee aina viimeiseksi, ja viimeistä ensimmäiseksi… Olisivatpa asiat joskus toisin, kun mitä ne aina ovat!

Oikeutta elämälle.

Internetin hyödyntäminen opetuksessa on aina kiinnostanut minua ihan jo ammatinkin puolesta. Olen joitakin kertoja saanut olla mukana tuottamassa pienimuotoisia digi- ja verkko-opetuspalikoita, sekä nyt ammattikorkeassa että aiemmin ammattiopistossa. Uusimpaan projektiin osallistun oppilaan näkökulmasta. Luomme filosofian peruskurssin yhteydessä blogin, jossa yksilötasolla pohdimme kontaktitunneilla käsiteltyjä aiheita ja lukemiseksi saatuja monistenippuja.

Ja vaudevau mitkä näkymät tästä avautuvatkaan! Blogi ei ainoastaan tarjoa uutta ulottuvuutta (tai “lisäystä”) tunneilla käytävään keskusteluun (mitä toisaalta tässä tapauksessa on aamuisesta ajankohdasta johtuen ollut vähän), vaan tarjoaa ikkunan kanssatovereiden ajatuksiin. Mitä luokkakaveri ymmärsi tänään tunnilla? Jäikö minulta jotain oivaltamatta, mitä muut tänään koulussa oppivat?

Kauan tunnettu fakta on, että projektityöskentelyssä omien aikaansaannosten esittely muille projektityöntekijöille sitouttaa projektityöntekijät varsinaiseen aiheeseen ja motivoi työskentelemään. Tässä tapauksessa puhutaan tietysti kurssista ja kurssilaisista.

Internetissä on vielä sekin aspekti, että eri medioiden (kuvaa, ääntä, videota) liittäminen omaan esitykseen on mutkatonta. Omaa kirjoittamista on mahdollista “laajentaa” myös linkittämisen avulla.

Saanen esitellä: filosofiaa - tervetuloa kommentoimaan & keskustelemaan.

Olen jo monta postikorttia velkaa. Niitä on tosi mukavaa saada, luultavasti myös lähettää. En tiedä varmasti, koska en koskaan ole kunnolla matkustanut missään. Kuusivuotiaana pikkupoikana Ruotsin laivalla ja siinä se.

Tänään sain kaksi. “222 00 Praha 14. -4. 06″ sekä “stockholm 2006-04-13″. Minnan kortti Tukholmasta tuli lähinnä ihmeenä perille, koska osoitteen numerot olivat jotain aivan muuta kuin niiden olisi pitänyt. Kaikenlisäksi se on ruotsiksi. Muuten kiva, mutten ymmärrä kortista sanaakaan.

Minulla on kiire muille maille (tuosta mäen yli polkaisen ja soittelen tuttua ovikelloa - taas on ilta ja teetä pöydällä), mutta kerron vielä yhden jutun.

Muumimaailmasta on tuttu semmoinen viisaus kuin “ihmisotukset pelkäävät monia asioita, mutta enimmäkseen toisiaan”. Se on niin kertakaikkisen totta! Siitä kirjoitellaan blogissa jos toises-sakin. Minkämoisilta murheilta oltaisiinkaan maailmanhistorian aikana vältytty, jos kekään ei pelkäisi ketään! Ei Adolf eikä Liberian presidenttikään. Mitä olisi Kuuban saarella nyt toisin ja olisivatko ihmiset onnellisia Venäjän maalla? (Eivätkö sitten ole?)

Sitten on ne Ameerikkalaiset, jotka kertoman mukaan pelkäävät kaikkea, itsekseen itseäänkin! Näin minulle sanottiin. (Se oli joku Kommunisti kuitenkin…)

— Tämä rauha ei ole luonnollista. Se merkitsee, että jotain kauheaa on tulossa. Rakas, Kampsu, uskokaa minua, me olemme hyvin pieniä — me ja meidän teekakkumme ja mattomme ja kaikki tuo, mikä on tärkeätä, tiedättehän. Se on kauhean tärkeätä, mutta sen yllä on joka hetki väistämätön uhka…

- Vilijonkka, “Näkymätön lapsi” (s.44)

Vau: www.leegio.vuodatus.net.

Niin vähän kuin olen opiskelustani ollutkin innoissani tämän lukukauden aikana, olen käynyt yhdellä oikeasti mielenkiintoisella kurssilla nyt yhden jakson ajan. Kurssia vetää kaksi yliopistoihmistä ja aiheina on mediakulttuurin kehittyminen taannoisista ajoista, telkkarin keksimisen kautta nykypäivään ja Muhammed-kuviin. Anti on hyvinkin teoreettista ja mm. keskustelun kautta ah niin filosofista. Sanotaan asia näin: tätä olen opiskelussa odottanutkin.

Nyt toisella jaksolla, jolla kurssi jatkuu, olemme esittäneet lyhyitä vartin ryhmätyöesityksiä, käytännössä “mistä tahansa uusmedia-aiheesta” (niin paljon kun “uusmediaa” sanana vihaankin). On esitelmöity ja keskusteltu Internetin yhteisöllisyydestä, kidult-ilmiöstä ja muusta mielenkiintoisesta.

Yksi esityksistä käsitteli kuvamanipulaatiota journalismissa. Kritiikkiä journalistisen kuvan käsittelystä onkin helppo esittää ja esimerkkejä kaupallistuvasta maailmasta löytyy runsaasti. Vastaanottamillemme uutisille markkina-arvon luo niiden totuusarvo. Rakennamme uutisten avulla henkilökohtaista maailmankuvaamme, ja voimme muodostaa mielipiteitä ympäröivästä maailmasta vain, jos luotamme meille esitettyyn informaatioon. Tärkeitä ovat myös aiheet, joista lehdistö päättää uutisoida. “Keltaisen lehdistön” aikakautena onkin hyvä kysyä; onko tärkeämpää uutisoida pääministerin suhdesotkuista, vai Ranskan nuorisotyölakia vastustavista mielenosoituksista? Kummastako uutisesta olisi yksilön kehityksen kannalta oleellisempaa kertoa kaupan kassajonossa?

Todetaan asia jo tässä vaiheessa kirjoitusta pois alta: rahahan se kaikkea pyörittää ja rasvaa yhteiskuntamme koneistoja.

Valokuvasta ajatellaan usein, että se heijastaisi todellisuutta valehtelematta. Niinpä niin, 1/90 sekuntia pysäytettyä aikaa paperilla. Myytti valokuvasta aitona taltioituna hetkenä on eittämättä aiheuttanut monia surkuhupaisia tilanteita, myös ns. vakavasti otetussa lehdistössä. Kukapa ei tuntisi O.J. Simpsonin kuvista noussutta kohua.

Valokuvan “käsittelyn” tai “manipulaation” historiahan on yhtä vanhaa kuin valokuvaaminen itsessään. Et voi kuvatessasi olla valitsematta kohdetta, rajaamatta sitä jollain tavalla, päättämällä ehkä jättää jonkin asian pois kuvasta koska se ei nyt vaan sopisi kuvaan esteettisesti.

Ehkäpä liian ankara kritiikki uutiskuvan ja -tekstin todenmukaisuutta sekä objektiivisuutta kohtaan aiheuttaa meissä sen, ettemme kohta osaa uutisoinnilta muuta odottaakkaan. Saatamme kohta olettaa kaiken ympäröivän informaation todeksi, ellei meille varta vasten toisin näytetä.

Mutta onneksi on Tosi-TV! Tuoreimmat tutkimukset nimittäin tietävät kertoa, että tosi-TV sarjoja seuraavien ihmisten mediakriittisyys on kasvanut. Hassua muuten, ettei uutisista keksitty koskaan käyttää nimitystä tosi-TV.