Älä luota silmiisi
Kirjailtu 8. Tammikuuta 2006 eli 2 vuotta, 12 kuukautta sitten.

Tässäpä yöllinen nopea esimerkki siitä, mitä kuvalle ei käsiteltäessä vain voi tehdä - vaan usein tehdään. Ensimmäisenä on alkuperäinen digijärkkäriin napattu kuva (kiitos Danielille). Seuraavassa vaiheessa on kuvasta poistettu roskat yms. epämääräisyydet (likainen putki kamerassa…) ja säädetty hieman photarin curves- sekä levels-työkaluilla. Viimeisessä vaiheessa on kuvaa blurrattu eri kohdista ja alueellisilla kirkkaus/kontrasti-korjailuilla luotu hieman utuinen fiilis. Lisäsin myös silmän iiriksen toisesta kuvasta, koska alkuperäinen oli niin sumea.
Aiheeseen liittyen, Metropolitan - flicka.orgin versiona. Olenkin tuon jo aiemmin linkittänyt. Isoveli sanoo: älä luota silmiisi.
Vihaan mm. tästä syystä Cosmopolitania ja sanoin suoraan jollekin puhelinmyyjällekin joskus, (vaikka sillä tuskin mitään yhteyksiä myymäänsä lehteen on) että se olisi viimeinen lehti, jonka tilaisin. Sinänsä kuvien käsittely on tietysti jees, kuten tuo sinunkin esimerkkisi osoittaa, ja sillä voi tehdä paljon, mutta mielestäni on todella vastenmielistä, että sillä voidaan myös luoda toisenlaista ulkonäkötodellisuutta. Vaikken feministi olekaan, niin pistää kyllä vihaksi, kuinka nuoria naisia ja miehiä sumutetaan, kirjaimellisesti. Me elämme kaksoitodellisuudessa, jossa itse olemme aina huonompia.
En itsekkään pidä nykyään ihmisiä tuudittavasta ulkokultaisesta pintaliitotodellisuudesta. Toisaalta saatan joskus joutua tekemään mainontaa yhtiölle, jonka kohderyhmänä ovat nuoret ja asiakas haluaa jotain tyyliin DNA. Siinä ei paljoa selitellä mainonnan filosofisia merkityksiä - itseppähän saatanani valitsin. :-)
Haastoin sinut, että tulisi vähän uutta merkintääkin välillä..
http://www.bitten.arkku.net/?p=60