Ihminen.org

Joskus sattuu niin hassusti, että moikkaa jollekin aivan kertakaikkisen tuntemattomalle ihmiselle. Aivan aluksi ei tietenkään ole huomannut, että toinen on tuntematon, vaan on luullut häntä tuttavaksi. Näyttänyt naapurilta tai ystävältä. Ehkä samanlaiset vaatteet ja hiukset.

Sitten heti onkin että voi ei! Noloa! Minusta se on kovin hassua. Pitäisi moikata ihmisille useammin, ihan vain yleisen hämmennyksen aiheuttamiseksi. Kuvitella, että Pertti 47v, matkalla kauppaan, ei ilman minun moikkaamistani muistaisi matkastaan kauppaan mitään. Sitten muistaisi omituisen jutun kun joku ihan tuntematon poika moikkasi. Olisi mukavaa ajatella, ettei Pertin elämästä hävinnyt unohduksen uomiin kauppareissun pituista hetkeä. Perttikin varmaan pitäisi siitä ajatuksesta.

Kihertelin eilen mielessäni, että entäpä jos menisi bussiin ja istahtaisi siihen jotakuinkin etuosaan, kuten minä aina. Tottumuksesta eteen, koska alan pitkillä matkoilla voida pahoin, jos en istu edessä. En aina tosin. Sitten kun oma pysäkki tulisi, painaisi nappulaa (jos ehtisi ekana) ja tekisi lähtöä etuovesta, kuten minä usein, jos sieltä ei ole ketään nousemassa kyytiin. Sitten huomaisikin että siellä ihan bussin takana istuskelee se yksi kaveri! Eikä kumpikaan olisi huomannut toisiaan. Sitten kun lähtiessä huomaisi, pitäisi tietysti moikata. Mutta sittenhän koko bussilastillinen Perttejä ja Liisoja katsoisi että mitä toi nyt meille bussilaisille moikkaa? Sitten ei nolouden estääkseen voisikaan moikata vaan vähän vaivihkaa hymyillä ja nyökätä.

Mutta entäpä sitten, jos moikkaisikin aina pysäkille jäädessään muita bussin kanssamatkustajia? Moi! Mä jään tässä pois, oli hauska reissu!

Aiheena: Kaikki, Filosofia & ihmettely