Elektronisesti käsin tehty
Kirjailtu 19. Syyskuuta 2005 eli 3 vuotta, 3 kuukautta sitten.Minulla on tällä hetkellä yhtenä kouluprokkiksena koordinoida tiimiä, joka tuottaa materiaalia eräälle käsityötaiteilijalle. Taiteilijan tuottamat keramiikkaesineet ovat upeita. Vaikka ne kuinka muistuttaisivat toisiaan, on jokaisella esineellä oma erityinen tarinansa ja niissä on jokaisessa sama, mutta erilainen “kädenjälkensä”. Käsin tehdystä taiteesta tai käyttöesineestä maksaa mielellään hieman extraa, kun tietää, että joku on laittanut esineeseen rakkautta ja ajatuksiaan. Kaikki eivät miellä käsin työstettyjä esineitä arvoltaan sen ihmeellisemmiksi kuin tavallisia tehdastuotanteisia liukuhihnatuotteita. He päinvastoin näkevät käsitöissä kustannustehottomuutta ja mieltävät sen omistamisen hankalaksi, koska esineet ovat käsityöläisen “omia” tai “henkilökohtaisia”. Onneksi trendi on muuttumassa käsityöläisille edullisempaan suuntaan. Hyvä!
Katsoin tänään Pixarin uusimman animaatiopläjäyksen Incrediblesin extroja DVD:ltä. Making of dokkarista nousi esiin mielenkiintoinen yksityiskohta;
Usein ajatellaan, että CG-elokuvat on tehty koneella, mitä ne eivät ole. Se on vain hyvin joustava työkalu, jota säädellään käsin joka tilanteessa.
— Brad Bird, ohjaaja, Incredibles (2004)
Tietokoneella eri mediumeihin grafiikkaa vääntävät työntekijät ovat mielestäni ongelmallisessa tilanteessa statukseltaan; heidän työnsä mielletään nykyään liian harvoin käsityöksi. Kaupallinen markkinointimateriaalin suunnittelu on tietenkin asia erikseen, mutta entäpä taidegrafiikan tuottajat? Sillä työstääkö visuaalinen suunnittelija työnsä pensselillä tauluksi vai tietokoneella julisteeksi josta voi painaa tuhansia vedoksia, ei mielestäni sinänsä ole mitään eroa. Toki yksilöllisen taulun hinta verrattuna grafiikkateoksesta vedostettuun julisteeseen, josta on otettu useamman tuhannen painoserä, on varsin perusteltu. Monesti taidegrafiikasta painetaankin vain hyvin pieniä eriä, jotka nekin hienommille paperilaaduille. Paras painojälki syntyy kun painoväriä vedetään useita kerroksia päällekkäin. Tällöin kuvan voi jopa tuntea kun sormia kuljettaa paperilla jolle väri on painettu.
Entäpä missä menee markkinointimateriaalin ja taiteen raja? Esimerkkinä Ihminen.org, joka on toisaalta markkinointialusta töilleni, ja toisaalta vapaasti taiteiltu fiilistelypläjäys - sekä verbaalisesti että visuaalisesti. Ihminen.org on elektronisesti käsin tehty taideteos.
Aiheena: Kaikki, Filosofia & ihmettely
Itse olen samaa mieltä siitä, että tietotekniikka on vain työväline muitten joukossa. Jos ajatellaan esimerkiksi ihmisiä, jotka maalaavat paljon: kuinka usein voi tulla tunne “ohoh, menipä vähän väärään kohtaan maalia”. “Perinteisillä” välineillä ei ole yhtä toimivaa mahdollisuutta “peruuttaa” maalipensselin heilahdus, mutta jos henkilö maalaa työtänsä tietokoneessa ohjelmalla voi hän halutessaan peruuttaa (tai jättää peruttamatta) ylimääräiset pensselinvedot.
Työvälineen erilaisuus ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että niin “perinteisillä” kuin “uudenaikaisilla” työvälineillä voidaan tehdä hienoa jälkeä. Se, minkä välineen kukin tekijä valitsee, ei saisi liikaa määrittää lopputuloksen arvostusta (kuten esim. “ai se onkin vaan koneella tehty, ei siitä sitten voi saman verran maksaa”).
Anyway, pitänee itsekin katsoa jatkossa tarkemmin DVD:itten dokumentit.