Ihminen.org

Käytettävyydellään, ketteryydellään ja kauneudellaan häikäisevä selain Opera on tänään päästetty vapaaksi. Aiemmin ilmaisversiossa pyöri ylhäällä banneri. Pääosa Opera Softwaren tuloista on jokatapauksessa tullut mobiilipuolelta, joten nyt norjalaisyhtiö poistaa mainokset kasvattaakseen selaimen suosiota.

Operassa on monipuoliset ominaisuudet - nettiselain, sähköposti, RSS-lukija, IRC-clientti… Suurinpiirtein samat toiminnallisuudet sisältävän Mozilla Suiten asennustiedoston koko on 11 mt, Opera 8.5:n asennustiedosto on kooltaan 3,7mt.

Repikää siitä. Käytän. Tykkään.

Onko sinulla kotisivu/blogi/tms? Jos on, niin mainostaa voi tässä ja nyt. Vastapainoksi heitä myös jonkin nätin saitin osoite.

Tahdon vain katsella. Kiitos. :-)

Minulla on tällä hetkellä yhtenä kouluprokkiksena koordinoida tiimiä, joka tuottaa materiaalia eräälle käsityötaiteilijalle. Taiteilijan tuottamat keramiikkaesineet ovat upeita. Vaikka ne kuinka muistuttaisivat toisiaan, on jokaisella esineellä oma erityinen tarinansa ja niissä on jokaisessa sama, mutta erilainen “kädenjälkensä”. Käsin tehdystä taiteesta tai käyttöesineestä maksaa mielellään hieman extraa, kun tietää, että joku on laittanut esineeseen rakkautta ja ajatuksiaan. Kaikki eivät miellä käsin työstettyjä esineitä arvoltaan sen ihmeellisemmiksi kuin tavallisia tehdastuotanteisia liukuhihnatuotteita. He päinvastoin näkevät käsitöissä kustannustehottomuutta ja mieltävät sen omistamisen hankalaksi, koska esineet ovat käsityöläisen “omia” tai “henkilökohtaisia”. Onneksi trendi on muuttumassa käsityöläisille edullisempaan suuntaan. Hyvä!

Katsoin tänään Pixarin uusimman animaatiopläjäyksen Incrediblesin extroja DVD:ltä. Making of dokkarista nousi esiin mielenkiintoinen yksityiskohta;

Usein ajatellaan, että CG-elokuvat on tehty koneella, mitä ne eivät ole. Se on vain hyvin joustava työkalu, jota säädellään käsin joka tilanteessa.

        — Brad Bird, ohjaaja, Incredibles (2004)

Tietokoneella eri mediumeihin grafiikkaa vääntävät työntekijät ovat mielestäni ongelmallisessa tilanteessa statukseltaan; heidän työnsä mielletään nykyään liian harvoin käsityöksi. Kaupallinen markkinointimateriaalin suunnittelu on tietenkin asia erikseen, mutta entäpä taidegrafiikan tuottajat? Sillä työstääkö visuaalinen suunnittelija työnsä pensselillä tauluksi vai tietokoneella julisteeksi josta voi painaa tuhansia vedoksia, ei mielestäni sinänsä ole mitään eroa. Toki yksilöllisen taulun hinta verrattuna grafiikkateoksesta vedostettuun julisteeseen, josta on otettu useamman tuhannen painoserä, on varsin perusteltu. Monesti taidegrafiikasta painetaankin vain hyvin pieniä eriä, jotka nekin hienommille paperilaaduille. Paras painojälki syntyy kun painoväriä vedetään useita kerroksia päällekkäin. Tällöin kuvan voi jopa tuntea kun sormia kuljettaa paperilla jolle väri on painettu.

Entäpä missä menee markkinointimateriaalin ja taiteen raja? Esimerkkinä Ihminen.org, joka on toisaalta markkinointialusta töilleni, ja toisaalta vapaasti taiteiltu fiilistelypläjäys - sekä verbaalisesti että visuaalisesti. Ihminen.org on elektronisesti käsin tehty taideteos.

Sanoin zimbzalabim ja egotarinani valmistui. Se vaati n. 20 kupillista teetä ja n. 7 uudelleenaloittamista n. 3 kk sisällä. Enkä edes pidä itseäni millään muotoa tarkkana ja vaativana ihmisenä, en suinkaan. Egotarina vain on aina vaatinut sellaisen tietyn tavan jolla se pitää kirjoittaa. Sen pitää kypsyä, sekä erityisesti hautua pitkään. Vasta nyt, puoli viidenmaissa yöllä se fiilis oli just sellanen… hyvä. Siellä on uusia kuviakin.

Olen kuunnellut puoli vuorokautta Apulannan Kiilaa ja ihan tykkään.

Heräsin aamuseitsemältä Minnan luota siinä uskossa, että pitäisi olla koululla 8.15 - tarkistin kämpälle päästyäni ja totesin että koko päivä olisi valinnaisia joita en ole valinnut. Okei, vapaata. Tosi jees. Unia jatkettuani näin unta:

Kaikki tapahtui jollain todella pienellä paikkakunnalla. Olin ikäänkuin TV:n katsoja, ja meininki oli siis jostain TV-sarjasta. Rekkakuski ampui vartijan ja vartijaa auttamaan kiirehtineen poliisin. Painajainen, ajattelin alitajuisesti. Rekkakuski jatkoi matkaansa romuttamolle ja romutti jonkin henkilöauton jonka välissä siis nämä kaksi ammuttua ruumista. Autosta tuli n. säilyketölkin kokoinen klöntti. Tunsin olevani katsoja, mutta samalla olin mukana tapahtumissa: sain töitä romuttamon viereiseltä postilta lajittelijana, valehtelin olleeni töissä postissa ennenkin L-luokan palkalla (?). Vaikka uni olikin painajainen, nauroi aina välillä taustalla sellainen amerikkalaistyylinen taustahörötys. Kylän sairaanhoitajat oli hälytetty liikkeelle, he matkasivat rullaluistimin. Myös kirurgi ja lääkäri olivat liikkeellä, pyörillä tosin. Kirurgilla oli samanlainen sininen jopo-kopio kuin ystävälläni. Uni loppui siihen kun lääkärit yms. eivät enää löytäneetkään ruumiita ja minä olin matkalla poliisilaitokselle kertomaan, että tiedän saaliin kätköpaikan (?). Ärsyttävää, kun tuommoisista omituisuuksista ei pysty ravistelemaan itseään irti ennenkuin on nähnyt sitä kyllästymiseen asti.

Toisessa omituisessa unessa pari päivää sitten, Minna oli jotenkin päässyt Turkin presidentiksi ja valloitti naapurivaltioita hevosella ratsastaen sapelli kädessä, kuin jokin mongolikuningatar. Ei yhtään Minnamaista tuollein valloitella demokraattisia valtioita euroopasta. Eip.

Jotain alastonkuvia

Kuulin tänään huhun, että BigBrother alastonkuvat toisivat erinäisille sivustoille runsaahkosti hittejä guuggelin kautta. Nyysseissä: “Kuulin juuri keittiön kautta että BB -alastonkuvien hittejä olisi tähän päivään mennessä noin 6 miljoonaa. Aika paljon.” En televisiota katso, enkä minuuttiakaan ko. showta ole ehtinyt nähdä. Onneksi, pyöriköön maailma, minä ihailen kukkia.

Oli oikein osuvaa, että kun ensimmäisen kerran näin revontulia, olivat ne vihreitä. Tykkään kovasti kaikesta vihreästä. En tosin ole varma, ettäkö tämä olisi ollut ensimmäinen kerta. Muistan hatarasti kuinka aivan pieninä lapsina olisimme katselleet taivaalle ja nähneet jotain revontulien kaltaista. En kuitenkaan voi sanoa varmasti. Olen citylapsi, eikä taivaalle katsoessaan näe aina edes tähtiä. Yöllä Jyväskylään päin ajaessa alkaa ensimmäisenä metsän rajassa loistaa suuri kupollimainen valonhohde. Katuvalot.

Susienne toivoi jotakin päiviä sitten itselleen sanelukonetta. Hähää! Minäpä löysinkin moisen kirppikselta kympillä. Katselin edellisellä Turun reissullani pari viikkoa sitten kauppojen hyllyjä sillä silmällä; kaikki perussanelimet maksoivat 39 euroa. Jos pienemmän digitaalisen halusi, maksoi se kympin enemmän. Niin monta asiaa on päässyt unohtumaan ihan vain siksi, ettei satu olemaan kynää ja paperia mukana. Ulkona kävellessä tai pyöräillessä tulee niin vallan mainioita ideoita mieleen, ettei ilolla ole rajaa kun saan sanella ne mikrokasetille talteen myöhempää varten.

Olen selkeästi niitä ihmisiä jotka taltioivat elämäänsä talteen eri muodoissa: minulla on kamera, kirjoitan paljon (blogiin viimepäivinä vähemmän), kännykkäni tekstiviestikansiot ovat täynä pieniä “muistilappuja”, on sanelukonetta ja muistanpa aika hyvin asioita vuosienkin takaa. En haluaisi että aika kuluisi näin nopeasti eteenpäin, on aivan liikaa mielenkiintoisia yksityiskohtia joihin keskittyä! Ihmisikä ei millään riitä minulle.