Vastaus pyyntöön
Kirjailtu 29. Huhtikuuta 2005 eli 3 vuotta, 5 kuukautta sitten.Aivan ensimmäiseksi: minähän en siis pidä memmyistä, eli virallisemmin meemeistä. Niin siis mikä mäemmynenny? Blogistanissa meemi tarkoittaa blogista blogiin leviävää “mun listaa” asiasta X, lähinnä jotta ihmiset voisivat kirjoittaa blogiinsa materiaalia ilman että heillä on mitään todellista sanottavaa. Meemi-sanan yleisemmästä merkityksestä voi lukea mm. wikipediasta. Blogeissa ei usein ole ollut tapana kirjailla ego-sivuni kaltaista kuvausta elämäntilanteesta ja henkilökohtaisesta historiasta. Useimmiten itsensä esittely on hoidettu kahden-kolmen lauseen mittaisella lyhyellä toteamuksella nimestä, asuinpaikasta ja kirjoitusaiheesta. Siksi meemi-listat toimivat - yleisen yhteisöllisyyden luomisen lisäksi hyvänä esittelymateriaalina itsestään.
Minun on ollut tarkoituksena olla kirjoittamatta ainoatakaan meemiä tähän blogiin. Nyt on kuitenkin käynyt siten, että vaadittu on ja poikaherrasmiehenä pitänee taipua koppaamaan Alivuokralaisen heittämä pallo. Aiheena tänään kirjallisuus. Yritän ylläpitää luen-sivua, mutta käytännössä tuo laahaa aina kirjan verran jäljessä.
Olet joutunut Fahrenheit 451:n maailmaan - mikä kirja haluaisit olla?
Äh, ihan höpönlöpönkysymyksiä heti alkuun, en mielelläni mikään, on mukavaa olla mysteeri. Jostein Gaarderilta voisi olla joku aika hyvä…
Oletko koskaan ollut ihastunut fiktiiviseen hahmoon?
En kai, vaikka aika kivalta Viisikon tyttöhahmo (se jolla oli koira) vaikuttikin. Luin joskus lapsena kaikki parisenkymmentä viisikko-kirjaa melkein putkeen läpi. Ja lähdin sitten aarrejahtiin, tietenkin.
Mitä luet tällä hetkellä?
Yritin äskettäin Jostein Gaarderin Sofian maailmaa havaitakseni sen ääritylsäksi ja kovin huonoksi kirjaksi. En ymmärrä miksi kaikki pitävät juuri tästä kirjasta, kun miehellä on monia muita kymmeniä kertoja parempia teoksia. Kesken on jo pidemmän aikaa ollut satunnaislukemisena Jussi Viitalan Inhimmillinen eläin, eläimellinen ihminen. Tänään harkitsin aloittavani Robert Ludlumin “Medusan isku”-pokkarin. Joo, luen aika sekalaista tekstiä.
Mikä on viimeisin kirja jonka ostit?
Stephen Kingin “Maantievirus matkalla pohjoiseen” jostain alennuslaarista, seuraavana ostoslistassa olis Douglas Adamsin Tiedätte Kyllä Mikä.
Mikä on viimeisin lukemasi kirja?
Jostein Gaarderin Vita Brevis tai se Sofian maailma jonnekkin viiteenkymmeneen viiva sataan sivuun.
Mitkä viisi kirjaa ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Tämmöisiä höpöjä mikäs ny sit oikeen on paras-kyselyjä, pöh pah. Jonkinlainen yritys listata viimeaikoina luettuja hyviä kirjoja voisi olla Pasianssimysteerio (Jostein Gaarder), Maya (Jostein Gaarder), Rikos ja rangaistus (F.M.Dostojevski), tietenkin joku oiva Pois autiolta saarelta viiden kirjan kanssa-opas sekä Sunnuntai-Hesari nuotionsytykkeiksi. On se tarpeeksi paksu että kirjana menee. Eivät ole missään järjestyksessä.
Kenen haluaisit jatkavan meemiä ja miksi?
Sinun. Riittää kun suosittelet yhtä kirjaa, kiitän etukäteen.