Elämä jatkuu loppuun saakka
Kirjailtu 31. Maaliskuuta 2005 eli 3 vuotta, 9 kuukautta sitten.Nettiplarin innoittama mea innoitti tänään minua kirjoittamisen suhteen. Tämä on olevinaan jonkinlainen vastine.
Muistoista, niiden synnystä ja niihin suhtautumisesta.
Lapsena vietetty elämä on ihmeellistä. On harmillista, ettei sitä ymmärrä jo lapsena - ehkäpä se seikka tekisi siitä vielä ihmeellisempää. Lapsuuden jälkeen voi muistella. Se on ihmisten, tilanteiden, kasvojen, tunteiden, tuoksujen, makujen ja hassujen yksityiskohtien muistamista kaikuina että varjoina. Sumeina merkintöinä menneestä todellisuudesta - teeläikkinä päiväkirjan sivuilla. Vähän kuin selailisi mummun vanhaa valokuva-albumia: tunnet ihmiset mutta he näyttävät silti vierailta. Kaikki värit ovat haalistuneita. Asiat saattavat vaikuttaa mukavemmilta kuin olivat. Kaikki hymyilivät kokoajan. Lauloimme jatkuvasti.
(Onko lapsuus oikeasti niin onnellista aikaa, vai kuvittelemmeko vain?)
Jos siis tiedostaisimme lapsena, olevamme lapsia, voisi elo olla hivenen ihmeellisempää. Kasvettuamme tulemme tietoisemmiksi itsestämme, tunteistamme ja ympäröivästä maailmasta. Ellemme sitten ole ympärivuorokautisia unissakävelijöitä. (Varokaa sitä sellaista!) En suostu siihen, ettäkö myöhemmässä elämässämme meillä olisi jonkinlaisia esteitä nähdä asiat yhtään sen vähemmän ihmeellisempinä, kuin näemme ne lapsena. En hyväksy sitä, ettäkö uusiin asioihin pitäisi suhtautua hillitysti ja muka mielenkiinnottomasti. Jopa, etteikö meille tapahtuisi uusia asioita aivan jatkuvasti? Tietoisemman olemuksemme ja jo opittujen kokemusten, jo syntyneiden muistojen päälle voimme elää entistä ihmeellisempää elämää. Kaikki voisikin tuntua kokoajan paremmalta, ei vain haikeissa muistoissa “paremmista ajoista”.
Elämä ei käy tylsemmäksi iän myötä, se vain saattaa joskus tuntua siltä. Oikeasti se on, tai ainakin voisi olla aina vain mielenkiintoisempaa. Eläessämme on elämää aina vielä edessä, ja kun se on ohi, se on takana eikä siitä silloin enää voi murehtia. Silloin tapahtuu mitä kenenkin uskomusten mukaan tapahtuukin, mutta se on nyt epäoleennaista. Elämästä tulee nauttia nyt, kun siihen on vielä aikaa. Elämä on lyhyt, niin kovin lyhyt kaikkeen.
Aiheena: Kaikki, Filosofia & ihmettely
Kasvaessamme keräämme muistiimme kokemuksia ja kun joku on jo koettu, ei sen uudelleen kokeminen sykäytä mittariamme niin paljon kuin ensimmäinen kerta. Mitä useammin koemme saman, sitä laimeammin sen koemme. Kasvaessamme yhä useammat asiat on jo ennen koettuja. Siksi elämä tuntuu laimeammalta. Siksi elämässä pitäisi aina vaan ja vaan etsiä uusia juttuja, ennen kokeilemattomia asioita, uusia puolia, katsoa tuttuja asioita uudesta kulmasta. Kokea maailmaa lapsen silmin mutta aikuisena se käy vaikeammaksi, kun niitä ennen kokemattomia asioita pitää aina vaan tarkemman suurennuslasin kanssa etsiä.
Spontaanius, uudet asiat, uudet maisemat, hypyt tuntemattomaan, peloton katse tuulta päin. Sieltä saattaisi löytyä se viisauden lähde, jotta elämä maistuisi aina auringolta vaikka työpaikalla olisi tylsää, naapurit ikäviä, kaupan kassalla pitkät jonot. Ehkä. Toivottavasti.
Jotenkin näin sen olen itselleni selittänyt ja sitä yrittänyt itselleni opettaa. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin osaan.
Joka päivä saan tilaisuuden. Joka päivä on elämä uusi.
Aikuisen loukku kaikessa on käsitteellistäminen. Alamme nähdä maailman tietystä vinkkelistä ja tarkastelemme sen menoa omien arvojemme ja näkemyksiemme valossa, mitkä ovat muokanneet meistä sellaisia kuin olemme. Lapsi on vapaa kaikesta aikuisen matkalla keräämästä kuormasta, ja siksi lapsi voi tarkastella ja havainnoida maailmaa ennakkoluulottomasti ja täysin tunneskaalan heittelemänä. Aikuiselle tunteiden vallassa eläminen ei sovellu; sitä pidetään naivina, joka innostuu järjettömästä asiasta.
Lapsen mieli on avoin ja mielikuvituksen täyttämä. Aikuiset tappavat tehokkaasti lapsen piirteet itsestään, vaikka niin ei pitäisi tehdä missään tapauksessa. Lapsi haluaa tietää, miltä ruoka maistuu, kun aikuinen kysyy, mitä ruoka sisältää. Lapsi haluaa tietää, minkä värisessä talossa Timo asuu, kun aikuinen tahtoisi tietää, minkä hintaisessa talossa Timo asuu. Kun lapsi tahtoo päästä ajelulle sinisellä autolla, aikuinen pohtii, montako hevosvoimaa siinä on.
Nimet ja käsitteet tekevät maailmasta hallitun ja hitusen kaaoksesta turvallisemman. Esimerkiksi tuntematon, tappava kulkutauti saa kylmiä väreitä meissä, mutta kun tiedämme, että se on Sars, olemme paketoineet tuntemattoman tiettyyn käsitemuotoon. Kun nimeämme, uskomme, että osaamme hallita sitä. Mutta nimi ei aina auta hallitsemaan, vaikka se antaa valheellisen rauhoittavan tunteen siitä, että kaikki on okei.