Tyttö

Kirjailtu 28. Maaliskuuta 2005 eli 3 vuotta, 9 kuukautta sitten.
Milena 2pv“Milena” 29.3.2005Sukat on pikkusella kädessä, ettei raapisi poskiaan kun hilseilevät niin kovasti.

Eilen, tai tänään, tai kun kello on siis jo yli puolenyön… anyway, sain siskon. Vauva oli tyttö mikä tottapuhuen hieman yllätti, koska aiemmat neljä ovat olleet poikia. No, en tiedä todennäköisyyksistä, mutta hyvä että on tyttö.

Olen nyt viipynyt pari päivää kotona, kohta toisen yön ja sen jälkeen kolmannen päivän, kunhan tästä kohta nukkumaan menen. (Yritin jo kovasti aiemmin mutta unirytmi…) En ole voinut olla huomaamatta, kuinka erillaiseen suuntaan elämäni on menossa siitä mitä se oli vielä vuosi sitten. Yksiössä on enemmän aikaa ajatella, parempi mahdollisuus keskittyä, kuin kotona ihmistäytteisessä hallitussa kaaoksessa, ellen sanoisi suorastaan sosiaalisessa ympyrässä - vaikka oma perhe onkin. Ja paljon uusia ihmisiä olen tavannut, mikä on myös hienoa. Ennen ei välttämättä niin paljoa, kun oli kotonakin riittävästi Ympyröitä. Aika helvetin tylsää oikeastaan, näin jälkeenpäin todeten. On hyvä, että olen kasvanut.

Piti ostaa uudet kengätkin vanhojen käydessä liian pieniksi - tai meni ne vähän rikkikin.

Nimeksi laitetaan kuulemma Milena, tai laitetaan jos ei muuta enää keksitä. Tuntuu vähän sellaiselta nimeltä, jota on hankalaa muistaa. Tai minä ainakin olen koko tämän päivän kysellyt isältä, että mikäs se nimi nyt olikaan, kun ei “vaaviksikaan” viitsisi, jos kerta nimikin on keksitty. Voi olla, että olen huonon nimimuistini kanssa poikkeus, mutta jos en, niin hieman hassuahan se on sitten kun on sisko jonka nimeä ei kukaan muista. Mutta eikös tuo kuitenkin ole varsin kaunis nimi? Se nyt kuitenkin on siis vielä prosessissa. Tai jos ei, niin ainakin ne jälkimmäiset, lisänimet, vai miksikäs niitä sanottiin, ovat. Anteeksi pilkut. Joskus vain pääsevät valloilleen.

Äitini on päälle 40-vuotias, kunnioitettava synnytysikä. Vielä kunnioitettavan persoonan hänestä tekee se seikka, monien muiden mainioiden seikkojen joukossa, että Milena on kymmenes (10) lapsi. Kymmenes! Viisi poikaa ja viisi tyttöä, kaikki Korpeloita ja kaikki yksi kerrallaan syntyneitä. Sillein. Ei kaksosia. Hulvattominta minusta on se, että olen 38 (kolkytkahdeksan) vuotias Milenan täyttäessä sen verran, kuin itse olen nyt (19). Mitä kaikkea olenkaan ehtinyt tehdä ja minkämoiseksi muoti onkaan ehtinyt muuttua! On uusia hienoja sähköllä kulkevia autoja, ydin/tuulivoimala jokaisessa talossa omanaan. Ehkäpä olen ehtinyt tehdä uraa jossain Helsinkiläisessä mainostoimistossa, tahi vaihtanut kokonaan alaa. Myhäisherännyt iltalukionkävijä tai kristitty fundamentalisti alkoholistiparantolassa. Eihän sitä koskaan tiedä? Niin tai kaikkein luultavamminhan minulla on jo oma rivitalonpätkäni, kakskakaraa+koira/kissa, ihan jees auto ja semmonen kiva keittiö baarijakkaroilla. Tai ei, pitäisi yrittää välttää miettimästä elämäänsä viikkoa pidemmäksi aikaa. Pitäisi unohtaa turhien satujen kehittely prinsessoista, rahallisesta mammonasta, tai filosofisesta “totuudesta”.

Lupaan kuitenkin yrittää olla sopeutumatta joukkoon.

Lisäys 16:02 30.3.2005
Lisäsin kuvan. Nyt ensi kertaa sivuille tulevat luulevat tämän olevan jokin mammablogi. ;-)

Aiheena: Kaikki, Arki

5 kommenttia

  1.  Susienne

    Onnea siskosta. :)

     
  2.  Marleena

    Onnittelut isoveljelle :-) Kuinka mukava onkaan lukea huomioitasi vauvajutuista ja sitä, miten kypsän realistisesti käsittelet tulevaisuutta.

     
  3. :)

    Moi! Onnittelut…

     
  4. Tanja

    ONNEA HIRVEESTI! Olen kateellinen… perheen ainua tyttö.. kaikki muut neljä veljiä… Topi, Topias, Teppo ja Heikki… Huhhuh… ja Topi ja Topias on nelkillä, itse olen ysillä. Teppo 2 lk ja heikki alle kouluikäinen.

    Joo-o. Itse haluaisin pikkusiskon.. Tai isosiskon. Jälkimmäinen on mahdoton, olenhan perheen vanhin itse.

    Onnea Pikkusiskon johdosta, nyt olen kyllä kateellinen…

     
  5. Osmo

    Koulussa käsketään laskemaan pojan todennäköisyydeksi 51,2% Tiedä sitten mikä on nykyään…

     

Jätä vastaus

Voit käyttää merkkaukseen: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>

RSS 2.0 Jutun kommentit RSS-muodossa.