Ihminen.org

He ovat kaikki onnellisia. Pientä Joonasta ei aamulla väsyttänyt laisinkaan, kuten aina joskus väsyttää kun täytyisi lähteä kouluun. Tänä aamuna ei tarvinnut lähteä, sillä nyt on kesäloma. Kesäloman ensimmäinen päivä, ja tiedättekös, kesäloman ensimmäisenä päivänä heidän perheensä lähtee aina matkalle. Isä ja äiti ovat tänä kesänä päättäneet käydä Ruotsissa, se on maa meren takana ja sinne pitää mennä isolla veneellä. Joonaksen pikkusisko, Jenna, nukkuu sikeästi istuimessa punaisilla norsuilla kuvioitu tuttipullo käsivartensa alla. Jenna on vuoden vanha, eikä se ole vielä paljoa. Joonas on jo kahdeksan ja tietää, sillä koulussa on jo opeteltu numerot ja vähän laskemaankin, että yksi on vähän. Sitä ennen on vain nolla, ja se on jo tosi vähän.

Aurinko paistaa kuten aurinko nyt vain voisikin paistaa pienen lapsen ensimmäisenä kesälomapäivänä, kun autosta kuuluu radiojuontajan heleä ja naurava puhe, auton halkoessa lämmintä ja väreilevää ilmaa. Kesä on ollut poikkeuksellisen lämmin, lumet lähtivät ajoissa ja jo toukokuussa ostettiin ensimmäiset tötteröjäätelöt jäätelökioskista rannalla, joka on Joonaksen kodin lähellä Mankolassa. Tuo leveästi hymyilevä aurinkolasinen mies ratissa on Joonaksen isi, Reijo. Vaaleat olkapäille laskeutuvat kiharat omistava nainen on Joonaksen äiti, Pirjo. Vaikkei Joonas ikinä myöntäisikään kavereilleen, on äitin ja isin hymy näin aamupäivällä auringonpaisteessa maailman kaunein asia. Sitä hän ei tosin nyt mieti, sillä äiti lupasi tikkarin jos hän jaksaisi istua koko päivän itkemättä, vaikka väsyttäisikin. Äidillä on aina muutama punainen tikkukaramelli käsilaukussa, ison puhelimen ja pienen rahapussin kanssa. Niin ja purnukoiden.

Reijo, siis Joonaksen isi, laulaa radion mukana. Satumaa on Joonaksen lempikappale radiossa, sillä se on myös isin lempikappale. Joonas opetteli sen sanat isin kanssa viikko sitten, kun Kuopion mummi tuli käymään. Isi laulaa “Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa”… ja Joonaskin laulaa “missä onnen kaukorantaan laine liplattaapi”. Kohta kaikki kolme laulavat “missä kukat kauneimmat luo aina loistettaan, siellä huolet huomisen voi jäädä unholaan”… luultavasti Jennakin laulaisi, arvelee Joonas, mutta Jenna nukkuu eikä se kuitenkaan osaisi laulaa. Eihän yksivuotiaat vielä osaa. Paitsi itkeä, juoda tuttia ja nukkua.

Se saattoi johtua poikkeuksellisen kuumana paahtavasta aurinkosta, tai ehkä aamulla syödystä kahdesta murohiutalelautasellisesta, mutta Joonasta alkoi väsyttää. Väsyneenä hän alkoi ensin seurata viivoja auton vierellä, niin nopeita ettei niitä voisi edes laskea. Sitten puita, niin monia, että niiden laskemiseen kuluisi koko päivä. Pian vastaan alkoi tulla autoja, joita voi laskea. Yksi punainen, yksi sininen… toinen sininen. Yksi punainen, kaksi valkoista ja heti perään yksi rekka. Melko lähellä… se tööttää, tulee lähemmäksi… nyt se on edessä ja äiti huutaa. Miksi äiti huutaa?

Aiheena: Kaikki, Poikkitaiteelliset