Joulu on taas
Kirjailtu 21. Joulukuuta 2004 eli 3 vuotta, 11 kuukautta sitten.Nykyään monet kaupat ja kunnat väittävät joulun alkavan jo marraskuun puolivälissä. Minun jouluni alkoi tänään. Ulkona on mahtava keli; kirpeän kylmää, katuvalottomilla kujilla mukavan pimeää ja muualla kivan valoisaa, valkoista maassa ja tummansinistä taivaalla. Kuu oli kuin valkoinen kirsikka kaiken yllä. Illalla varmaan sataa lunta hiljalleen alas leijuen, ilman mitään kiirettä maahan - lentäminenhän on ihanaa, miksi kiiruhtaa?
Kävin ostamassa punaisia kynttilöitä ja uudet rukkaset, vai miksikä tuollaisia hansikkaita joissa ei ole erikseen paikkoja viidelle sormelle vaan enempikin niinkuin lapasessa. Mutta tämä on nahkaa, joten kyseessä ei voi olla lapanen. Hm, joo, kyllä se on “rukkanen”.
Taustalla soi Righteous Brothersien “Unchained Melody”, kynttilä palaa lautasella ja söin yhden piparin. Tiskivesi valuu altaaseen pikkuhiljaa - parempi siten, kuin nopeasti, sillä muuten allas tulvisi vaahdosta eikä vedestä.
Nyt se on, nyt se on täällä. Tänään ja tässä nyt minulla. Joulu. Piparin tuoksuisena, omana kotina, kynttilän lämpimänä valona ja keinuvana musiikkina. Punaisena kuin omena ja valkoisena kuin hanki.
Joo, meenkin tästä tiskaamaan.
Sinulla on joulu sitten niinsanotusti hanskassa. Tai rukkasessa. Olen hiukan kateellinen tuosta, sillä itse en ole onnistunut jouluuntumaan. Mutta en niin kateellinen, ettenkö venyisi toivottamaan tuota tunnelmaa aina perille asti.
Vanhempani/sisarukseni asuvat 6km päässä, joka helpottaa asiaa huomattavasti vaikkei muuta seuraa / elämänkumppania olekkaan. Jouluni on kaikenkaikkiaan hyvin vaatimaton ja pieni, nöyrä pärjää vähemmälläkin. Sain lahjaksi palveluspaikasta 24.-päivän vapaaksi, mikä oli mukavaa. Joululahjaksi toivon suklaakonvehtirasiaa, sillä sain sellaisen viimeksi lapsena. Ja jos moisen saan, aion syödä sen itse aivan kokonaan.
Kerronkin tässä nyt pienen salaisuuden lukijoille, siitä mitä joulu on. Kynttilöillä, pipareilla ja joululauluilla on vain löyhästi asian kanssa tekemistä. Joulu ei ole rahaa ja lahjakääreitä, joulu ei ole Jeesus eikä Joulupukki. Todellinen joulu on asenne, mieliala pään sisällä. Joulu on sama hymy jonka pitäisi vallita koko vuoden ympäri(paitti kun sattuu mahaan) mutta tiettynä aikana vuodesta sitä sanotaan jouluksi ja joulumieleksi. Siinäpä se, ei mitään tuon kummallisempaa. Hymyileminenhän on oikeastaan helpompaa kuin itkeminen.
Pakko udella, että missäpäin Jyväskylää mahdat asustella?
Sivariasunto sijaitsee harjun asuntolassa keskustassa, äitimuori ja isäukko asustavat kuokkalanpellolla.