Terminaattoriuni
Kirjailtu 18. Joulukuuta 2004 eli 3 vuotta, 11 kuukautta sitten.Pystyin tänään aamupäivällä näkemään Lucidunta useita tunteja. Heräsin klo 7-8 välillä ja hetken uutta aamua ihmetellessäni painoin pääni takaisin tyynylle. Muistin näkemäni unen ja “jatkoin sen näkemistä”, tällä kertaa Tietoisena siitä että nukun. Se muistutti oikeastaan painajaista, vaikken todellisuudessa pelännytkään kovin paljoa. Unessa juoksin karkuun jäisellä tiellä, aina puoleenpäivään asti, välillä heräten ja välillä nukahtamalla taas paremmin tunniksi/pariksi. Se oli aika WAU. Mursin ovia ja hypin korkeilta paikoilta, vähän niinkuin Terminaattori. Ja murhaajalla oli moottorisaha.
Klassinen esimerkki lentämisestä olisi voinut olla hauskaa toteuttaa, mutta henkensä edessä karkuun juokseminenkin oli ihan piristävä kokemus, vaikkakin nukkumalla.