Pyhitä lepopäiväsi
Kirjailtu 11. Joulukuuta 2004 eli 3 vuotta, 11 kuukautta sitten.
Nukuttuani tällä viikolla vain 5-6 tunnin yöunia, herätäkseni aamuksi suorittamaan jokseenkin tylsää sivaripalvelusta ja nukuttuani käytännössä koko perjantaipäivän töiden jälkeen (vaikka pitikin mennä kotona käymään, uni voitti) voin todeta: migreeniähän siitä saa, eikä migreeni tunnu kivalta päänupissa. Luin koko alkuyön Marilyn Mansonin hauskaa kirjaa “The long hard road out of hell” mikä onneksi sai pään etuosassa tykyttävän säryn unohtumaan taustalle. Kirja muuten on varsin mainio, synkkää ja rohkeaa kerrontaa (tiedä sitten miten paljon fiktiota…) ja siltikin niin hauska! Älykkyyttään Mr. Manson olisi mielestäni tuohon saanut vuodattaa hieman enemmän, mutta löytyväthän ne ajatukset myös biisien lyriikoista. Pääsin juuri kohtaan:
Olin perunapaistoksen ja yrjön peitossa, sänkyni alla oli pussillinen luita, pöydällä lojui Huggy Bear -nukke täynnä kokaiinia, ja olin juuri tajunnut, etten välittänyt vaikka kaikki tuttuni kuolisivat, kunhan itse en joutuisi selvittämään asiaa. Kaiken tämän lisäksi sängyllä vieressäni oli balettipukuun sonnustautunut transu, joka poltti crackia. En kertonut tätä kaikkea Missille. Sanoin vain, että aloin olla lähellä sekoamispistettä.
“Arvaa mitä?” Missi sanoi. “Sun pitäisi vähän miettiä, miten sä oikein elät elämääsi.”
Se oli viimeinen asia, minkä sillä nimenomaisella hetkellä halusin kuulla.
Käytännössä puolet tähänastisesta tekstistä (sivulla 235/309) on sisältänyt edellisenkaltaisia kertomuksia Mansonin sekoilusta ystäviensä ja bändinsä kanssa, mikä suoraansanottuna alkaa pistävästä kerronnasta huolimatta kyllästyttämään. Alun kertomukset Mansonin lapsuudesta ja pohdinnat siitä, millä tavalla mikin asia on vaikuttanut hänen nykyiseen minuuteensa, olivat mielenkiintoisia. Toivon vain, että ajatukset kristinuskosta, ns. “amerikkalaisesta moraalista” sekä länsimaisesta kulttuurista yleensä tulisivat syvemmin esitetyiksi loppua kohden. Tähän asti ne ovat olleet, kuten jo taisin mainita, lähinnä sivuhuomautuksia liitettyinä erinäisiin ihmisiin kuten “Church of Satan”:in johtohahmoon Anton Szandor LaVey:hyn.
Play.com:ista muuten saa ~14 eurolla Mansonin uusimman “best of”-kiekon “Lest we forget”. Sopii mainiosti kirjan taustalle soimaan.
Aiheena: Kaikki, Arki, Lukeminen & kirjoittaminen
