Ihminen.org

Mistäköhän…

• Auringossa
• Järistyksen voima
• Järistyksen uhrit
• Aasian katastrofi
• Voiku oisit sanonu Tsunami, niin mulla ois ollu vitsi
• Kaupungilla pysähdyin monien muiden…
• Lahjoitetaan
• Uusi lomakohde
• Media-analyysia raunioilla
• Sanottua
• Aasian katastrofi
• En taida olla kovin hyvä bloggaaja…
• Maailma liikahti tuuman verran
• Kaikki hauska kielletty toistaiseksi maanjäristyksen takia
• Mietteitä illassa
• Kannanotto

Varovaan onnistunee kuitenkin tiivistämään ajatukseni hyvinkin erillaisista keskusteluista ja ajatuksista:

Blogistan pursuaa kannanottoja hyökyaaltokatastrofista. Jokaisella meistä lie tarve purkaa sen herättämiä tunteita ja ajatuksia jollain tavalla. [clip]
Kaikki tavat ovat hyväksyttäviä. Se auttaa käsittelemään asiaa ja ehkäpä jotenkin vaikuttaa omaan oloon jäsentäen tilannetta rajalliselle ymmärryksellemme.

Vähän petyin kun omatuntoni ei kolkuta; en pääse ylpeilemään tehneeni lahjoitusta yhtään minnekkään yhtään kellekkään, edes 9 richteriä ei riittänyt. Tulostinpahan kuitenkin lompakkooni elinluovutuskortin. Toivottavasti olen nyt parempi ihminen.

Ihmiset ovat ihmisiä…

En ihmettele yhtään ettei masuni kasva ja lääkäri valittaa ~10 kilon alipainosta - en syönyt kinkkua kuin yhden piskuisen siivun koko jouluna. Voi minua ruipeloista! Mutta suklaatapa ahdoinkin mahaani, sillä sain konvehteja 1) palveluspaikalla osastolta, 2) siskolta, 3) äipältä. Mitäs menin toivomaan. Lisäksi lapsuusmuistopukki(nää puna-nike-housuiset on vaan apureita, tiesittekös) toi glögikynttilän ja kaikkea pientä tärkeää ja tarpeellista, kuten yleensä. Jotain lukemistakin olisi voinut tuoda, mutta osanen ostaa itse osuvammin kunhan tästä kirjakauppaan vääntäydyn. Vaihtoehtoisesti haen kirjastosta Hessen arosuden.

Vietin joulun siis kotona, oli lapsia, lahjoja pukki ja kaikkea sellaista “vähän kaupallista mutta kuitenkin perinteistä” - paitsi pipareita. En tiedä mikä kummallinen idea äitimuorilta oli jättää piparit pois jouluna. Vaan olen minä jo pipareita tässä kuussa syönyt glögin ja teen kanssa ihan riittämiin. Ostin joitakin erillaisia pakkauksia maistellakseni onko niissä eroja - olihan niissä. Pohdin jo tekeväni piparkakkuvertailun mutta söin kaikki testipiparit, joten se siitä. Kuvia kotojoulusta nähtävillä, kuvatekstit on vielä toistaiseksi kirjoittamatta.

Mutta eräs juttupa onkin varsinaisen nolo! En muistanut tänä jouluna postittaa “jo perinteistä” joulukorttia. Perinteistä: muistan varmaan lopun ikäni paikallislehdessä olleen ilmoituksen “perinteisistä syys-kinkkujuhlista” kuokkalan torilla - kemut oli järjestetty vain kerran aiemmin.
Korjatakseni erehdystä laitoin tekemäni kortin interwebbiin kaikkien ihmeteltäväksi, olkaatten hyvät.

Nykyään monet kaupat ja kunnat väittävät joulun alkavan jo marraskuun puolivälissä. Minun jouluni alkoi tänään. Ulkona on mahtava keli; kirpeän kylmää, katuvalottomilla kujilla mukavan pimeää ja muualla kivan valoisaa, valkoista maassa ja tummansinistä taivaalla. Kuu oli kuin valkoinen kirsikka kaiken yllä. Illalla varmaan sataa lunta hiljalleen alas leijuen, ilman mitään kiirettä maahan - lentäminenhän on ihanaa, miksi kiiruhtaa?

Kävin ostamassa punaisia kynttilöitä ja uudet rukkaset, vai miksikä tuollaisia hansikkaita joissa ei ole erikseen paikkoja viidelle sormelle vaan enempikin niinkuin lapasessa. Mutta tämä on nahkaa, joten kyseessä ei voi olla lapanen. Hm, joo, kyllä se on “rukkanen”.

Taustalla soi Righteous Brothersien “Unchained Melody”, kynttilä palaa lautasella ja söin yhden piparin. Tiskivesi valuu altaaseen pikkuhiljaa - parempi siten, kuin nopeasti, sillä muuten allas tulvisi vaahdosta eikä vedestä.

Nyt se on, nyt se on täällä. Tänään ja tässä nyt minulla. Joulu. Piparin tuoksuisena, omana kotina, kynttilän lämpimänä valona ja keinuvana musiikkina. Punaisena kuin omena ja valkoisena kuin hanki.

Joo, meenkin tästä tiskaamaan.

Pystyin tänään aamupäivällä näkemään Lucidunta useita tunteja. Heräsin klo 7-8 välillä ja hetken uutta aamua ihmetellessäni painoin pääni takaisin tyynylle. Muistin näkemäni unen ja “jatkoin sen näkemistä”, tällä kertaa Tietoisena siitä että nukun. Se muistutti oikeastaan painajaista, vaikken todellisuudessa pelännytkään kovin paljoa. Unessa juoksin karkuun jäisellä tiellä, aina puoleenpäivään asti, välillä heräten ja välillä nukahtamalla taas paremmin tunniksi/pariksi. Se oli aika WAU. Mursin ovia ja hypin korkeilta paikoilta, vähän niinkuin Terminaattori. Ja murhaajalla oli moottorisaha.

Klassinen esimerkki lentämisestä olisi voinut olla hauskaa toteuttaa, mutta henkensä edessä karkuun juokseminenkin oli ihan piristävä kokemus, vaikkakin nukkumalla.

Tiet ovat Jyväskylässä sulaneet sateen vuoksi asfaltille ja osa alueista on niin liukkaita että niillä pystyisi luistelemaan. Taitaa kohta käydäkkin niin, että paikallinen laskettelukeskus-laajavuori sijaitsee aivan liian etelässä, eihän täällä kohta kasva edes havupuut!

Italia uhkaa vetäytyä Kioton ilmastosopimuksesta. Italia ilmeisesti katsoo, että jos USA:n, Kiinan ja Australian vuoksi maailma menee myrskyjen, kuivuuden ja tulvien vuoksi päin helv*, ei ole enää mitään väliä kuinka pahasti asiat menevät sinne ja syvälle, ihan kun asialle ei muka voisi edes vähän tehdä jotain.

Rakas kielemme vaatii sääntöjä webbiosotteiden ja erityisesti nimien suhteen, tähän asti säännöt ovat kattaneet lähinnä URL:ien kirjoittamisen. Osoitteet kirjoitetaan ilman http://:tä alussa ja /:tä tai index.*:ää lopussa. Mutta entäpä nimet? Onko sivustoni nimi “ihminen.org”, “Ihminen.org” vaiko “Ihminen.org - Digitaalista ihmisyyttä”, joka näkyy otsikkopalkissa. Title-tagia, eli otsikkopalkkia käytetään nykyään paljon “väärin” - siihen kirjoitetaan sivuston kuvaus tai nimi sen sijaan, että siinä lukisi sivuston otsikko. Esimerkiksi tämän blogin otsikko olisi “Mun blogi”. Sivuston nimeä kannattaakin otsikkopalkin sijaan tarkastella sivuston etusivulta tai ulkoasusta. Ihminen.org:in tapauksessa nimi löytyy ulkoasusta, tosin - tämä on tärkeä huomio - pienellä alkukirjaimella kirjoitettuna. Pieni alkukirjain on tässä tapauksessa vain tapa saada yksi piste nimeen lisää, jotta saisin logoon hieman enemmän oranssia väriä. Teosten nimet, joiksi webbisivut luultavasti lasketaan, kirjoitetaan isolla tyyliin: “Teoksen nimi”, eli ensimmäisen sanan kirjain isolla ja loput pienellä, erisnimiä lukuunottamatta. Englanniksi kaikki sanat aloitetaan isolla alkukirjaimella. Sivustoni nimi kirjoitettaessa olisi siis “Ihminen.org” tai osoitteena “www.ihminen.org”.

*: html, htm, php, shtml jne…

Kuinka ilostuinkaan, ylpeyden häivähdyis kulki lävitseni lukiessani Mean Menopaussia, kirjoititpa sivuistani kauniisti. Kuitenkin havahduin: en halua olla rajallisuuden ulkopuolella, sillä siitä minulle tulee aivan liian korotettu mielikuva, jotan en ole enkä haluakkaan olla. Kuitenkin, pienen ihmisen kiitos ja kumarrus täältä päin sinulle.

Tuli ihan sellainen olo että pitäisi jatkaa kehumista johonkin toiseen suuntaan. Kuin sattumalta, törmäilin joitakin päiviä sitten Johanna ihmisen hourailuihin. Saitin parissa viihtyy aidosti, ihan vain tekstisisällön ansiosta, letkeää ja pistävää huumoria. Niin eikä ulkoasuakaan ole onnistuttu pilaamaan, vaan minimalismi toimii hyvin. Huomautettakoon uudelle kävijälle, että teksteihin pääsee sisälle lähinnä vain lukemalla enemmän kuin ensimmäisen silmään osuvan kappaleen, asiasisällöt ovat nimittäin ajottain… noh, hyvinkin hassuja.

Eräässä elokuvassa todettiin Cellar Door:in olevan kaunein koskaan kirjoitettu sanayhdistelmä. Onhan se kiva, pidän kuitenkin enemmän suomalaisista. Subjektiivista on kauneus.

Nukuttuani tällä viikolla vain 5-6 tunnin yöunia, herätäkseni aamuksi suorittamaan jokseenkin tylsää sivaripalvelusta ja nukuttuani käytännössä koko perjantaipäivän töiden jälkeen (vaikka pitikin mennä kotona käymään, uni voitti) voin todeta: migreeniähän siitä saa, eikä migreeni tunnu kivalta päänupissa. Luin koko alkuyön Marilyn Mansonin hauskaa kirjaa “The long hard road out of hell” mikä onneksi sai pään etuosassa tykyttävän säryn unohtumaan taustalle. Kirja muuten on varsin mainio, synkkää ja rohkeaa kerrontaa (tiedä sitten miten paljon fiktiota…) ja siltikin niin hauska! Älykkyyttään Mr. Manson olisi mielestäni tuohon saanut vuodattaa hieman enemmän, mutta löytyväthän ne ajatukset myös biisien lyriikoista. Pääsin juuri kohtaan:

Olin perunapaistoksen ja yrjön peitossa, sänkyni alla oli pussillinen luita, pöydällä lojui Huggy Bear -nukke täynnä kokaiinia, ja olin juuri tajunnut, etten välittänyt vaikka kaikki tuttuni kuolisivat, kunhan itse en joutuisi selvittämään asiaa. Kaiken tämän lisäksi sängyllä vieressäni oli balettipukuun sonnustautunut transu, joka poltti crackia. En kertonut tätä kaikkea Missille. Sanoin vain, että aloin olla lähellä sekoamispistettä.
“Arvaa mitä?” Missi sanoi. “Sun pitäisi vähän miettiä, miten sä oikein elät elämääsi.”
Se oli viimeinen asia, minkä sillä nimenomaisella hetkellä halusin kuulla.

Käytännössä puolet tähänastisesta tekstistä (sivulla 235/309) on sisältänyt edellisenkaltaisia kertomuksia Mansonin sekoilusta ystäviensä ja bändinsä kanssa, mikä suoraansanottuna alkaa pistävästä kerronnasta huolimatta kyllästyttämään. Alun kertomukset Mansonin lapsuudesta ja pohdinnat siitä, millä tavalla mikin asia on vaikuttanut hänen nykyiseen minuuteensa, olivat mielenkiintoisia. Toivon vain, että ajatukset kristinuskosta, ns. “amerikkalaisesta moraalista” sekä länsimaisesta kulttuurista yleensä tulisivat syvemmin esitetyiksi loppua kohden. Tähän asti ne ovat olleet, kuten jo taisin mainita, lähinnä sivuhuomautuksia liitettyinä erinäisiin ihmisiin kuten “Church of Satan”:in johtohahmoon Anton Szandor LaVey:hyn.

Play.com:ista muuten saa ~14 eurolla Mansonin uusimman “best of”-kiekon “Lest we forget”. Sopii mainiosti kirjan taustalle soimaan.

Löysin salaisen arkistokaapin alimmasta lokerosta sormuksen, johon on raaputettu merkintä: “AHU -88-”.

Löytäjä saa pitää?

A-vot! Bittiruudun ääreen jumittuneet poikalapset, avatkaa ikkunaverhot ja viekää roskat ulos roskapönttöön, sillä tavalla koittaa uusi päivä. Jokainen päätteen edessä viettämänne pelisessio siirtää tutustumista ensimmäiseen tyttöystäväänne keskimäärin 20-tunnilla viikossa. Älkääkä syökö murojanne näppiksen päällä, se on siivotonta! Hassujen setien hassut tutkimukset antavat pian ymmärtää ikäluokkamme olevan huonokuntoinen.

Muuten, Itkevä tyttö soittaa mallikkaasti, tekisipä mieleni sijoittaa 10e uuteen levyynsä.

Työ - palvelus - duunailen oppilaille kameroita ja lätkin nimmareita lainauslappuihin. Kehittävää!